Kolumni: Yhden matkan me teemme kaikki yhdessä

Elämme planeettamme lämpötilan mittaushistorian kuumimpia vuosia. Metsäpalot riehuvat ympäri maailmaa. Sadot epäonnistuvat, jonka seurauksena nälänhädät riepottelevat etenkin alueita, joilla on konflikteja, esimerkiksi Sudania. Myös Euroopassa on hätähuutoja, etenkin Välimeren alueella. Makean veden käyttöä joudutaan säännöstelemään monissa paikoissa hupenevien pohjavesivarantojen vuoksi. Lämpöhalvaukset ja -kuolemat kohtaavat paikallisia ja turisteja.

Silti moni suomalainenkin lentää kiehuviin paikkoihin, edistäen sekä paikallista katastrofia että kuormittaen globaalisti planeettamme ilmastoa lisää. Täytyyhän sitä päästä ”lomailemaan”. Lomailun hinta on kuitenkin kova. Aito hätä ajaa monissa paikoissa paikalliset vastustamaan turismia.

^{Lentomatkustaminen} on tuhoisuutensa lisäksi varmasti tylsin matkustusmuoto. En kutsuisi sitä edes kunnolliseksi matkustamiseksi, koska matkustamisen koko idea – siirtymisen kokonaisvaltainen kokeminen – ei toteudu. Lentäminen on vain lentokentällä tuntitolkulla odottelua ja sitten yksitoikkoista pisteestä A pisteeseen B siirtymistä.

Lentäminen voi heittää meidät ilmastoltaan, kulttuuriltaan ja aikavyöhykkeeltään tyystin erilaisiin paikkoihin. Ei mikään ihme, että tulee jetlag tai ”kulttuurishokki”. Junassa, laivassa ja bussissa matkustaessa mieli ja keho pysyvät paremmin mukana muutoksessa. Lisäksi näillä kulkuvälineillä eespäin viipottaessa näkee paikkoja, joita lentomatkalla ei näe: pienempiä paikkakuntia, maaseutumaisemia ja kaunista luontoa.

Valtiot maksavat lentoyhtiöille hillittömiä tukia kansalaisten verorahoista. Siksi lentäminen on näennäisesti halpaa. Lentäminen on kuitenkin inhimillisesti ja ekologisesti erittäin kallista. Jokainen tukipaketti lentoyhtiöille ja yksittäinenkin lentomatka lisää kanssaihmistemme ja luonnon kärsimystä. Verorahatkin voitaisiin käyttää fiksuihin asioihin, kuten terveydenhuoltoon.

^{Jokainen meistä} voi vaikuttaa myönteisesti lakkaamalla ihannoimasta ja normalisoimasta lentämistä. Jos on pakottava tarve reissata, kotimaamme käsittämättömän laaja kulttuuri- ja matkakokemusten kirjo tarjoilee runsaasti elämyksiä. Ja ulkomaille suuntautuvissa matkoissa pintaa pitkin reissaaminen on sitä aidointa luksusta – voi tuudittautua ohitse vilistävien maisemien antoisaan virtaan, kohdata kulttuurien erityispiirteitä sekä saada jopa uusia ystäviä junan, laivan tai bussin kanssamatkustajista.

Yhden matkan jaamme me kaikki. Leijailemme avaruudessa osana tätä ainutkertaisen ihmeellistä elävää planeettaamme. Ehkä voisimme säännöllisesti pohdiskella, millaisia kanssamatkustajia haluamme olla toisillemme?

Juni Sinkkonen

Kirjoittaja on joensuulainen psykologi ja aktivisti.