Joensuun Setlementti ry järjestää marraskuun ensimmäisenä lauantaina seuraavan isosisaruskoulutuksensa, johon ehtii vielä ilmoittautua. Tarvetta uusille yli 18-vuotiaille vapaaehtoistoimijoille on.
– Isosisaruksia ei ole tällä hetkellä riittävästi tarpeeseen nähden. Toivotamme lämpimästi tervetulleeksi uudet vapaaehtoiset mukaan toimintaan aikuiskaveriksi isosisarusta odottaville pikkusisaruksille, Joensuun Setlementti ry:n nuorisotyön koordinaattori Annika Kurki sanoo.
Kurjen mukaan sisarustoiminta tukee lasten ja nuorten hyvinvointia tarjoamalla läsnä olevan ja kuuntelevan aikuisen kaveriksi lapsen elämään.
Terhi Koponen, 11, ja Jenna Määttä, 22, ovat olleet sisaruksia jo kaksi ja puoli vuotta.Taustalla on molempien elämässä tapahtuneet suuret muutokset. Terhin perheeseen syntyi kolmoset ja Jenna muutti Lieksasta Joensuuhun opiskelemaan. Internet oli alkusysäys sille, että kaksikko löysi toisena.
– Äiti löysi mainoksen netistä, Terhi kertoo sisarustoimintaa päätymisestään.
– Aina olen ollut kiinnostunut vapaaehtoistyöstä, ja kun muutin Joensuuhun, huomasin tästä ilmoituksen jostain, varmaan netistä. Tämä tuntui omalta ja menin koulutukseen, Jenna jatkaa.
Molempia haastateltiin erikseen, ja Setlementin ihmiset katsoivat, että Terhi ja Jenna voisivat sopia sisaruspariksi.
– Tapasimme, ja siitä tämä lähti, Terhi muistelee.
Yhdistyksen arvio yhteensopivuudesta osui mitä ilmeisimmin oikeaan, kun takana on jo kaksi ja puoli vuotta tapaamisia.
– Monessa asiassa olemme samanlaisia. Meidän on helppo olla yhdessä, koska meillä on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, Jenna sanoo.
– Pyöräilemme, Terhi kertoo.
– Käydään kirjastossa, Jenna jatkaa.
Sisarukset pidentävät luetteloa vuoron perään:
– Pelataan pelejä.
– Ollaan käyty elokuvissa ja...
– ...teatterissa.
– Teatterissakin. Ja uimassa, ja sitten hengaillaan meillä tai käydään kaupungilla. Tosi paljon kaikenlaista ollaan ehditty tehdä.
Millaiset asiat teitä yhdistävät?
– Tykkäämme molemmat tehdä tosi kaikenlaisia asioita, Jenna vastaa.
– Tykätään uusista asioista, Terhi sanoo.
– Tykätään kokeilla kaikkea, lähteä kaikkeen mukaan, Jenna täydentää.
Teatterissa kaksikko on käynyt kerran, näytelmänsä oli Pikku Vampyyri. Elokuvia on nähty monenlaisia.
Keskusteluja syntyy teatterista ja elokuvista, mutta syntyy niitä monesta muustakin asiasta.
– Politiikasta, Terhi yllättää vastauksellaan kysymykseen, mistä sisarukset keskenään juttelevat.
– Välillä en meinaa muistaa, että Terhi on yksitoista. Terhi tietää, mitä maailmalla tapahtuu, ja hänen kanssaan voi jutella melkein kaikesta, Jenna sanoo.
– Meille tulee Lasten Uutiset -lehti, ja muitakin uutisia seurailen, Terhi kertoo.
– Sitten jutellaan kaikesta, mitä omassa elämässä tapahtuu. Ollaan varmana molemmat perillä siitä, mitä toinen tekee ja miten menee, Jenna toteaa.
Kaksikko arvelee, että sisarustapaamisten tärkein anti on ehkä juuri se, että toisesta on saatu hyvä ystävä, jonka kanssa voi jutella kaikesta.
Tapaamisia on välillä harvemmin, välillä useammin – ihan siitä riippuen, miten elämässä on kiireitä. Syyslomaviikolla, jolloin haastattelua tehtiin, Terhin elämään esimerkiksi kuului kolmet salibandyharjoitukset.
– Pelaan maalivahtina kontiolahtelaisessa FB Factorissa, ja nyt viikonloppuna on Rantakylässä turnaus, Terhi kertoi.
Suunnilleen kerran–pari kuukaudessa sisaruspari pyrkii tapaamaan. Molemmat pitävät yhteisiä tekemisiä tosi tärkeänä osana elämäänsä.
– Jos näitä tapaamisia ei olisi, tulisi semmoinen olo, että mitä on unohtunut, Terhi sanoo.
– Varsinkin nyt kun ollaan oltu näin pitkään, tulee aina mieleen, että mitähän Terhille kuuluu, pitäisikö kysyä, että tehdäänkö jotain, Jenna säestää.
Kaksi ja puoli vuotta kuulostaa siltä, että ystävyydessä on menty jo yli sen, mitä isosisaruksen sitoutuminen vapaaehtoistyöhön vaatii. Kuinka pitkään yhteydenpito jatkuu?
– Niin kauan kun jatkuu, Terhi vastaa.
– Vapaaehtoisen pitää sitoutua alussa vuodeksi. Pikkusisarena voi olla 16-vuotiaaksi saakka, ja varmasti ainakin sinne asti voidaan olla. Ohjauskeskusteluja on vuosittain kaksi, muuten ollaan aika itsenäisesti, Jenna kertoo.