Blogit

Karjalan Heilin blogeista löytyy kirjoituksia matkailusta, lapsiperheen arjesta, politiikasta, taloudesta, ruoasta, viinikulttuurista, unohtamatta lifestyle-blogeja. Haluatko Heilin bloggariksi? Ota yhteyttä toimitus@heili.fi

Öpöttääkö ?

Paavo-Kerkknen Paavo Kerkkänen

 

Nuorena ylioppilaana olin kavareitteni kanssa pyrkimässä lääkikseen Helsingissä. Kokeet olivat monipäiväiset ja yövyimme tuttavaperheen luona Roihuvuoressa. Eräänä iltana Roihuvuoren kirkon rappusilla kohtasin sattumalta paikallisia nuoria ja heistä yksi kysyi minulta : ” Stikkaaks kundi stidei et saadaan rööki roihuun ? ”. En ymmärtänyt mitään. En todella. Luulin että kyse on jostain Roihuvuoreen liittyvästä asiasta ja mutisin jotain epäselvää. Hävetti hieman maalaisuuteni. En ollut kuullut seudun slangia ja sanojen ymmärtäminen jäi epäselväksi. Öpötti.

Lue lisää...

Valokuva arkusta: elämän vai kuoleman kuva?

Kaija20FB Kaija Santti, vanhustyön pastori

Aiemmassa blogissa kollegani ylisti hautajaisten ihanuutta. Omassa vanhusnäkökulmablogissani ajatukset tuppaavat karkaamaan hautausmaalle ( tai ilomantsilaisittain Pötönkankaalle). Kumma juttu, sillä vanhuuskin on nimenomaan elämää, täyttä elämää kaikkine mausteineen. Toki elämän rajallisuuden häämöttäessä jo taivaanrannassa. 

Mutta asiaan: vanhuudessa kuolemakin löytää paikkansa. Muistelen tässä edesmennyttä rakasta tätiäni. Hänellä ilmeni lähelle yhdeksänkympin ikää tultaessa varsin merkillinen tapa. Kun minä, joku lapsista, lastenlapsista tai lähisuvusta vieraili hänen luonaan, päivä tai ilta eteni samalla kaavalla: Aluksi nautittiin kahvit ja pullat, Marianne-karkit tai liköörikonvehdit. Sitten täti kaivoi esiin valokuva-albumit. Niitä toki katselin mielelläni, mutta huokasin hiljaa, kun joka kerta nenäni alle työnnettiin sama albumi: kansio, joka oli täynnä hautajaiskuvia, kuolinilmoituksia ja siunaustilaisuuksien ohjelmia. Samaa kertoivat muutkin vierailijat. Hieman naureskelimme tälle tädin omituiselle tavalle. Vähitellen hitaat aivoni tajusivat jotain tärkeää. Noiden arkkujen ja hautakumpujen kuvia katsellessa tätini ei suinkaan muistellut hautajaisia, vaan vainajaa sellaisena kuin oli oppinut hänet tuntemaan. Kuvan äärellä vierähti joskus melkoinen tovi kun sain kuunnella asianomaisen henkilön elämäntarinaa ja samalla opin ymmärtämään  sen ajan maailman menoa. Joskus käy niin onnellisesti, että yksi oivallus poikii toisen: käsitin myös, että tätini elämän useimmat tärkeät henkilöt olivat vainajia. Toki heistä oli paljon vanhoja valokuvia, mutta he elivät muistoissa. mitä vanhemmaksi tätini tuli, sen paksummaksi hautajaiskuvakansio kasvoi. Pitkän iän tuomaa yksinäisyyttä ei lievennä nuorempien sukupolvien ja kavereiden läsnäolo, yksinäisyys kun merkitsee sitä, että ei enää ole ikätovereita, heitä, joiden kanssa nuoruusvuodet ja menneet vuosikymmenet elettiin. Hautajaiskuvien avulla tätini suri, muisteli ja iloitsi muistoista. Tärkeitä kuvia sittenkin tuossa hautajaisalbumissa. 

Lue lisää...

Hautajaiset on lempipaikkani - siellä elämä näyttää vielä viimeisen kerran mistä se on tehty

Blogin-jakokuva-Jukka-Erkkil Jukka Erkkilä, Vaara-Karjalan pappi

Maalaispapin toinen kirjoitus, jossa tehdään havaintoja arkun, haudan ja karjalaisen pitopöydän ääreltä. Maalaispappi havaitsee, että yhdetkään hautajaiset eivät ole samanlaiset. Kaikkea voi myös sattua, ihmisiä kun tässä vaan ollaan.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 34: Mutta mitä tapahtui Eliselle?

