Vielä toinenkin ennen viisikymppisiä
Egotripin perustajajäsenenä ja kitaristina parhaiten tunnettu Knipi julkaisi debyyttialbuminsa viime lokakuussa. Perjantaina lauluntekijän kiertue saapuu Joensuuhun.
Ensimmäisen kerran kysymys heitettiin Knipille, oikealta nimeltään Zachris Stierncreutz, joskus 15 vuotta sitten: Milloin hän julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa?
Sittemmin Knipiltä on tiedusteltu julkaisua aina säännöllisin aikavälein, mutta joka kerta vastaus on ollut samanlainen. Sooloilulle ei ole ollut tarvetta, sillä vuonna 1993 perustetun Egotripin perustajajäsenenä, kitaristina ja yhtenä biisinikkarina hän on saanut toteuttaa kaikkia ideoitaan bändissä.
Muutama vuosi sitten tunne alkoi muuttua, kun Egotripin jäsenet sopivat, että bändi jäisi tauolle 25-vuotisjuhlahulinoiden jälkeen. Knipistä hetki tuntui oikealta, jos ja kun hän haluaisi tehdä jotain kokonaan omaa.
– Olin miettinyt, että ennen kuin täytän 50, haluan julkaista musiikkia ihan omalla nimelläni, 47-vuotias lauluntekijä taustoittaa viime lokakuussa ilmestynyttä, omaa nimeään kantavaa debyyttialbumiaan.
Tarve oli sittenkin
Soolomateriaalin koostamisen Knipi aloitti syksyllä 2018. Vanhemmista teksteistään hän huoli mukaan vain kaksi alun perin Egotripille kirjoittamaansa mutta julkaisematta jäänyttä laulua, Hölösuun ja Katkoviivoja. Kaikki muut debyytin kahdeksasta raidasta ovat uusia, ja ne syntyivätkin hyvin ripeään tahtiin alle puolessa vuodessa.
Knipille tilanne oli sekä ilahduttava että samaan aikaan outo.
– Olen aika hidas tekemään asioita ja yhtäkkiä huomasin, että minulla onkin koko levy valmiina huomattavasti aikaisemmin mitä olin kuvitellut. Ehkä minulla sitten oli ollut jossain mieleni sopukoissa jonkinnäköinen tarve tehdä tämä soololevy, hän täydentää.
Osaltaan kirjoitustyötä vauhditti myös Knipin havahtuminen ajatukseen, että tällä kertaa hänen ei tarvitse ”myydä” tekemiään kappaleita enää kenellekään. Egotripin ohella Knipi on säveltänyt biisejä muun muassa Anna Puulle ja Jenni Vartiaiselle.
– Minun ei tarvinnut opettaa ketään laulamaan näitä tekstejä tai melodioita, minun ei tarvinnut selitellä mitään. Oli aika vapauttava tunne, kun hiffasi, että minä saan tehdä just niin kuin haluan.
– Ei niin, ettenkö olisi saanut aikaisemminkin, mutta nyt se konkretisoitui.
Debyytin tuottajan Jukka Immosen kanssa Knipillä oli alusta asti ajatuksena, että albumi äänitettäisiin jossain muualla kuin Helsingissä. Lähteminen toisi työskentelyyn oman erityislaatuisen tunnelmansa, eikä siviilielämäkään sekoittaisi keskittymistä.
Kaksikko pyöritteli kaikkea mahdollista Lehtimäestä New Yorkiin, mutta lopulta äänityspaikaksi valikoitui Rooma ja Bloom Recording Studios. Siellä reilu vuosi sitten alkaneissa äänityksissä tallentui valtaosa Knipin sooloalbumista vajaassa parissa viikossa. Loput kappaleista viimeisteltiin viime kesänä Helsingissä.
Melankoliaa ja eroja
Knipin debyytti kuulostaa hyvin paljon Egotripiltä. Jälkimmäisen uralle mahtuu toki hyvin moninaisia kappaleita, mutta kuten Knipin soolojulkaisun myös Egotripin musiikin päävärinä on soinut sininen.
Knipiä Egotripiltä kuulostaminen ei haittaa, onhan bändi ollut hänen elämäntyönsä liki 30 vuotta.
– Ennen kuin aloin tehdä levyä, mietiskelin vähän, millaisen haluan tehdä. Nopeasti heivasin ne ajatukset, että minun pitäisi tietoisesti yrittää muuttaa tapaani tehdä ihan vain siksi, että teen nyt soololevyä. Totesin, että minun pitää vain yrittää tehdä mahdollisimman hyviä, minulta kuulostavia biisejä, Knipi muistelee.
Egotripistä Knipin debyytti eroaa syvemmällä melankoliallaan, joka kantaa läpi albumin. Lyriikoissaan lauluntekijä katsoo usein menneisyyteen nostalginen tuike silmäkulmassaan, mutta hyvin moni tarina tuntuu päättyvän myös eroon. Laulut ovat osaltaan omaelämäkerrallisia, vaikkakin hieman väritettyjä, mutta Knipin nykyisyydestä ne eivät kerro. Hän ei ole eroamassa, ja elämässä on kaikki muutenkin aika hyvin.
– Minua kiehtoi korostaa tietynlaista melankolista mielenmaisemaa ja Strangers in the Night -romantiikkaa. Halusin, että raikulipoikarock loistaisi tällä kertaa poissaolollaan, Knipi täsmentää.
Soolojulkaisunsa myötä Knipi aloitti loppuvuodesta kiertueen, joka saapuu perjantaina Joensuuhun. Lauluntekijän ohella livekokoonpanossa soittaa Egotripin basisti Anssi Maasalo, PMMP:stä ja Lauri Tähkän yhtyeestä tuttu rumpali Heikki Kytölä, Anna Puun kanssa soittanut kosketinsoittaja Jussi Liimatainen sekä Olavi Uusivirran bändissä vaikuttanut kitaristi Jaakko Murros.
Egotripin toistaiseksi viimeisestä keikasta tulee huhtikuussa täyteen vuosi. Bändin tauko jatkuu, mutta taustalla tapahtuu koko ajan jotain pientä. Mitä, sitä Knipi ei vielä halua valottaa.
– Mutta minä jatkan myös soolohommaani. Sain tästä niin hyvät fiilikset, että olen suunnitellut toisen albumin tekemistä ennen kuin täytän 50, hän paljastaa.