Blogit

Kysyn nuorilta, kamera kädessäni, miten sinä haluaisit tulla nähdyksi? Nuoret ovat mietteliään näköisiä, hiukan ehkä peloissaan, mutta myös pientä innostusta on havaittavissa hämmennyksen ja pelon seassa. Lähden kulkemaan kahdestaan nuoren kanssa. Minulla on mukanani kamera, yhdessä on sovittu, että kesken kuvauksen ei kuvia katsota, en minä eikä hän. ”Tämä tuntuu vaikealta, ideat ovat vähissä”, sanoittaa toinen, toisen nuoren kanssa kuljemme hiljaisuuden vallitessa paikasta toiseen, kunnes sopiva paikka löytyy. Toisen kanssa otetaan kuvia useammasta paikasta. Toisen kanssa yksi paikka on kylliksi, yksi asento. Oletko varma ettet halua, että otetaan jostain muualta myös? Joo.

Tämän vuoden rippikoulussa otamme voimauttavan valokuvan keinoja käyttöön ja kuvaamme jokaisen nuoren, niin kuin he haluavat tulla kuvatuksi. Jokainen kuva on omanlaisensa, osalle kuvassa olo on helppoa, osalle vaikeampaa. Osasta tallentuu vain käsi tai selkä, osa heittäytyy hymyillen suoraan kameralle.

Kui helvetis voi ol mahrollist, et ihmine sekoile vai sil ei o ku kolm repliikki? Tuomolla ja Tiinalla oli tänään yksi ainoa sisääntulo kohtaukseen, ja senkin Johanna ja Aimo muistivat väärin. Odotettiin, että iskumme on Arton haitarinsoitto ja jökötettiin kaukana paikallamme kuin pohja-affenat, kun iskuksemme tarkoitettu repliikki kajahti. Ohjaaja Kaitsu joutui sitten huutelemaan meitä hereille.

Pysäytän autoni pientareelle ja nousen ohjauspyörän takaa. Astelen sandaaleilla heinikkoon ja alan katkoa kukkia. Kurottelen niitä maan rajasta. Pitkällä varrella, pitkällä, niitä kimppuuni kerään ja kiedon toistensa lomaan, lähekkäin, ensin hapuillen ja vähitellen yhä määrätietoisemmin. Mielessäni soi laulusi. Käyn ahon laitaan. Tässä teen seppeleen, seppeleen sinulle, seppeleen vapaalle miehelle. Sidon sen heinällä. Siitä tulee kaunis, kesän keltaisena se loistaa kuin sarja vara-aurinkoja.

Kävelen portista ja mietin, montako porttia olen avannut ja sulkenut elämäni aikana: rautaisia, vastahakoisia, painavia tai sähköpaimenen paimentamia. Useimmat niistä ovat kutsuneet, olleet auki tulla, mennä. Sinunkin kohdallasi pitää paikkansa, että vasta portin sulkeuduttua huomasin, miten tärkeä olet. Muistelen, miten näin sinun tanssivan. Nuorruit vuosikymmeniä. Liikkeesi olivat sulavammat kuin omani. Sinä tanssit suoraan sydämeeni. Sinne jäit.

Keskiviikkona oli ensimmäisen näytöksen läpimeno. Tökkii, mutta läpi meni! Ohjaaja Kaitsun kiteytys kertoo tilanteen. Tähän läpimenoon meni aikaa yksi tunti ja kolme minuuttia. Kaipa se hyvää kertoo: vaikka tökkikin, ei jahkailuun sentään hirveästi aikaa tuhlattu. Ja kuten Kaitsu muistutti: ensimmäiseen yleisöön on aikaa vielä kaksi viikkoa. Paitsi että ei ole kuin vajaat. Koeyleisö tulee 12 yön kuluttua. Tasan kahden viikon eli 14 yön kuluttua on yksi ostettu ennakkonäytös, kenraali on 15 yön kuluttua ja ensi-iltaan eli juhannussunnuntaihin kello 13 on aikaa 18 yötä.

Tiukka treenipäivä, hiottavana kuusi ensimmäisen näytöksen kohtausta. Vielä karkasi omastakin suusta ruma sana, kun parissa kohtaa repliikki ei irronnutkaan kuten olin jo ehtinyt kuvitella, mutta kokonaisuudessaan illasta jäi hyvä mieli. Enpä väitä vastaan ohjaaja Kaitsulle, joka teki  yhteenvetonsa ennen kotiin lähtöä: alkaa kulkea kuin juna.

Maanantai. Tiina ja Tuomokin palasivat viikon tauolta. Hioimme neljää ensimmäistä kohtausta ja illan päätteeksi vedimme yhteen pötköön kaiken tänään harjoitellun. Ohjaaja Kaitsu kiteytti tuntonsa ennen kotiin lähtöä. Jess, se on siinä!

Muu porukka näkyy harjoittelevan tulevana sunnuntaina ensimmäisen näytöksen loppupään niitä kohtauksia, joissa Tiina ja Tuomo eivät ole mukana. Me palaamme riviin taas maanantaina, jolloin harjoitustaukoa on ehtinyt kertyä tasan viikko. Hyvää tämä tauko tekee: on aikaa sulatella vapusta lähtien kertynyttä oppia.

Lykkäämiskyky on eräs ihmisen perustaidoista. En tarkoita potkurilla eteenpäin lykkimistä vaan jonkin asian siirtämistä niin sanotusti tuota tuonemmaksi. Lienevätkö lykkiminen, lykky ja lykkääminen edes peräisin samasta kantasanasta. 

Maanantai-ilta. Toisen näytöksen läpimeno. Päivän aikana Roukalahden katsomo oli saanut ylleen jo katoksen ja kesän 2018 näyttämö alkaa olla varsin pitkälle asussa, jona yleisö sen tulee näkemään. Ohjaaja Kaitsu loi jo katsetta viimeiselle kierrokselle. Kokonaisuus on nyt käyty läpi yksittäisinä harjoituksina ja läpimenoina x kertaa - en siis tiedä monestiko, koska hyppäsimme Johannan kanssa mukaan vasta vapulta. Me olemme käyneet koko tarinan läpi kertaalleen, muusta porukasta en tiedä. Talvellahan ne jo aloittivat.

Toukokuun viimeisen sunnuntain harjoitukset. Hiottiin loppupään kohtauksia. Lopussa oli yllätys. Kun muut jäivät harjoittelemaan kohtaa, jossa Tiinaa, Tuomoa ja haitaristia ei tarvita, ohjaaja Kaitsu antoi Artolle tehtävän.