Kiitos, ystävät. Luokkakuvan viimeinen esitys oli elen, ja kesästä jäi lämpimät muistot. Teimme yhdessä jotain, joka jää niin meidän itsemme kuin yli 5000 katsojankin mieliin.

Tiina Markkasen kirjoittamat hahmot jäävät pyörimään pitemmäksikin aikaa ajatuksiin: mitä kaikkea heille on tapahtunut semmoista, mitä käsikirjoitus ei paljasta? Mitä Martille tapahtui ulkomailla? Naimisiin hän ei ehkä mennyt, mutta suhteita hänellä varmasti oli. Oliko lapsia? Paulalla ei ollut, mutta millaisia suhdeyritelmiä hänen vuosikymmeniinsä mahtui? Elämäänsä ylipäätään hän ei hirveän tyytyväinen ollut, ja se oli yksi Luokkakuvan hienoista teemoista: seitsemänkymppisenä voi vielä tehdä asioita.

Lue lisää...

Juomme samaa vettä kuin dinosaurukset

Saila-FB Saila Musikka, Pielisensuun diakoni

Professori Arto O. Salonen totesi eräässä seminaarissa meidän juovan samaa vettä kuin dinosaurukset. Sieltä täältä kuului hämmentynyttä purskahtelua. Rauhallisella äänellä puhuja kysyi, milloin viimeksi tämä planeetta on saanut vesilähetyksen ulkoavaruudesta? Eipä naurattanut enää.

Niin juodaan. Ja koska emme oikein vielä ymmärrä sitä, haaskaamme tätä arvokasta luonnonvaraa sumeilematta. Odotammeko uutta puhdasvesilähetystä jostakin stratosfäärin takaa?

Lue lisää...

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Paavo-Kerkknen Paavo Kerkkänen

 

Ranskalainen keksijä Franky Zapata onnistui äskettäin lentämään keksimällään lentolaudalla Kanaalin yli. Homma näytti hurjalta ja sitä se varmaan myös on. Mies esiintyi ensimmäisen kerran suurelle yleisölle Pariisin sotilasparaatissa muutama viikko sitten. Silloin monelle katsojalle tuli väistämättä mieleen Paluu Tulevaisuuteen -elokuva, jossa moinen lauta oli käytössä. Monia vuosia sitten myös James Bond lensi samankaltaisella suihkumoottorikäyttöisellä laittella konnia karkuun. Tuo laite oli tosin paljon kömpelömpi kuin nyt tämä Zapatan lauta. On aivan selvää, että on paljon ihmisiä jotka mielellään haluaisivat kokea miltä tuntuisi lentää lentolaudalla. Miltei kaikki ihmiset haluavat kokeilla joskus jotain jännittävää ja pelottavaa. Näin kesäaikaan Suomen huvipuistoissa tarjoutuu mahdollisuuksia kokea jännitystä ja pelkoa turvallisessa ympäristössä mitä moninaisimmissa vauhtia ja vaaran tuntemuksia tarjoavissa laitteissa. Itse tyydyn perinteiseen Linnanmäen vuoristorataan. Saatan myös suostua sopivassa seurassa peloteltavaksi kummitusjunaan.

Lue lisää...

Kerrassaan upeita ihmisiä

Matti-FB Matti Nevalainen, erityisnuorisotyönohjaaja

Nuori mies astelee vähän horjuvin, mutta määrätietoisin askelin kohti musta-oranssia telttaa. Kuten niin monella muullakin näissä ympyröissä, lause alkaa voimasanalla: ”V***u, mitäs porukkaa te sitten oikein ootte?” Jaahas, mitenhän tuohon nyt kommentoisi, mietin. Mutta sitten yllättäen löytyy fiksu ja järkevästi ajatteleva minä – ja kerron, ketä ollaan ja millä asialla. Saappaan porukoita. Ja just sinua ja muitakin nuoria varten.

