Blogit

Lämpimänä juhannuslauantaina 20.6.2020, pihatöiden lomassa.

Markku Koistinen, Enon kappalainen

Veikkaan, että tänä kesänä Lappi on monen kotimaan matkailijan kohde. Ensimmäiset reissuni pohjoiseen olivat jo lapsuudessa, koska vanhempani tykkäsivät matkustella siellä.

Minun tykkäykseni on syvällisempi, koska vaimoni on sieltä kotoisin. Tapasimme opiskeluaikoina Helsingissä, jossa hän kertoi minulle, että tunturi näkyy hänen kotinsa ikkunasta. Olin myyty mies.

Kysyin tietenkin innostuneena, että pitääkö hän laskettelusta? Sain vastaukseksi, että vain turisti laskee tunturista sukset jalassa ja maksaa siitä.

Ajattelin, että pitävät ilmeisesti turistia poron jälkeen seuraavaksi tyhmimpänä otuksena. Näin ei kuitenkaan ole. Lappi elää turismista ja nyt korona-kesänä tuo elinkeino lienee aiempaakin tärkeämpää.

Paavo Kerkkänen

Näinä viikkoina on maailman medioissa levinnyt juttuja ja meemejä siitä, miten ihmiset suhtautuivat karanteenissa olemiseen ja mitä he karanteenissa ollessaan tekivät. Osa ihmisistä, kuinka ollakaan, saattoi jopa nauttia karanteenissa olosta. Juuri tähän liittyen on kautta maailman medioissa tuotu esiin ajatus, että erityisesti sisäänpäin suuntautuneet, omissa oloissaan muutenkin viihtyvät ihmiset olivat nyt ikäänkuin nautinnollisessa, hyvässä tilanteessa.

Marja Liisa Liimatta, sairaalapappi, työnohjaaja, psykoterapeutti

Seisoin pienen Kyritz-nimisen kylän autiolla rautatieasemalla 15-vuotiaan poikamme kanssa rinkat selässä.
Paikallisjuna - sellainen, joka kulkee nykyisin vieläkin Joensuun ja Pieksämäen välillä - oli juuri jatkanut illan viimeistä matkaansa seuraavaan saksalaiseen pikkukylään. Läpimärät sadevarusteet päällä odotimme epätoivoisina, että tapahtuisi ihme: vähäisellä saksantaidollani tilaama taksi tulisi ja veisi paikkaan, josta tiesimme vain nimen. "Mitähän tästä tulee?", sanoi poika. "Mukava kahden viikon työleiriloma", vastasi äiti, vaikka mietti mielessään tuplasti epävarmempana samaa kysymystä kuin poikansa. Päästyämme viimein perille pimeään ja vuosisatoja vanhalta vaikuttaneeseen majapaikkaamme poika purki pettymystään vaatimalla: "Lähdetään heti kotiin, minä maksan!"

Jukka Erkkilä, Vaara-Karjalan pappi

Maalaispapin yhdeksäs kirjoitus, jossa marssitaan marsalkan hopeatorvien tahtiin. Puolustusvoimien lippujuhlan päivä liittyy marsalkka Mannerheimin henkilöhistoriaan. Hänen päätöksellään myös aikoinaan organisoitiin sotilaspapisto, jonka reserviin maalaispappikin kuuluu.

Petri Rask, kirkkoherra

World Trade Centerin kaksoistornien romahtaminen New Yorkissa pysyy varmaan monien mielessä koko loppuelämän ajan. Itselleni tuohon ajankohtaan liittyy karmean uutisen lisäksi myös onnellinen muisto. Vanhimman lapseni perheeseen oli syntynyt muutamaa päivää aiemmin pieni tyttö ja minusta oli tullut isoisä. Nyt lapsenlapseni on tämän kevään uusi ylioppilas. Turvallinen koulumaailma on takanapäin ja tätä kirjoittaessani hieman epävarma tulevaisuus vielä avoin.

