Kolumni: Herkkyyttä ei aina tee mieli näyttää, mutta en silti siitä luopuisi

Joskus sen huomaa ihmisestä hyvin nopeasti: tässä on samanlainen, yhtä vahvasti tunteva, yhtä helposti herkistyvä.

Omaa herkkyyttään ei usein tee mieli näyttää, ei vieraille ihmisille, ei esimerkiksi juttukeikalla. Mutta kun vesi yrittää sumentaa silmät, ei sille mitään mahda, voi vain keskittyä muistiinpanoihinsa ja yrittää katsella vähän toisaalle. Niin kävi esimerkiksi, kun tein Heiliin juttua koulukoirista. Onhan se nyt vain niin mahtavaa, miten paljon eläimestä voi olla apua ja tukea lapselle ja nuorelle. Vähemmästäkin herkistyy, kun herkistyjä on.

Niin kävi myös Elma-kodin yrittäjän Outi Perälän kanssa äskettäin, kun haastattelin häntä. Emme puhuneet synkistä aiheista, vaan puhuimme yrittäjyydestä, elämästä, muutoksesta, urasta. Kun toisen silmät kostuvat, vaikea on pitää omiakaan kuivina. Onneksi tuli myös tunne, ettei tarvitsekaan.

Kahdesti Perälä sanoi, että nyt hän ymmärtää, miksi oli aamulla ennen haastattelua niin vireessä, niin herkillä.

”Se johtui siitä, että sinä olit tulossa ja olet samanlainen.”

^{Puhuimme sitten} myös herkkyydestä. Usein sitä pidetään jollain tavalla heikkoutena tai koetaan, että herkkää ihmistä on suojeltava. Perälä on eri mieltä, ja se lohdutti ainakin minua, kun mietin, miten tässä nyt näin kovasti herkistyin ja onko se kuitenkin vähän noloa. Töissähän tässä ollaan.

”Vahvimmat ihmiset ovat herkkiä. Pitää olla supervahva, että pystyy kokemaan sen kaiken. Kaikista ei ole siihen”, Perälä sanoi.

Tuttava sanoitti vahvasti tuntemisen kerran näin: sinulla on hieno taito iloita pienistä asioista.

Vahvasti tuntevan värit ovat vähän kirkkaampia kuin muilla, tummat sävyt toki myös vähän tummempia, mutta usein vain hetken. Niitä pieniä asioita, joista iloita, kun on ympärillä paljon.

Herkistymiseen riittää hyvin pieni palanen elämää. Onnistuneen – tai epäonnistuneen – urheilusuorituksen seuraaminen, koskettava kappale radiossa, hieno teksti kirjassa, kauniit sanat tai ihan tavallinen arjen tarina, jota joku kertoo. Herkistymiseen riittää myös tunne, että kaikki on hyvin juuri nyt. Se on tunteista tärkeimpiä.

^Kirjailija, tunneterapeutti ja kouluttaja Suvi Bowellan kirjoittaa Hidasta elämää -sivustolla näin: ”Herkän tunne-elämä on rikasta ja vaihtelevaa. Se voi olla voimakkuudessaan haastavaa, mutta toisaalta kyky tuntea ja eläytyä tarjoaa huikeita elämyksiä.”

Olin tunteissani tasaisempi kolmekymppiseksi. Sitten läheinen kuoli, ja se teki minusta herkistyjän. Tuskin tästä enää muutun, enkä sitä edes toivo.

Ei ole noloa, että on läsnä ja antaa itsestään. Silloin on usein myös saamapuolella. Eniten meille antavat kohtaamiset, samanlaisten ja erilaisten kanssa, töissä ja vapaalla.