Viime aikoina esille tulleet nuorten väkivallanteot ovat nostaneet jälleen esille kysymyksen: mitä pitäisi tehdä?
Nykytilanteen vakavuuden näkee työssään myös Joensuun seurakunnan II kappalainen Sanna Kauppinen, 49. Pitkäaikainen työ nuorisopappina ja rippikouluissa, paikka Pohjois-Karjalan kriisikeskuksen hallituksessa ja mukanaolo käytännön kriisitöissä ovat tuoneet paljon kokemusta.
Mikä on rippikouluikäisten henkinen tila tällä hetkellä?
– Kova huolihan meillä toimijoilla nuorista on. Ahdistus- ja masennusoireita on yhä useammalla. Itsetuhoisuus on huomattavan yleistä. Kaikki nämä ovat lisääntyneet koronan jälkeen, kun silloin kaikki jouduimme hieman erilleen.
Hyvinvointimme hengittää, kun olemme kanssakäymisissä toistemme kanssa, Kauppinen sanoo.
– Toisesta ihmisestä voi löytää tärkeän peilin omille asioilleen. Turvallisessa seurassa voi hengittää omia murheitaan ulos. Me ihmiset tarvitsemme toisiamme, Kauppinen painottaa.
Nuorten väkivallanteot ovat koskeneet häntä syvältä. Iso signaali on se, että niin aikuisten kuin lastenkin väkivaltatilanteet ovat lisääntyneet selvästi. Kun niitä puretaan, keskitytään luonnollisesti aika paljon uhreihin.
– Pitäisi olla joku, joka keskittyy myös tekijään. Siinä mielessä arvostan suuresti kriisikeskuksen ja perheasiain neuvottelukeskuksen toimintaa. Yhdessä on jo alettu kokoontua ja miettiä, mitä ihmisessä oikein tapahtuu, kun hän kiehahtaa.
Mitä ohjeita antaisit nuorille kesän viettoon?
– Nauttikaa kesästä. Työn ja yleensäkin tekemisen ja vapaa-ajan velvoitteiden sekä levon vuorottelu on hyvä pitää selkeänä. Jos arki ja rutiinit ovat puuroa, se on raskasta. Ihmisellä on oikeus myös levätä.
– Elämässä tulee olla iloa ja turvallisia ihmissuhteita, samoin rohkeutta lähestyä muita ihmisiä. Se on nykyään entistä vaikeampaa. Esimerkiksi koulukiusaaminen luo juuri näihin esteitä.
Sanna Kauppinen tekee paljon töitä ihmisten kanssa, joilla on iso into toimia nuorten kanssa ja jotka toivovat sydämestään heille vain pelkkää hyvää.
– Monella on tosi hyvä fiilis saatella esimerkiksi koulun päättyessä nuorta eteenpäin. Tapaan paljon ihmisiä, jotka ovat sitoutuneita nuorten kannustamiseen. Heitä on ilo tavata.
Koronan jälkeisessä ajassa olisi Kauppisen mukaan tärkeää elvyttää kaikkien meidän vuorovaikutus-, ihmissuhde- ja myötätuntotaitoja.
– Kaikkien on hyvä harjoitella niitä. Pysähdy ja mieti vaikka seuraavaa asiaa, jonka aiot laukaista toiselle vaikkapa somessa. Onko se hyvän maun mukaista ja olisiko sama asia itsestäsi kiva kuulla.
Kauppisen mukaan syyn ja seurauksen suhteen ymmärtäminen on kasvavilla nuorilla usein vielä kehittymässä. Kun on loukannut jotakuta ihmistä, ratkaisevaa on, miten asia jatkuu. Otanko vastuun sanomisistani, pyydänkö anteeksi, edistänkö omalla toiminnallani hyvin- vai pahoinvointia?
Kiusaaminen on monen itsemurhan ja väkivallanteon takana. Kauppisen mielestä kaikki mahdolliset voimat pitäisi nyt yhdistää ja keskittyä tämän ilmiön kampittamiseen.
– Haastankin kaikki ihmiset kiusaamisen vastaiseen toimintaan kaikissa olosuhteissa ja ympäristöissä. Ohjeet ovat selkeät. Jos näet kiusaamista, tartu asiaan heti, Kauppinen painottaa.
– Pitää olla myös selvä reitti, miten nuoret näistä viestittävät eteenpäin. Monet pelkäävät joutuvansa itse tikun nokkaan jopa aikuisten silmissä.
Sanna Kauppisen mukaan tarvittaisiin selkeä palvelupolku ja -ketju pahoinvoivien nuorten auttamiseen. Monesti nuori jää niin sanotusti luuppiin pyörimään. Tärkeä tapaamisaika ammattilaisten kanssa on usein liian kaukana.
Kauppisella on antaa tuore ja hyvä esimerkki eri toimijoiden hienosta yhteistyöstä.
Meillä oli koko ajan välillämme hyvä yhteys ja kommunikaatio.
Sanna Kauppinen
– Annan lämpimän kiitoksen yhteistyöstä kaikille Kirkonmäellä koulujen päättämispäivänä olleille tahoille. Poliisi, SPR ja Saapas ja kaupungin nuorisotyö tekivät upeaa yhteistyötä yhdessä.
– Meillä oli koko ajan välillämme hyvä yhteys ja kommunikaatio. Seurakuntayhtymän erityisnuoriso-ohjaaja Matti Nevalaisen työn nostaisin erityisesti esille. Hieno yhteisponnistus, emme olleet vain omissa koloissamme. Pahimmilta ylilyönneiltä taidettiin välttyä, kertoo itse letun paistossa tapahtumassa ollut Kauppinen.
Nuorten toteamus, ”kiitos, kun pidätte meistä huolta”, lämmitti Kauppista erityisesti.
Miten kiireinen kappalainen pitää huolta omasta mielenterveydestään?
– Olen kausiliikkuja. Kuntoportaissa aion juosta kesän aikana ahkerasti. Talvella hiihtäminen molemmilla tyyleillä kuuluu liikuntavalikoimaan. Hyvinvointiin kuuluu talvisin myös lasten kanssa laskettelu, Kauppinen valaisee.
Kauppinen toimii myös Joensuun urheiluakatemian pappina ja urheilun ja liikunnan psykososiaalisessa tuessa. Valtakunnallisesti hän on vaikuttanut lisäksi Kirkon liikunta- ja urheiluneuvottelukunnassa jo monta vuotta.