On ollut jännittävää seurata tämän päivän lukio-opiskelua. Ensin 2000-luvun alkupuolella omien lasteni ja vaimoni kohdalla Joensuussa ja nyt lapsenlapseni kirjoittaessa Helsingissä. Ja varsinkin tänä keväänä, kun kaikki kokeet, myös matematiikka, suoritettiin ensimmäistä kertaa pelkästään tietokonetta apuna käyttäen. Oman lisämausteensa ja jännityksensä kirjoituksiin antoi maaliskuussa maahamme levinnyt koronavirusepidemia. Tämän pandemiaksi muuttuneen epidemian vuoksi Ylioppilastutkintolautakunta ja Opetus- ja kulttuuriministeriö päättivät aikaistaa kevään 3. tutkintoviikolle suunniteltuja reaaliaineiden koepäiviä.

Ja eikä tässä vielä kaikki. Kevään ylioppilasjuhlat järjestetään poikkeuksellisesti ns. etänä 30. toukokuuta ja todistukset lähetetään valmistuville postitse. Oppilaitokset pitävät juhlatapahtuman uusille ylioppilaille mahdollisesti elokuun lopulla. Tuntui kurjalta lukea Joensuun norssin abien tuntoja sanomalehti Karjalaisen mielipidepalstalta huhtikuussa: ”Kiitoksena lukioaikaisesta uurastuksestamme saamme todistuksemme postitse ja tuijotamme toukokuisena lauantaina koulultamme striimattavaa juhlan korviketta ja kilistelemme tietokoneen kameran kanssa kuohuvia tunteitamme.”

Omasta ylioppilastutkinnostani Porkkalan Yhteiskoulussa, Kirkkonummella, on kulunut yli neljäkymmentä vuotta. Tutkinto 1970-luvulla oli aivan erilainen kuin nykyään. Reaalikoe sisälsi kaikki reaaliaineet, joista itse sai valita, että mihin aineisiin etukäteen valmistautui ja mistä aineista sitten kokeissa kirjoitti. Matematiikan kokeessa käytettiin taskulaskimen sijasta laskutikkua. Äidinkielenkokeessa oli kaksi ainekirjoitusta. Näistä parempi arviointi jäi voimaan. Vieraan kielen kokeet olivat muutoksessa. Sain valita perinteisen kaksipuoleisen käännöksen tai uuden kolmiosaisen kirjoitustavan väliltä. Valitsin uuden tavan, johon kuului vieraskielisen tekstin ymmärtämisen osa, lyhyt kirjoitelma ja uutena kuullunymmärtämisen koe. Kaikki yo-kokeet kirjoitettiin samana keväänä, mutta arvosanoja sai korottaa vielä syksyllä.

Tällä elämänkokemuksella haluan antaa lapsenlapselleni yhden neuvon: ”Festina lente” eli ”kiiruhda hitaasti”. Tätähän me olemme tänä keväänä joutuneet opettelemaan pakosta aivan konkreettisesti ja maailmanlaajuisesti. ”Festina lente” on ikivanha latinankielinen ohje meille kaikille. Se on hyvä neuvo myös tuleville opiskelijoille, ohje ja kehotus tasapainottelemaan opiskelun laadun ja nopeuden välillä. Isoisän ohje on: ”Kyllä tässä elämässä ehtii ja selviää!” Olet hakenut opiskelupaikkaa ensisijaisesti Helsingin yliopistosta. On vielä arvoitus, että miten Sinun käy. En ole siitä yhtään huolissani.

Toivon kaikkea hyvää Sinulle ja kaikille uusille valmistuneille! Olette juhlanne ansainneet! Tuokoon lohtua tähän kevääseen Suvivirsi ja nyt erityisesti neljännen säkeistön sanat: ”Oi Jeesus Kristus jalo ja kirkas paisteemme, Sä sydäntemme valo, ain asu luonamme. Sun rakkautes liekki sytytä rintaamme, luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme.”

