Edesmennyt ohjaaja ja professori Jouko Turkka herätti ristiriitaisia tuntemuksia. Hän yhdisteli ilmiöitä ja ajatuksia hurjalla voimalla. Tämä voimakas sisäinen palo oli aivan toisenlainen kuin monella ns. tavallisella ihmisellä. Siksi toiset näkivät hänessä suuren taiteilijaneron ja toiset mieleltään epätasapainossa olleen ihmisen.
Aina Nobelin palkintojen ja erilaisten kunniamerkkien jakoaikaan tuumiskelen niitä monia keksintöjä ja keksijöitä, jotka jäävät vaille ansaitsemaansa tunnustusta. ( Pois se minusta, ettenkö arvostaisi palkintojen ja merkkien saajia, jokainen on omansa ansainnut) . Arvoisa lukijani arvaa varmaankin, että mielessäni ajattelen rollaattorin keksijää ( keksijöitä?, en jaksa nyt googlata) .
Rollaattori - tuo raivoa ja rakkautta herättävä esine. esine, jossa on haastetta, mutta myös onnistumisen ja kenties epäonnistumisen syviä kokemuksia. Kaikkia näitä muodissa olevia termejä, jokainen voi lisätä niitä listaan mielensä mukaan.
Nuorena miehenä opiskeluaikanani Jyväskylässä muistan erään opiskelijapapin todenneen jossain tilaisuudessa, että jos aamulla herätessä ei mihinkään kolota, niin herää epäilys että ollaanko enää elossa. Silloin tuo toteamus ei tuntunut kovinkaan fiksulta, kun itsellä ei ollut mitään kolotuksia ja olin selvästikin elossa. Nyttemmin kun on itse eläkeiässä on tuo ajatus muuttunutkin fiksuksi. Melkein kaikilla ikäisilläni ystävillä ja tuttavilla on jos jonkinlaista vaivaa ja kunkin sairaskertomukset alkavat olla tapaamisten vakiokamaa.
Viimeisimmistä politiikan huipulla toimivista työpareista on politiikan tutkijoiden mukaan parhaiten toiminut työpari Niinistö (presidentti) – Tuomioja (ulkoministeri). Työpari ei todellakaan edusta sisarpuolueita eikä varmasti ole ollut samaa mieltä asioista, mutta he ovat toimineet hyvin yhdessä. Nykyiseen harmittavasti hyvin erityyppiseen politikointiin lähes jo tottuneena on terveellistä pysähtyä miettimään, miksi juuri tämän parivaljakon toimintaa arvioidaan jälkikäteen niin toimivaksi?
Uusia tuulia ja uusia ajatusmalleja on tähän maailmanaikaan tultava, vanhat mallit eivät enää toimi. Uusia malleja saadaan, kun vanhat myllyt pakotetaan haistelemaan uusia tuulahduksia. Mutta yhtä kaikki politiikka on edelleen taitoa tehdä kompromisseja yhteisen edun nimissä eikä härkäpäistä toimintaa oman näkemyksen junttaamiseksi ja omien kannattajien suosion tavoittamiseksi.
<Erik istuu yliopiston kirjastossa ja selaa instagramia ja snapchatia. Ann on näköjään ollut kotibileissä, Fred baarissa ja Eeli on nyt salilla treenaamassa.
Erik päivittää: Luen tenttikirjaa, tosi kiinnostavaa...
Roukalahden ensi kesän teatterikausi alkoi tänään palaverilla, missä puhuttiin aikatauluista ja kartoitettiin, keitä kaikkia on tulossa mukaan. Ohjaaja Kai Paavilainen ja käsikirjoittaja Tiina Markkanen kertoivat tarinasta ja siitä, missä vaiheessa käsikirjoitus on nyt ja millaista esitystä aletaan tehdä.
