Blogit

Karjalan Heilin blogeista löytyy kirjoituksia matkailusta, lapsiperheen arjesta, politiikasta, taloudesta, ruoasta, viinikulttuurista, unohtamatta lifestyle-blogeja. Haluatko Heilin bloggariksi? Ota yhteyttä toimitus@heili.fi

Kuinka monta "back burneria" sopii sinulle?

Useimmat amerikkalaiset nuoret aikuiset pitävät ikään kuin hyllyllä mahdollisia kumppaneita, joiden kanssa voisivat tulevaisuudessa seurustella, jos sopiva tilaisuus ilmaantuu. Näin tekevät nekin, jotka elävät vakiintuneessa parisuhteessa. Tämän sai tutkimuksissaan selville viestinnän apulaisprofessori Jayson L. Dibble ryhmineen amerikkalaisesta Hope Collegesta. Tutkimus julkaistiin tämän vuoden tammikuussa Communication Research Reports -julkaisussa. Näistä eräänlaisista varasuhteista käytetään englanninkielistä nimitystä ”back burner”.

Tutkijat kysyivät 658 yliopisto-opiskelijalta, millaisia ihmissuhteita heillä on ja miten he kommunikoivat erilaisten tuttujensa kanssa. Haastatelluista 73 prosenttia sanoi, että pitää vireillä yhteyttä ainakin yhden varasuhteeksi mieltämänsä ihmisen kanssa. Vakiintuneesti seurustelevista 56 prosentilla on varastossa tällainen lämmin suhde. Vakiintuneet seurustelijat viestittelevät varasuhteidensa kanssa vähemmän kuin sinkut tai satunnaisesti deittailevat. Yllättävää kyllä, varasuhteiden määrä on parisuhteissa elävillä lähes sama kuin muilla. Vakiintuneilla oli keskimäärin viisi varasuhdetta, yksin elävillä kuusi. Tarkkaan ottaen kyse ei siis ole mistään perinteisestä sivusuhteesta vaan eräällä lailla viattomasta varasuhteesta. Käytännön perheneuvontatyössä ainakin täällä kotoisassa Suomessa tässä törmätään usein sekä vahvoihin ennakkoluuloihin että mustasukkaisuuteen. Mustasukkainen ihminen ei hevillä usko, että kyse on viattomasta suhteesta, vaan ajattelee että ilman muuta kyse on seksisuhteesta.

Lue lisää...

Voi että on vaikeaa

Pieni tyttö pyysi päästä mukaan leikkimään. Ja muut suostuivat, totta kai. Luvan saatuaan tyttö ryhtyi sanelemaan omat sääntönsä ja määrittelemään leikin aivan uudelleen itselle sopivaksi. Kun muut eivät siihen suostuneet, alkoi parku. Muista lapsista tulikin sen jälkeen sydämettömiä syrjijöitä.

Näin lapsilla. Pelisääntöjen ja sopivuuksien opetteleminen on vaikeaa ja ulkoapäin asiat näyttävät joskus toisenlaisilta kuin mitä ne oikeastaan ovat. Mutta lapsi on opettelemassa. Viisas väliin tulija kuuntelee kaikkien osapuolten näkemyksen ennen kuin ryhtyy tuomaroimaan.

Lue lisää...

Lavalta katsoen

Markku-FB Markku Koistinen, kappalainen

Olen uusi tässä lajissa, koska liityin Taivastelun bloggaajarinkiin vasta äsken. Kulttuurin harrastaminen oli kuulemma yksi syy mukaan pyytämiseeni. Olen viisikymppinen perheellinen mies Joensuun Enosta ja työskentelen pappina. Teatteri on minulle yksi henkireikä musiikin, halkometsän ja kalastuksen ohessa.

Huumori on määritellyt elämääni ja kaveripiiriäni aina, joskin varsinaisessa työssäni tuo luonteenpiirteeni ei juurikaan pääse pinnalle. Työtoverini ja lähipiirini ovat tästä tosin vahvasti eri mieltä. Vaimoni on sanonut, että olen väärällä alalla, koska en pidä makeasta, enkä varsinkaan täytekakuista.