Paavo Kerkkänen

Eräs ihmiselle kuuluva ominaisuus on hänen taipumuksensa elämänsä varrella keräillä kaikenlaista. Tämä keräily on aikojen kuluessa saanut varsin hienostuneita muotoja. Ympäri maailman voimme käydä katsomassa mitä erilaisimpia kokelmia museoissa ja taidenäyttelyissä. Miltei kaikilta meiltä löytyy jonkin laatikon pohjalta talteen laitettuja vanhoja rahoja, postimerkkejä tai matkamuistoja. Kellä mitäkin. Joillakin on tallessa suuret määrät moottorisahoja, toisilla kuivamustekyniä ja joillakin nukkeja. Ihmiset keräilevät miltei mitä tahansa pullonkorkeista vanhoihin maamoottoreihin. Tietysti on myös ihmisiä, jotka ovelasti hymyillen kätkevät kokoelmansa muiden silmiltä ja korvilta. Tällaiset kokoelmat voivat muodostua esimerkiksi erilaisista elämyksistä ja kokemuksista elämän eri alueilta, erotiikasta leipomuksiin. Silmiini sattui ilmoitus Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran äskettäin käynnistämästä keräyksestä, jonka aiheena ovat juuri tällaiset elämykset ja kokemukset, jotka ovat sattuneet liftausmatkojen aikana.

Saila Musikka, diakoni

Jokakeväinen opiskelijoiden kesätyönhaku oli tänä keväänä normaaliakin haastavampi. Moni joutui pettymään, kun jo kaavailtu kesätyö ei toteutunutkaan. Paitsi pettymystä, merkitsee poikkeusaika monille myös niukempaa talvea. Voi olla, että monissa opinahjoissa käydään syksyn mittaan keskustelua siitä, miten niukkuudessa on mahdollista toteuttaa projekteja, opintomatkoja ja muita perusopintojen rinnalla tai ulkopuolella tapahtuvia rientoja.

Ja sitten ovat he, jotka saivat kesätyötä. Ilo työstä, työkokemuksesta ja tulevasta palkasta on vilpitöntä. Hienoa, että joillakin yrityksillä ja yhteisöillä on mahdollisuus antaa nuorille heidän kipeästi tarvitsemiaan tulevaisuuden rakennuspalikoita.

Ei niin hyvää, ettei jotakin haastetta.  Yhä edelleen nuoret ottavat yhteyttä neuvontapuhelimiin työsuhteiden epäselvyyksien ja jopa työperäisen hyväksikäytön vuoksi. Aina löytyy työnantajia, jotka pyrkivät hyötymään nuoren työntekijän tietämättömyydestä tai asemasta. Nuori kesätyöntekijä mieluummin hyväksyy huonot työehdot kuin ottaa riskin, ettei työsopimusta kirjoitetakaan ja työn saa joku muu.

Paavo Kerkkänen

Vanhan sanonnan mukaan erehtyminen on inhimillistä. Tällä ajatuksella saatamme lohduttaa itseämme ja ystäviämme, kun olemme harmissamme jostain erehdyksestämme. Ihminen voi erehtyä todella monella tavalla. Usein erehdykset aluksi harmittavat suuresti, mutta myöhemmin ne ovat mitä mehevimpiä ja hauskimpia juttujen aiheita kavereitten kesken. Kun on mennyt hyvin pukeutuneena oopperaan vääränä päivänä tai mennyt väärään bussiin Lontoossa ja joutunut ties minne, niin alkusäikähdyksen ja harmituksen jälkeen on naurua piisannut. Jos sitten joku ystävämme sanoo meille luottamuksellisesti, että hänen puolisovalintansa vaikkapa 20 vuoden liiton jälkeen on osoittautunut erehdykseksi, niin emmepä taida siihen tokaista, että kaikkeahan sitä saattaa sattua, vaan hiljennymme miettimään ja keskustelemaan asiasta pitemmäksikin aikaa. Nauru tälle erehdykselle saattaa olla paikallaan vasta vuosien päästä.

Markku Koistinen, Enon kappalainen

Vielä joulun alla vanha koriste tuntui harmittomalta. Siihen se jäi ikkunaan sammuksissa roikkumaan vielä kuukausiksi. Jotenkin silmä siihen tottui eikä se päässyt takaisin kaappiin muiden joulukoristeiden mukana.

Kokeilin, vieläkö lamput toimisivat ja ihan piti hieraista silmiään, vaikka niin ei saisi tänä aikana tehdä. Koronapalloko se on killunut ikkunassa koko kevään ajan?