Roukalahden kesäteatteri täyttää ensi kesänä 20 vuotta, ja sen kunniaksi tempaisemme komeasti kantaesityksen, pariskunta Markkanen–Paavilaisen ideoiman Luokkakuvan, missä seurataan samojen ihmisten elämää 8-vuotiaista koululaisista vuodelta 1956 aina vuoden 2019 seitsemänkymppisiksi, jotka kokoontuvat taas vanhalle tutulle punaiselle koululle.
Vanhempieni jäämistöstä löysin muutaman kirjeen, jotka olin lähettänyt vasta valmistuneena pappina Suomussalmelta Kirkkonummelle marraskuun alussa vuonna 1981. Tuosta tapahtumasta on kulunut tasan 37 vuotta. Kirjeet ovat ajan kellastamia ja naputeltu kirjoituskoneella päiväkirjan muotoon.Ensimmäisen kirjeen alussa on kuvaus muutostamme Espoon Suvelasta Suomussalmen kirkonkylällä sijaitsevaan Tolpan pappilaan: ”Herätys aamulla kello 5. Auto on niin täynnä, että juuri mahdumme kyytiin. Ajoa jäätyneillä pikkuteillä läpi kauniin Ylä-Savon. Kainuussa lunta, pakkasta ja kirkasta aurinkoa. Suomussalmen kirkkoherranvirastossa tarjotaan lihasoppaa. Mukava vastaanotto, uusia kasvoja ja muistettavia nimiä. Kirkkoherra poikkeaa vielä pappilaan tuomaan yllättäen seitsemän ruusua. Olemme uuvuksissa. Ulkona -9 astetta pakkasta.”Espoosta Suomussalmelle on Lahden, Mikkelin, Kuopion ja Kajaanin kautta 678 km. Ajoajaksi google ilmoittaa 7,5 tuntia. Mietin että tuolla matkalla on ollut pakko pysähtyä ainakin kerran syömään tai kahville. Olemme olleet perillä ehkä iltapäivällä ennen kolmea. Kirjeen mukaan kirkkoherranvirasto on ollut vielä auki ja lihasoppa meitä odottamassa. Mietin myös sitä, että mikä on ollut se jäätynyt pikkutie ja olikohan meidän sinapinkeltaisessa Toyota Corollassa jo nastarenkaat. Läksimme Espoosta muuttomatkalle melko kesäisissä vaatteissa. Tavaroita pakatessa ei tullut edes mieleen, että Suomi on pitkä maa ja sääoloissa voi olla etelän ja pohjoisen välillä niin huomattava ero. Nyt jälkeenpäin on helppo ajatella, että Maanselällä ja vedenjakajalla tapahtuu ilmaston ja myös kasvillisuuden muutos. Kuhmo ja Suomussalmi kuuluvat ilmatieteenlaitoksen mukaan keskiboreaaliseen vyöhykkeeseen, lehti- ja sekametsät muuttuvat havumetsiksi ja mänty on tällä alueella kuusta yleisempi puulaji. Kainuussa meitä odottivat siis kesäkelin sijaan lumi, pakkanen ja kirkas auringon paiste.Tuosta Suomussalmella vietetystä ajasta on paljon hyviä muistoja ja tänne asti kantaneita ystävyyssuhteita. Meidät etelästä muuttaneet otettiin lämpimästi vastaan. Ehkä kirjeen lopussa oleva sitaatti kertoo paljon seurakunnan työntekijätilanteesta: ”Pitkäänhän me saatiin kappalaista odottaakin!” Oli oikeasti tunne, että olimme enemmän kuin tervetulleita. Koska Suomussalmelta lähimpään kaupunkiin oli vähän yli 100 km, niin kaikkea tarvittavaa sai siihen aikaan ostettua omalta kirkonkylältä tai Ämmänsaaren taajamasta. Tuolta kahden vuoden Kainuussa vietetyltä ajalta on myös muisto kahdesta vuodenajasta. Oli vain kesä ja talvi. Kesä muuttui syys-lokakuussa hetkessä talveksi ja talvi toukokuussa yhtä nopeasti kesäksi. Kirjeen kommentti marraskuun toiselta päivältä on kuvaava: ”Kainuun luontaisetuihin kuuluu iltavoimistelu pappilan pihamaalla! Lumikinos autotallin edessä, ulkona siedettävät -2 astetta pakkasta ja lumisadetta.” Talvi tuntui pitkältä, vähän liian pitkältä. Muistissa on vielä äitienpäiväkäynti Kirkkonummella. Lähtiessä pappilan pihalla oli talven mittaan kolatut lumikasat ja takaisin tullessa paljas pihamaa. Kahdessa vuodenajassa on oma viehätyksensä, mutta etelästä muuttaneena jäin kaipaamaan Helsingin ja Espoon kevään valkovuokkometsiä ja mustarastaan laulua, ehkäpä jotain muutakin.
Petri Rask, kirkkoherra
Olen saanut hyvää palautetta siitä, että autan nuoria, kun he tarvitsevat apua. Mietin itsekseni tällaista palautetta saatuani, onko palaute todellakin tarkoitettu minulle ja miten voi olla, että usein tuntuu, etten ole tehnyt edes mitään.
Mitä pidempään tätä työtä teen, sen selvemmäksi käy, mitä auttaminen tarkoittaa. Usein se tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että näen toisen ihmisen ja pysähdyn hänen kohdalleen. Joskus sanat ovat hassuja ja yksinkertaisia höpsöttelyjä, mutta tärkeää on pysähtyä ja katsoa tuota ihmistä. Huomata, että hän on olemassa.
Kesken kuuman kesän kyllästyin kännykkääni tulviviin mainoksiin ja kissavideoihin niin pahasti, että lopetin Facebook -tilini. Seuraukset olivat mahtavat. Kännykkäelämäni muuttui todella paljon rauhallisemmaksi, ja Mark Zuckenbergin varallisuus hupeni välittömästi kahden seuraavan päivän aikana 16 miljardia dollaria. Facebookin arvo romahti nimittäin juuri silloin. Oliko minun henkilökohtaisen ratkaisuni vaikutus noin mahtava? Tätäpä sietää pohtia. No ainakin tuo oman kännykkäni rauhoittuminen oli aivan varmasti oman ratkaisuni välitöntä seurausta. Lehdistä olen saanut lukea että noin 300 000 suomalaista olisi tehnyt Facebookin suhteen kevään ja kesän aikana saman ratkaisun kuin minä. Ja kun muissa maissa on tapahtunut ilmeisesti samaa, niin siitä on seurannut että Facebookin arvon on laskenut. Tosin vastaavasti Whats Upin ja Instagramin käyttäjämäärä on noussut.
Kauhon aamulla uutispuuron sijaan somepuuroa. Yksi kavereistani pohtii, että jos määritelmästä, valkoinen-hetero-mies, vaihdetaan yksikin sana, muuttunut määritelmä on uhkaksi jollekulle. Toinen iloitsee siitä, että yskänlääke auttoi ja kolmas autistilapsestaan, joka nukkui poikkeuksellisesti vielä aamulla kello 6.00.
Näillä eväillä istahdan keittiöön ja kohtaan lapseni. Hän lusikoi muroja maidolla. Aamupalapöytä on kännykkävapaa vyöhyke ja niinpä me havainnoimme ympäristöämme. Vedenkeitin huurustaa ikkunaan ellipsin muotoisen kuvion. Se on pilvipatsas ilmestysmajan yllä. Ilmestysmajaksi kelpaa tänään aamupalapöytä. Sen turvista katselemme arkielämän ihmettä ja yritän herättää keskustelua. Keskustellemme lapseni kanssa siitä, mikä tuo kuvio on ja miten se on muodostunut. Opetuskeskustelu sinkoilee vedenkeittimestä kylmään lasipintaan.
