Julkaistu    |  Päivitetty 
Joonas Tanskanen

Elokuva: Babylon on kuvaus hullujen Hollywoodista

Ohjaaja Damien Chazelle muistetaan hittimusikaalista La La Land (2016) sekä hienosta, ensimmäisen kuulennon valmistelua kuvanneesta First Man -elokuvasta (2018). Molemmissa näissä tähtenä nähtiin Ryan Gosling.

Uusi Babylon on lähes suuruudenhullu pläjäys. Se on elokuva Hollywoodista ja elokuva elokuvan tekemisestä ja samalla yli kolmetuntinen satiiri viihdemaailmasta. Vaikka viittauksia todellisiin henkilöihin ja elokuviin tehdään tiuhaan, kyse ei ole mistään hienostuneesta taide-elokuvasta. Ensimmäisessä kohtauksessa norsu ulostaa eläintä kuljettavien elokuvantekijöiden päälle. Se kertoo jotain elokuvan asenteesta ja sanomasta.

 

Tarina kuvaa yhden ajanjakson loppua ja uuden alkua. Elokuva alkaa 1920-luvun lopusta. Äänielokuva on syrjäyttämässä mykkäelokuvat. Hollywood on myös muuttumassa moralistisemmaksi ja valvotummaksi, Haysin ohjeistona tunnettu itsesensuurijärjestelmä kurkkii jo nurkan takana. Babylonin kanssa samasta ajanjaksosta kertovaa Singin’ in the Rain -klassikkomusikaalia lainataan kiinnostavasti suoraan. Toisaalta Babylon haikailee menneitä aikoja vähän samaan tapaan kuin Quentin Tarantinon Once Upon a Time in Hollywood.

Tuon elokuvan kanssa yhteistä ovat päähenkilöinä nähtävät Margot Robbie ja Brad Pitt. Pitt on itselleen tyypillisessä roolissa veijarimaisena ikääntyvänä mykkäelokuvien sankarina Jack Condradina. Robbien esittämä Nellie LaRoy ja Diego Calvan esittämä Manny Torres ovat elokuva-alalle pyrkiviä nuorempia kohtalonsa etsijöitä. Nelliestä tulee nopeasti 1920-luvun leffatähti ja Mannysta studiolla hääräävä jokamies.

Babylonin rytmi on maaninen kuin Baz Luhrmannin elokuvissa. Ensin päähenkilöt tutustuvat toisiinsa seksin ja huumeiden täyttämissä juhlissa. Sitten huudetaan ja mellastetaan keskellä kaoottista epookkielokuvan joukkokohtausta. Päähenkilöiden ongelmat alkavat, kun siirrytään äänielokuvaan. Pelkkä teatraalisuus ei enää riitä ja täytyisi osata puhuakin. Samalla elokuvan rytmi rauhoittuu. Lopussa yritetään valottaa kyynelten kautta henkilöiden sielunmaisemaa, mutta henkilöt jäävät ohuiksi.

 

Babylon on elokuvana sekava komedia, mutta myös viihdyttävä sellainen. Elokuva saa voimansa räävittömyydestä. Varsinkin Nellie LaRoy kiroilee antaumuksella melkein kaikissa kohtauksissa. Mutta elokuvan esittämä kritiikki on vain toistaa monta kertaa, että Hollywood on seksin, huumeiden ja paheiden dekadentti paikka. Elokuvan maailma on erikoinen yhdistelmä historiaa ja menneisyyteen siirrettyä nykyhetkeä.

Lopulta Babylon yrittää olla jonkinlainen rakkauskirje elokuvalle taidemuotona.

Kommentoi

Hae Heilistä