Arvostelu: Kuolleet lehdet -elokuva on taattua Kaurismäkeä

Päähenkilöt Ansa (Alma Pöysti) ja Holappa (Jussi Vatannen) ovat alipalkattuja pätkätyöläisiä. Toinen hommissa kaupan kassalla, toinen työmaalla. Venäjän hyökkäys Ukrainaan kuuluu Ansan kuuntelemista radiouutisista.

Elokuva on palkittu ulkomailla jo useampaan kertaan.

Silti suomalainen katsoja bongaa elokuvan loputtomat yksityiskohdat niin kotimaiseen populaarikulttuuriin kuin yhteiskuntaankin. Halvat astiat ostetaan Lidlistä, ja työmaa-alue on Helsingissä kauppakeskus Triplan vieressä. Musiikki on Hurriganesia ja Olavi Virtaa.

Elokuvan bändi, kantabaarissa soittava Maustetytöt, solahtaa elokuvan maailmaan ilman ylimääräistä tekeytymistä.

Asetelma on tuttu Kaurismäen aikaisemmista elokuvista. Nyt mukana on tavallista enemmän huumoria. Synkkyys on koneiston ilmeettömyydessä ja välinpitämättömyydessä, mutta lämpö löytyy pienten ihmisten kohdatessa. Ansa ja Holappa kohtaavat karaokebaarissa. Siellä Janne Hyytiäisen esittämä Huotari laulaa iskevän karaokenumeron. Seuraa kohtaamisia, erilleen joutumisia ja jälleennäkemisiä melkein kuin romanttisessa komediassa.

Ohjaajan elokuvat ovat aina olleet jonkinlaista keskustelua elokuvahistorian kanssa. Kuolleiden lehtien alkukuva ja lopetus lainaavat Chaplinin Nykyaikaa (1936). Kaurismäen elokuvassa on jotain kovasti samaa kuin Chaplinilla. Köyhyyden ja synkkyyden keskellä kajastelee toivo. Elokuvan ajatus on humaani.

Kaurismäen eräänlaiset oppi-isät Robert Bresson ja Jean-Luc Godard mainitaan elokuvateatterin edessä nimeltä. Elokuvateatterissa katsotaan hengenheimolaisen Jim Jarmuschin mielipiteitä jakanutta zombie-elokuvaa The Dead Don’t Die (2019).

Pienissäkin sivuosissa on tunnettuja kotimaisia näyttelijöitä. Statisteina vilahtaa ohjaajia ja muita kulttuurialan ihmisiä.

Elokuva on lavastuksen ja valaistuksen taidonnäyte. Heleän pastellisävyinen maailma on melkein lämmin. Dialogi on oivaltavaa ja yllättävää.

Jos pitää Kaurismäen aiemmista elokuvista, pitää takuuvarmasti myös Kuolleista lehdistä.