Ja kyllä, sama vitsi: saappaita löytyy kaupasta. No, ei se nyt niin paha kommentti ole; siihen vaan on jo tottunut ja vähän turtunutkin, että tästä vitsiä väännetään. Keskustelu lähtee kuitenkin hyvin rullaamaan. Nuori mies saa vettä ja kiittelee. On kuulemma hyvä saada välillä vettäkin. Niinpä – siitä ollaan samaa mieltä. Ei meillä mitään erityisiä erimielisyyden aiheita oikeastaan olekaan.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 33: Mikä kesä!

Jäljellä on vielä kaksi elokuista yönäytöstä, mutta jo tänään iski haikeus, kun vedimme viimeisen päivänäytöksen. Heinäkuu meni tahdilla esitykset keskiviikkoisin, torstaisin ja sunnuntaisin, ja tänä aikana teimme, uskallan väittää, jotain historiallista. Roukalahden kesäteatterin Luokkakuva puhutteli, ja puhuttelee vielä niissä kahdessa jäljellä olevassa yönäytöksessä, tavalla, joka jää ihmisten mieliin. Tänään kesän ennätysyleisö, 500 ihmistä, antoi loppuapdolinsa seisaaltaan. Kuinka moni kesäteatterilainen saa kokea sen? Juuri nyt oloni on tavattoman kiitollinen, että saan olla osa tätä.

Suurin kiitos kuuluu Tiina Markkaselle, joka kirjoitti Suuren Tarinan. Iso kiitos menee Tiinan elämänkumppanille, ohjaaja Kai Paavilaiselle, joka sai ryhmän toimimaan. Moni teatterin ammattilainen on heinäkuun aikana jakanut kiitosta siitä, kuinka haastavan tekstin Tiina teki harrastajateatterilaisille, ja kuinka Kaitsukaan ei päästänyt meitä helpolla ajattelemalla, että amatöörejähän ne vain ovat. Harrastajiahan me olemme, mutta voi meiltä silti vaatia. Minna Fali teki uskomattoman työn Paulana, ja toinen esityksen kivijalka oli Timo Kettunen Marttina, jonka loppulaulu herkisti yleisön. Esityksen jälkeen menimme tänään äänimies Kristian Syyslehdon kanssa Sointulaan voitonmaljoille, Krisun ilmaus, ja Krisu kertoi, kuinka jokaisessa esityksessä oli se porukka, joka halusi lähteä pois kesken loppuaplodien, koska ei halunnut näyttää omaa itkuaan naapurille.

Lue lisää...

AJATELMAN VOIMA

Somejakokuva-Marja-Liisa-Liimatta Marja Liisa Liimatta, sairaalapstori, työnohjaaja, psykoterapeutti

Yle ykkösen uutiset, MTV:n mainokset, työkaverin tokaisu, ystävän saunanlauteilla kertoma kokemus – kaikki ne muokkaavat mielikuviani, mielipiteitäni ja ajatuksiani. Samoin kuin lyhyet ajatelmat, joita silmäni etsiskelevät.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 32: Peikonperkele

Tänään se iski. totaalinen musta hetki. Koko kesän olen vetänyt niin hyvin, ja kun kavereille on tullut unohduksia, olen kertaalleen ollut itse se, joka auttaa ja vapauttaa lukkiutuneen tilanteen ja saa esityksen jatkumaan. Tänään jumi iski itseeni.

En tiedä, mitä väliajalla tapahtui, mutta äkkiä tajusin toista puoliaikaa odottaessamme, että en muista, miten se yksi kohtaus etenee. Tarkistin plarista, mutta pelko jäi. Aloin jännittää sitä tiettyä kohtausta, joka kaiken lisäksi on oma kohokohtani Luokkakuvassa. Ossini on siinä totaalinen elämäänsä pettynyt kusipää, joka pilaa juhlat, ja olen tähän saakka nauttinut showstani. Tänään pelkäsin kohtaukseen mennessäni, ja kävi kuten pelkäsin: seisoin kesän ennätysyleisön edessä, enkä kerta kaikkiaan muistanut, mitä minun pitää sanoa. Mustia hetkiä tuli useita, mutta rakas pikkusiskoni - henkinen, ei biologinen - Johanna ja joku muu kaveri auttoivat ja esitys eteni, enkä usko, että kovinkaan moni katsojista tajusi, että nyt tapahtui jotain outoa. Tai no - se yksi hiljaisuus venyi kyllä piinallisen pitkäksi.

Lue lisää...

Bloggarit

Taivastelua
157 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Tutkailua
16 artikkelia
Aimo Salonen
137 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä