Ruokatrendejä tulee ja menee, osa niistä säilyttää suosionsa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, kun taas osa menettää hohtonsa jo viikoissa. Tiktok-sovellus lienee tällä hetkellä suosituin trendien laukaisualusta, mutta minulle kyseisen palvelun seuraaminen tai käyttö ei ole kovinkaan luontevaa. Vanhaan tapaan ammennan itselleni uusia juttuja muualta netistä, televisio-ohjelmista ja ruokalehdistä sekä perinteisistä keittokirjoista.
Viime vuosien suosituimpia ja kauppojen hyllyt tyhjentäneitä kotimaisia ruokatrendejä lienevät Hanna G:n avokadopasta sekä Liemessä-blogin uunifetapasta, jota varmasti on monessa Heilinkin lukijan kodissa kokkailtu. Itsekin olen näitä testannut ja kokkaillut, useampaankin kertaan. Tällä hetkellä trendaa marry me chicken, jonka resepti on luotu jo 2016, mutta sosiaalisen median ansiosta se pomppasi suursuosioon vasta nyt. Yleensä en ehdi itse ensimmäisten joukossa uusia reseptejä kokeilemaan, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen. Niinpä pakkaspäivänä nopeasti valmistuva, vienosti valkosipulinen broileriruoka oli paikallaan.
Omaa ruokavuottani värittävät näin alkuvuodesta sitrukset, keväällä parsa ja villiyrtit.
Vuoden 2024 ruokatrendien osalta voisin veikata, että suosiotaan jatkavat Aasian eri keittiöt, kulhoihin kasattavat ruoat, vegaanisten tuotteiden valikoima kasvanee varmasti ja toisaalta kunniaan nousee arjen helppous yhdistettynä itse tekemiseen. Omaa ruokavuottani värittävät näin alkuvuodesta sitrukset, keväällä parsa ja villiyrtit, kesällä marjat jatkuen syksyn runsaaseen satoon.
Alkaneelle vuodelle olen tehnyt saman lupauksen kuin aiemminkin: opettelen leipomaan vähintään yhden itselleni uuden karjalaisen perinneleivonnaisen. Puhelin on täynnä erilaisia muistiinpanoja kokeiltavista resepteistä, ja toisaalta kansalaisopiston kursseille on suunnitteilla erilaisia reseptejä kokeiltavaksi. Toivottavasti pääsee myös välillä herkuttelemaan valmiiseen pöytään!
Mukavaa alkanutta vuotta Heilin lukijoille, olkoon vuosi täynnä herkullisia hetkiä ja hyviä muistoja!
Kirjoittaja on ruokaintoilija Cebicin keittiö -blogista.