Julkaistu    |  Päivitetty 
Irene Taipale

Teatteri: Huijarityttö on liikuttava monologi äideistä ja tyttäristä

Laura Kaljunen pystyy muuntautumaan soljuvasti lapseksi tai vaikka kuvitelmakseen omasta äidistään. Laura Kaljunen pystyy muuntautumaan soljuvasti lapseksi tai vaikka kuvitelmakseen omasta äidistään.

Koskikadun Näyttämöllä on helmikuun alkuun saakka mahdollista kokea teatterintekijä-laulaja Laura Kaljusen omiin kokemuksiin pohjaava monologi Huijarityttö, jonka toisena ohjaajana Kaljusen lisäksi toimii Tiia-Mari Mäkinen.

Monologin ilmeisin aihe on se, millaiset lähtökohdat alkoholistin läheinen voi elämälle saada. Toisaalta lyhyehkössä kokonaisuudessa ennätetään käsitellä myös esimerkiksi pelon tunteita ja hyvän ihmisen käsitteen haurautta.

Paljastamalla oman elämänsä kipukohtia Kaljunen asettaa itsensä haavoittuvaiseksi. Toisaalta ei ole täysin selvää, mikä on milloinkin totta ja mikä kuviteltua.

 

Kuvaukset kodin ilmapiiristä ovat osuvia ja tunnistettavia. Moni löytänee samastuttavaa riippumatta siitä, onko nimenomaan alkoholismi leimannut omaa lapsuutta. Alkoholismin käsittely ei myöskään ole mustavalkoinen: sairaus ei totaalisesti määrittele ihmistä tai ihmissuhdetta, vaikka se niitä varjostaakin.

 

Kerronta liukuu henkilöistä ja vaiheista toiseen tiuhaan, mutta siirtymiä pystyy seuraamaan hyvin muutaman yksityiskohdan ja ennen kaikkea Kaljusen onnistuneen näyttelijäntyön avulla.

Hän muuntautuu soljuvasti esimerkiksi puhetapaa muuttamalla lapseksi ja kuvitelmakseen omasta äidistään.

Hahmojen rajat ovat tarpeeksi selvät seuraamisen kannalta mutta samalla riittävän häilyvät: katsoja hahmottaa, kenestä on kulloinkin kyse, mutta samalla on ilmeistä, että ihminen ei lopultakaan koskaan kykene täysin tavoittamaan toisen ihmisen näkökulmaa.

 

Harkittujen yksityiskohtien myötä näkee, että tekoprosessi on ollut pitkä. Teksti on sulavaa ja ilmaisutapa oivaltavaa.

Tarpeisto ja lavasteet on aseteltu tyylikkäästi ja tapahtumia oivallisesti tukevalla tavalla. Taustalle heijastetaan välillä kuvia Kaljusen lapsuudesta ja nuoruudesta, mikä tekee kokonaisuuden entistä liikuttavammaksi.

Monipuolisen taiteilijan suhde eri taiteen lajeihin tulee hienosti ilmi pitkin esitystä. Luonnollisesti erityisen tärkeäksi lajiksi nousee musiikki, jonka roolia Kaljusen elämässä korostaa myös tarinan kuljettaminen eteenpäin erilaisin osuvin kappalevalinnoin: jotkin kokemukset tavoittaa parhaiten nimenomaan musiikin avulla.

Sanoituksiin palaamalla katsoja pääsee käsiksi myös siihen, mikä saattaa ulkopuoliselta mennä äkkiseltään ohi. Suurimman vaikutuksen tekee Kaljusen itse herkästi ja vaikuttavasti lopussa laulama osuus.

 

Huijarityttö on koskettava kuvaus äideistä ja tyttäristä ja kipeän ristiriitaisista suhteista. Tunnelma ei ole varsinaisesti hilpeä, mutta synkistelyn sekaan mahtuu paljon kaunista ja rakastavaa. Syyttelevän sävyn sijaan keskiöön nouseekin tavoite yrittää ymmärtää. Pahaa tekevä ihminen ei välttämättä ole paha.

Kommentoi

Hae Heilistä