Lue lisää...

Minulla oli avain

Sain ensimmäisen oman abloyn litteän ala-asteen lopulla. Lapsuuskotiini minulla ei ollut avainta. Maalla ovet olivat auki. Tuo abloy-avain sopi kahteen lukkoon: se pystyi kolmikerroksisen kerrostalon ulko-oveen; kun rannetta pyöräytti ja veti kahvasta, pääsi sisään kaikuvaan rappukäytävään ja harmaita kiiltäväpintaisia betoniportaita tummalle puuovelle, jonka postiluukun yläpuolella lasin alle asetetut muovikirjaimet muodostivat tutun, joka kutsui sisään. Kun puuovea painoi kevyesti ja pyöräytti avainta pesässä, lukon kieli liikahti. Avain näytti valtansa. Tuo avain oli lupa kummitätini kotiin.

Oli ihanaa riisua hikiset varsilenkkarit ja tassutella tennissukilla tädin kutomien räsymattojen päällä. Tuvassa leivinuunin kyljessä olin saksinut kuteita mummon apuna tutuista. Kerrostalon kerhohuoneessa tätini oli paukuttanut ne omilla kangaspuillaan raidoiksi. Eikä niitä mattoja saanut kurtuta! Oli askellettava harkiten.

Lue lisää...

Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki.

Pienestä pitäen saamme kuulla vanhemmiltamme, opettajilta ja tietysti kavereiltamme monenlaisia elämänohjeita. Koulutytön muistovihkoon saattoi 1950-luvulla olla kirjoitettu elämänohje: ”Kun annat pojan suudella, niin älä anna nuolla, näin tautisena aikana voi suudelmaankin kuolla.” Tosi hyvä ohje näin flunssaisena aikana. Ihmissuhteisiin ja terveyteen liittyvien elämänohjeiden lisäksi saamme kuulla myös yleisemmän tason ohjeita kuten ”Make love, not war ” ja myös taloudenhoitoon liittyviä ohjeita kuten ” Velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa ”. 2017 Nobel-palkittu taloustieteilijä Richard Thaler on todennut että ihmisten taloudenpitoon liittyvien päätösten takana ei vaikuta vain järjen ääni, vaan myös tunteet, itsekurin puute ja satunnaiset, hajanaiset tiedot. Siinä sitä sitten ollaan kun pitäisi toimia hyvien ja järkevien elämänohjeitten mukaisesti.

Oman elämäni varrelta on jäänyt mieltäni hykerryttämään pari, kumma kyllä samassa paikassa, Jyväskylän Kauppakadulla, kuulemaani elämänohjetta. Toisen kuulin 70-luvun alussa opiskelija Kupariselta kun hän totesi, että ei tästä maailman-menosta tule mitään jos ei tehokkuutta lasketa puoleen. Tuolloin ei ollut vielä aavistustakaan siitä mitä seuraavina vuosikymmeninä oli tulossa. Olen kyllä varsin vakuuttunut opiskelija Kuparisen profeetallisesta toteamuksesta. Se jos mikä pitää paikkansa edelleenkin. Ei kyllä vaikuta kovin muodikkaalta ainakaan nykyisten poliitikkojen ja yrittäjien puheissa. Toisaalta kyllä noita oravanpyörästä hypänneitä ja muita downshiftaajiakin löytyy varmaan jokaisen tuttavapiiristä.

Lue lisää...

