Kolumni: Digitaitoja vai ruuturiippuvuutta?

”Joko teillä on kännykkä?” kyselee suunnilleen jokainen 6–8-vuotiaan lapsen vanhempi Suomessa. Älypuhelimen hankinta lapselle on tässä maassa normi, josta ei tunnu voivan lipsua. Kaikillahan se on!

Vietin juuri kuluneen vuoden Englannissa, jossa seurasin brittilasten elämää mielenkiinnolla. Suomeen verrattuna lasten vapaus oli paljon rajallisempaa: kaikki koululaiset saatettiin kouluun ja noudettiin koulusta 11-vuotiaaksi asti. Opettaja ei saa luovuttaa lasta koulun ovelta, jollei vastassa ole ilmoitettua hakijaa.

Lasten koulupäivät venyivät joko aamusta tai illasta kerhojen muodossa, jos koulusta hakijaa ei ollut. Kun kerroin tuttaville, että Suomessa lapset saavat 7-vuotiaasta asti kulkea aamuisin kouluun ja iltapäivisin tyhjään kotiin, levisi monen kasvoille hämmästys: ”kuinka tuo on mahdollista!”.

Kaduilla tai leikkipuistoissa ei Englannissa juuri koskaan näkynyt lapsia ilman vanhempia. Harrastuksiin kuskataan aina teini-ikäiseksi asti.

^Suomessahan tämä kuulostaa aivan hullulta. Meillä lapset ovat kulkeneet koulutien omatoimisesti aina, ja yhtälailla lapset ovat saaneet kavereiden kanssa pelailla ja leikkiä vapaasti ulkona. Kuka sinne nyt vanhempia kaipaa kyttämään! Iso osa suomalaisten lasten itsenäistymisriittiä on reviirin laajentaminen kavereiden kanssa.

Suomalaisen luottavaisen ja vapaan yhteiskunnan perusajatus on tämä: lasten ja kaikkien meidän on turvallista liikkua kaduilla ilman valvojaa.

Tämän vapauden hinta on se, että kaikilla on oltava puhelin. Osa vanhemmista käyttää kännykkää lapsen sijainnin tarkkailuun (sic!), mutta suurimmalle osalle kyse on vain tavoittamisen tarpeesta.

^{Brittilapsilla} ei juuri näkynyt kännyköitä. Vanhempien puhelimien välityksillä sovittiin tapaamisia ja jaettiin synttärikutsuja, muuten lapset taisivat pääasiassa kommunikoida kasvokkain.

Suomessa tuntuu suorastaan mahdottomalta, että lapsi voisi käydä alakoulun ilman omaa puhelinta. Kaikki sosiaalinen elämähän on siellä: harrastuksista tiedotetaan WhatsAppissa, kaverit postaavat videoita someen ja yhteydenpito tuntuu tapahtuvan puhelimen kautta.

Suomessa kouluihin älylaitteet ajettiin vimmalla vuosia sitten. Sähköiset oppimateriaalit ja digioppimisympäristöt vietiin hurmoksessa opetussuunnitelmiin, ja moni perusteli hanketta lasten digitaitojen kehittymisen tarpeella.

^Nykylaitteet ja -sovellukset ovat niin uskomattoman intuitiivisia ja – suoraan sanottuna kaamean koukuttavia – käyttää, että 2-vuotiaskin oppii hetkessä, mistä ruutua hipaistaan. Huoli siitä, että paperisista kirjoista lukevat lapset jäisivät jotenkin digikatveeseen, tuntuu suorastaan naurettavalta.

Käynnissä olevan ihmiskokeen vaikutuksiin on onneksi herätty myös Suomessa; monissa kouluissa puhelimet on tänä syksynä kielletty ja opettajat kaivelevat kirjoja kaapeista. Toivottavasti mahdollisimman moni ekaluokkalainen voi kulkea koulutietään maailmaa tarkkaillen, ei ryhmäpaineen alla luuria tuijottaen.