Blogit

Loppusuoralle tullaan: edessä viimeisen varsinaisen esitysviikon kolme esitystä. Tähän saakka nukuksissa olleetkin heräsivät. Torstain esitykseen on tulossa ainakin yksitoista omaa kaveriani, ja paineita on huomennakin, kun neljästä pojastani kolme (esikoinen oli jo ensi-illassa) tulee katsomoon. Joudun lunastamaan viime päivien hehkutukseni, jonka mukaan nyt se on hyvä, kun me kaikki, minäkin, olemme tulleet sinuiksi tarinan ja hahmojemme kanssa, ja kun me olemme oppineet nauttimaan yleisön edessä olemisesta ja tuomaan näyttämölle koko ajan uusia vivahteita.

Yksi Roukalahden kesäteatterin ilmiöistä on Karvisen Martin huonot vitsit, jotka pitäisi koota kirjaksi. Tänään saimme esimerkiksi kuulla kysymyksen, mikä on vammautuneille ravihevosille vastaava kilpailu kuin ihmisurheilijoiden paralympialaiset. No parakonikisat tietysti.

Onpa ollut hyvä yleisökesä. Tähän mennessä Roukalahden Avioliittosimulaattorin on nähnyt jo yli 3000 ihmistä ja ovat muuten nauraneet. Naurun kuulee, mutta kyyneleet vuodatetaan hiljaisesti, ja sitä olen mietiskellyt, onko siellä kukaan itkenyt. Siihenkin nimittän olisi aineksia.

Jokainen meistä on huomannut tunteittensa ja hyvinvointinsa olevan riippuvaisia toisistaan. Jos jokin asia saa meidät oikein kovasti innostumaan tai suuttumaan, niin eipä siinä sitten helposti esimerkiksi uni tule. Tunteille on tyypillistä, että ne tulevat, ovat ja sitten menevät, ja välillä on tasaisempaa jollotusta, jolloin unikin tulee helpommin. Joku asia saattaa yököttää tai joku asia tai henkilö saa verenpaineemme nousemaan. Jotkut kertovat saavansa ärsyttävästä asiasta näppylöitä ja joillakin menee jännittämisen tunteesta maha kuralle. Vastaavia esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. Tunteet voivat mennä niin sanotusti nahan alle ja aiheuttaa erilaisia terveys- ja sairaustuntemuksia. Syvästi ihastunut ja onnellisesti rakastunut ihminen tuntee itsensä hyvinvoivaksi jopa niin, että monet vaivat haihtuvat. Joskus taas kuulee puhuttavan, että joidenkin ihmisten väliset suhteet ovat tulehtuneet. Niin siis ihan tulehtuneet. Mietitäänpä tätä vähän tarkemmin.

Tänään repesin ensimmäistä kertaa nauramaan esityksen aikana kohdassa, jossa käsikirjoituksen mukaan ei kuulu nauraa. Helteestäkö lie johtunut. Oli jotenkin niin hulvaton olo, että en jaksa pitää tuota kovin suurena syntinä.

Jos haluat näyttää filosofilta, älä pukeudu kuin filosofi. Sen sijaan etsi tietoa ja kokemuksia, sekä myönteisiä että kielteisiä. Älä anna kokemusten valua hukkaan, vaan mieti niitä, tarkkaile itseäsi ja maailmaa. Pikkuhiljaa olemus muuttuu sellaiseksi, joka kumpuaa sinusta itsestäsi. Se voi olla erilainen kuin mikä oli ihanteesi, mutta se on sinun omasi.

Näillä ajatuksilla opettaja opasti nuorta Johannesta matkalla elämässä eteenpäin.

Torstai-illan veto oli omalta osaltani kesän huonoin. Syitä on kaksi: kesän pienin yleisömäärä ja tieto, että katsomossa istui ammattilaisia, tuttujakin. Kolmaskin, ehkä vaarallisin syy oli. Nyt esitys alkaa olla sillä tavalla hanskassa, että sisälle hiipi liiallinen itsevarmuus. Yhdessä nuo aiheuttivat eilen hajamielisen olon ja sen sopivan jännityksen puutteen.

Mitäs meinaat tehdä kun jäät eläkkeelle ? No kyllä minä varmaan vain istun kiikkutuolissa ensimmäisen kuukauden, kaikessa rauhassa. Ai jaa, no mitäs sinä sitten teet sen jälkeen ? Sitten alan kiikkua!

Mikä kumma siinä on, että toisten ihmisten onnettomuudet ja ikävät tapahtumat saavat niin suuren jalansijan kuulumisten kertomisessa? Miksi onnettomuudet nostetaan lööpeiksi ja miksi me ostamme niiden perusteella lehtemme?

Näin jalkapallon MM-lopputurnauksen aikaan kun ensi-ilta osui, tunnelmat voi purkaa vaikka hemmetin pitkällä eteläamerikkalaisella maalihuudolla. Tai sitten vain suomalaisella karjaisulla. JEEEEEEEEE!!!!!