Mutta kun en sovi annettuihin normeihin

 

Normit, nuo elämää suojelevat kirjoitetut ja kirjoittamattomat säännöt. Normit, nuo ihmisyyttä säätelevät rajat, joihin pitäisi yrittää mahtua. Normien rajoissa eläneenä tunnen niiden turvallisuuden, niiden ulkopuolisena ihmettelen, miksi yhteiskuntamme jousto on niin harmittavan vähäistä. Suurin osa käy suurimmalle osalle. Mutta entä he, jotka eivät kuulu suurimpaan osaan? Normielämässä käyn kouluni, syön puuroni ja kasvan kohtalaisen turvallisessa perheessä rakastavien ja kannustavien vanhempien saatellessa minua eteenpäin. Ja vaikka harmejakin elämään mahtuu, ammennan niistä kokemuksia ja oppeja elämän vastoinkäymisiin. Täytän hienosti normit, kasvukäyrät ja oppimistulokset. Sosiaalisten taitojen kentänkin hallitsen hyvin sekä livenä että somessa.Pohjakoulutuksen jälkeen opiskelen ammattiin haaveitani seuraillen. Ja jos haaveeni eivät aivan toteutuisikaan, lähelle pääsen kuitenkin. En sairastu. Tai jos sairastun, niin salonkikelpoisesti ja sopivasti: flunssaan, laktoosi-intoleranssiin, kaikkiin niihin sairauksiin joihin saan helposti ja edullisesti apua. Painoni noudattelee ihannetta, verenpaineet pysyvät säädetyissä rajoissa ja stressiä on sen verran että hyvin siedän ja sen kanssa elän.Lapseni syntyvät terveinä ja pontevasti parkaisten. Säädetyssä ajassa he osallistuvat ryhmätoimintoihin ja esikouluun. Rokotukset suojaavat pahimmilta taudeilta ja normaalit kuumeet korvakipuineen hoidetaan alta pois.Avioliitto toimii normien mukaisena polveillen ylä- ja alamäkeä. Pääsääntöisesti elämä soljuu eteenpäin hyvää ja tasaista arkea. Asuntolaina lyhenee ja lentokone vie perheemme kerran vuodessa kokemuksia hakemaan.KUNNESElämä yllättää. Oudolla, hankalasti hoidettavalla tavalla se murentaa normit ympäriltä. Sairauspäivärahat loppuvat, sairaus ei. Hoitopolku on käyty läpi, sairauden polku ei. Työnantajani on ystävällisesti miettinyt kanssani minulle sopivaa työtä ja työpistettä. Mutta juuri nyt ei sellaista ole.Minun elämäni normien purku jatkuu. Talo täytyy myydä, sillä yhden keskituloisen palkalla ei asuntovelkaa makseta. Myytyä saatiin ja velat vähemmäksi, pois ei kuitenkaan. Väärä aika, väärä sijainti, väärä koko ja väärä väri. Puoliso kertoi lempeällä ja ymmärtäväisellä äänellä ettei näin voi jatkua. Ja ettei jatkuisikaan.Nyt istun kalliilla rahalla vuokratussa pesässäni ja ihmettelen. Mitä tapahtui, mitä minä teen? Lapsoset lentelevät pesästä pois ja taas takaisin. Takaisin lähinnä silloin, kun opintotuki on lopussa. Kokoan sohvapöydälle kirjeistä pinon. En enää edes yritä niitä aukaista, huomasin että pino pysyy paremmin koossa aukaisemattomilla kirjeillä. Vuosia sitten ostetut nahkakengät irvailevat minulle eteisessä: aktivoidu, nouse ylös, juokse elämän perään ja ota se kiinni. Miten juoksen, kun töin tuskin pysyn pystyssä?Katselen televisiossa puhuvaa päätä. Kuuntelen sanoja, joille minäkin olisin joskus hurrannut. Tiedän, että jokaisen on yritettävä. Tiedän, ettei saa jäädä makaamaan. Tiedän. Mutta tällä hetkellä en sovi annettuihin normeihin. Joustavatko ne vai tulisiko joku auttamaan minut ylös?

Lue lisää...

Kuka saa kutsua itseään kirjailijaksi?

Keskustelin perjantaina kirjallisuudesta ryhmässä, joka oli saanut nimekseen Punkkua ja punikkeja. Työkaverini, ryhmän koolle kutsunut Tenhun Anna, kehotti minua ottamaan mukaan oman kirjani. Kieltäydyin, koska minusta se olisi ollut sellaista itserakkautta, johon edes minä en kykene. Vasta perjantai-illan jälkeen oivalsin, että sehän olisi sopinut Annan ajatukseen ryhmän tarkoituksesta: aikomus on tarkastella kirjallisuutta hyvin monelta eri kantilta, muun muassa siltä, kenellä on oikeus kutsua itseään kirjailijaksi.

 

Lue lisää...

Nuorten elämää vai saippuasarjaa?

Useampi aikuinen nauttii erilaisten sarjojen katsomisesta. Listalta löytyy Emmerdale ja Salatut elämät sekä Uusi päivä ja Holby Cityn sairaala kaikkia muita unohtamatta. En taida tuntea juurikaan aikuisia, jotka eivät olisi seuranneet jonkin sortin sarjaa, useilta katselulistalta löytyy myös jonkin sortin saippuasarja.

Samaan aikaan, kun me aikuiset katselemme monen sortin sarjoja, tulee ihmeteltyä kovaan ääneen, että kun ei näitä nykynuoria ymmärrä. Erilaiset sarjat melodramaattisine käänteineen ovat meille ihanaa höpöhöpö-viihdettä, mutta tosielämän salkkarit onkin jo täysin käsittämätöntä, varsinkin jos Tunteet ja tuoksut ovat oman kattomme alla.

Lue lisää...

Uutta uljasta vai ihanan ikiaikaista?

 

Taas luvataan kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista netin mainosvirrassa. Uusi uljas ihminen, siksi minäkin haluaisin tulla. Olipa kyse ravinnosta, liikunnasta tai henkisen avartumisen verkkokurssista, lupaus on samansisältöinen. En nyt siitä uudesta tiedä, kun ei tästä rapistuvasta kropasta, rypistyvästä nahasta ja harvenevista aivosoluista kovin helpolla mitään tuoretta saa. - Uljaaksi sitten edes!

Lue lisää...

Kuumat satsit, kuumat satsit ....

Aloitin vuosi sitten näiden Taivastelua -blogien kirjoittamisen. Niin, ja samaan aikaan aloitti Donald Trump USA:n presidenttinä. Vuosi on kulunut ja presidentti jatkaa edelleen virassaan eikä ole saanut lopputiliä, vaikka niin monet ovat sitä toivoneet. Minä sen sijaan olen saanut lopputilin, enkä jatka enää perheneuvojana vaan eläkeläisenä. Lopputilin saamisessa ei tosin (tällä kertaa) ollut mitään dramaattista. Suomi vain täytti 100 vuotta ja minä 65 vuotta. Elämänkertaani en ole kirjoittanut, eikä minusta ole tehty elokuvaakaan. Vielä. Vanhan joululaulun sanat: ” Kiitävi aika, vierähtävät vuodet, miespolvet vaipuvat unholaan ” on nyt alkanut saada aivan uuden hyvin henkilökohtaisen sisällön. Mitähän meistä kustakin muistetaan tulevaisuudessa? Tämä on varmasti yllättävää ja myös huvittavaa.

Unohtamisessa sinällään on paljon myönteistä. Moni dementiaa sairastava unohtaa jossain vaiheessa suuren osan elämänsä huolista ja ahdistuksista ja rauhoittuu ja on tyytyväinen, kun ei muista mistä pitäisi olla huolissaan tai masentunut. Vaikka meillä ei olisi dementiaakaan, aika tekee aina tehtävänsä ja kultaa muistot. Ja se on hyvä. On mukava, että unohdamme vähitellen meille tarpeettomia asioita. Unohtaminen helpottaa esimerkiksi silloin, kun unohdamme toisen ihmisen kohdelleen meitä kaltoin. On helpompaa antaa anteeksi ja armahtaa, kun on unohtanut.

Lue lisää...

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli
Taivastelua
111 artikkelia
Aimo Salonen
105 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä