Blogit

Jukka Erkkilä, Vaara-Karjalan pappi

Maalaispapin kuudes kirjoitus, jossa selvitetään mitä 10- ja 20-luvut oikein ovat vuosiaan. Maalaispappi vakavoituu hetkeksi ja tekee kirkkohistoriallisia havaintoja menneistä ja puolipessimistisiä olettamuksia alkaneesta vuosikymmenestä.

Paavo Kerkkänen

Suurin osa ihmisistä haluaa elämänsä aikana mennä naimisiin. Aviollinen tyytyväisyys ei vanhemmiten vähene. Pariskuntien kommunikaatio-ongelmat eivät olekaan välttämättä este aviolliselle tyytyväisyydelle. Ihmisten tulotaso vaikuttaa olennaisesti siihen, mitä pidetään tärkeimpinä pariskuntien ongelmina. Näin kertoo uusin tutkimus aviollisesta tytyyväisyydestä ja vakaudesta, joka julkaistaan Journal of Marriage and Family lehden numerossa 82 tämän vuoden helmikuussa (luit oikein siis nyt helmikuussa 2020) ( DOI:10.1111/jomf.12635). Tutkimuksen tekivät Benjamin R. Karney ja Thomas N. Bradbury Kalifornian yliopistosta, Los Angelesista. Tutkimukseen on koottu olennainen uusin tieto kaikista viimeisten 10 vuoden aikana tehdyistä perheitä ja parisuhteita koskevista tutkimuksista.

Petri Rask, kirkkoherra

”Onpas sinulla söpöt varpaat.” Tuo vaimoni toteamus muistui jostain mieleni syövereistä, kun istuin hämäränä marraskuisena päivänä työfysioterapeutin pakeilla. Jalkaspesialisti tutki jalkojani ja tuli siihen tulokseen, että minulla on ns. Mortonin jalat. Siis mitä? 

Hyvä tästä tulee. Tänään tulee täyteen viikko siitä, kun Roukalahden kesäteatterin tämän vuoden työryhmä kokoontui ensimmäisen kerran ja sai käsiinsä Tiina Markkasen Meidän luokka -käsikirjoituksen. Siihen, että edelliskesän menestysnäytelmän jatkoksi tehdään täydennysosa, liittyy aina riskinsä, mutta viikon sulattelun jälkeen minulla on luottavainen olo. On tämäkin suuri tarina - tai oikeastaan palanen, joka viimeistelee kahtena kesänä kerrotun tosi suuren tarinan.

On yksitoista ihmistä, luokkakaverukset 1950-luvun lopun kansakoulusta, ja heidän elämäntarinansa vuosikymmenten ajalta. On erilaisia persoonia ja monenlaisia elämäntarinoita Suomessa ja maailmassa, joka kokee suuria muutoksia runsaassa 60 vuodessa. Keskiössä on kolmiodraama: kaksi miestä ja nainen, johon molemmat miehet ovat rakastuneita. Suuren tarinan yksi suurimmista kysymyksistä on, voiko väärä valinta johtaa tuplatöppäykseen: pahimmassa tapauksessa ihminen menettää sekä rakastettunsa että parhaan kaverinsa.

Saila Musikka, diakoni

Ekonomisti Tim Hardford julkaisi vuonna 2009 kirjan, jossa hän tutki ihmisten addiktioita (Elämän logiikka, Keuruu 2009). Yksi hänen testeistään kuvasi tilannetta, jossa ihmiset joutuivat nälissään tekemään nopean päätöksen. Pitkän luennon jälkeen tarjolla oli hedelmiä ja suklaata. Nopeasti tehtävässä päätöksessä 70% ihmisistä nappasi mukaansa suklaapatukan. Seuraavassa vaiheessa ihmisille kerrottiin, että tauolla on tarjolla välipalaa ja heidän on etukäteen päätettävä, haluavatko he hedelmän vai suklaata. Tuloksena oli, että 75% valitsi hedelmän.

Päätelmä: ”Pikatyydytystä haluava dopamiinijärjestelmä häviää kirkkaasti taistelun pitkän tähtäimen fiksuja ratkaisuja pohtivalle kognitiiviselle järjestelmälle” (J.Viljamaa: Pakko saada, addiktoitunut yhteiskunta). Eli suomeksi: tiedämme kyllä, että hedelmä on viisaampi valinta, mutta nopean mielihyvän tarve saa meidät nappaamaan mukaan suklaapatukan.

Niin se vain on, että unelmien tavoittelu on hienompaa kuin se, että ne saavuttaa. (Suunnistuksen maailmanmestari Minna Kauppi kesällä 2010 kolumnissaan Veikkaajassa).

Paras hetki on Ilokallion portaiden alapäässä. Silloin kaikki on vielä mahdollista. (Elise, luokan paras huijattava Tiina Markkasen kirjoittamassa, kesällä 2019 kantaesityksensä saaneessa näytelmässä Luokkakuva).

Paavo Kerkkänen

Hankalista henkilöistä on meille kaikille paljon iloa. Heistä on mukava kertoa juttuja ja heistä on helppo tehdä vaikkapa sketsejä, novelleja ja jopa elokuvia ja lauluja. Niin ja tietenkin heillä on mahtava työllistävä vaikutus kun asianajajat, poliisit ja monet muut viranomaiset saavat ahertaa heidän asioittensa parissa. Jokainen kuitenkin tietää, että suurella osalla hankalista henkilöistä on syytäkin olla hankala. Kaikki meistä eivät ole syntyneet sunnuntailapsiksi tai kultainen lusikka suussa eikä kaikki suju niinkuin Strömsössä. Itsekukin voi sopivissa olosuhteissa, elämäntilanteessa ja mielentilassa muuttua toisten mielestä hankalaksi. Sellaisia me olemme.

Markku Koistinen, Enon kappalainen

Alkaneen vuosikymmenen ilmiöihin sosiaalisessa mediassa ovat kuuluneet useiden ystävieni pohdinnat kuluneesta vuosikymmenestä. Retrospektioissa on ollut aika negatiivinen sävy. Itse voisin tiivistää ne näin: - sain lisää lääkkeitä ja harmaita hiuksia.

Kaija Santti, pastori

Vuosi vaihtui noin 13 tuntia sitten, ja taas täytyy opetella vääntämään erilaisiin lomakkeisiin, kaiken maailman papereihin ja tietoihin ihka uusi vuosiluku.  Mutta ei siitä nyt sen enempää. Jouluaikakin jatkuu vielä - ihan totta!  Joko a. loppiaiseen saakka tai b. pahan Nuutin viedessä pois kaiken joulukivan  - valitse tästä oman vakaumuksesi mukainen joulun loppu!  

Joulun alla , joulun pyhinä ja joulun jälkeen juttelin eri hoivakodeissa asuvien ikäihmisten kanssa niin entisistä joulunviettotavoista kuin siitä, miltä se tämä joulu tuntuu. Joulu oli pienimmässäkin mökissä aikoinaan suuri juhla. Jokainen voimiensa ja varojensa mukaan pyrki tekemään jotain arjesta erottuvaa. Toki sotajoulut vetivät muistelijat vakaviksi. Silloin valon juhlan reunamilla pysyi kuoleman ja tuhon varjo.  Kyselkääpä ihmiset juhla-aikoihin vanhuksien muistoja. He kertovat mielellään - ja niiden kuuleminen avaa vähän uudella tavalla nykyisiäkin juhlia - niin jouluja kuin muutakin juhlintaa. 

When I was fifty nine it was a very good year (Mukaelma Frank Sinatran laulamasta laulusta).