Blogit

Jukka Erkkilä, Vaara-Karjalan pappi

Maalaispapin kahdeksas kirjoitus, jossa käsitellään kaikkea muuta kuin koronavirusta. Tämä blogiteksti johdattelee ajatuksesi iloisempiin aiheisiin. Maalaispappi tuntee vapautta havaitessaan, että on olemassa monia muitakin miettimisen aiheita kuin kauhea pandemia.

Mitä yhteistä on amerikkalaisilla huippuluokan step-tanssijoilla ja Roukalahden kesäteatterin näyttelijöillä? Musiikki - se, että rytmit ovat kaikkien meidän sisällä, ja kaikkien meidän on mahdollista päästää ne irti.

Petri Rask, kirkkoherra

Olemme eläneet nyt kuukauden poikkeusoloissa. Sopeutuminen vallitsevaan tilanteeseen on ottanut koville. Kukaan ei tiedä, miten kauan poikkeustila jatkuu. Aivan kuin maatamme ja koko maailmaa muokattaisiin tällä hetkellä uuteen järjestykseen.

Paavo Kerkkänen

Eero ja Jussi Raittinen lauloivat vuonna 1965 euroviisukilpailua varten laulun ”Tahdon Saaren”. He eivät päässeet euroviisuihin, mutta laulusta tuli silti suosittu. Pienellä digihypähdyksellä laulu löytyy netistä, mutta laitanpa kuitenkin omaksi ja lukijoiden viihdykkeeksi laulun sanat tähän:

Saila Musikka, diakoni

Karjalaisen sarjakuvassa Teuvo Lylyllä oli sitä. Purnauskestävyyttä. Iloisten asioiden kertominen ei tunnu miltään, aina on pyrittävä kaivamaan joku harmin aihe. Asioista on noukittava aina se tummempi sävy, vasta silloin se on puhumisen arvoista.

Purnauskestävyyteen ei vaikuta vähentävästi ohimenevät positiiviset ilmiöt ja tapahtumat. Sitä eivät himmennä hyvinvoinnin tosiasiat – ruoka, puhdas vesi, lääkkeet, lämpö. Yhtä vähän siihen vaikuttaa sananvapaus, elämän vapaus ja kaikki oikeudet, jotka meillä poikkeusoloista huolimatta vielä Suomessa on. Purnauskestävyys on vankkaa tekoa.

”On se kamalaa tämä rajoittaminen, Uudellemaallekaan ei nyt pääse!” Olisitko ollut juuri lähtemässä sinnepäin? ”No en, en ole käynyt siellä vuosiin enkä mene.” Mutta henkilökohtaisesti koet sen kuitenkin kamalana?

Markku Koistinen, Enon kappalainen

Talvien muuttuminen omituisiksi sohjoiksi ja jäisiksi iljanteiksi lisäsivät konkretian tuntua. Olin pettynyt talveen tai oikean sellaisen puuttumiseen. Nyt koen helpotusta, että pihatie ei kaipaa kolaamista, koska sellaiseen ei olisi aikaa, vaikka terveyttä toistaiseksi olisikin.

Poikkeustila voisi johtua muistakin tekijöistä kuin parhaillaan riehuvasta koronasta. Voisi olla niinkin, että ei olisi mitään, mitä kaupasta ostaa, ei edes suolaa. Entä jos sähköt olisivat poissa? Jo pienen katkoksen aikana tulee hipaisseeksi oven pielessä olevaa kytkintä monta kertaa. Kulkutaudit ovat riehuneet ennenkin ja vaatineet veronsa, mutta nyt ollaankin perin oudossa asetelmassa maailmanlaajuisesti.

Paavo Kerkkänen

Viime viikot ovat vetäneet monia ihmisiä hiljaiseksi. Parhaimmillaan niin puheliaassa Italiassakin lopullisesti hiljaiseksi on mennyt satoja ihmisiä päivässä. Lopullisen hiljaisuuden pelossa on koko maailma hiljentynyt aivan uskomattomalla voimalla. Salokylässäkin on aivan taivaallinen rauha kun taivaalta ei enää kuulu ollenkaan Japanista Amsterdamiin tai Lontooseen menevien lentokoneiden jyminää. Toisaalta melu ja tohina mediassa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa on kohonnut ennen näkemättomiin mittasuhteisiin. Onneksi jokainen voi iästään riippumatta itse rajoittaa tätä haluamallaan tavalla ja määrällä.

Takana on viikko, jolloin olen tuntenut syyllisyyttä ja pelkoa ystävyyssuhteideni puolesta. Samaan aikaan kun ystäväni, joista monet kuuluvat riskiryhmiin, ovat tehneet kuten oikein on, olen itse osallistunut kahteen noin kymmenen ihmisen kokoontumiseen, jotka kyllä ovat mahtuneet "laillisuuden" sisään, mutta joissa silti on ollut vivahde, joka on tuonut anteeksipyytävän olon.

Marja Liisa Liimatta, sairaalapappi, työnohjaaja, psykoterapeutti

Mitä mieleesi tulee sanasta tasa-arvo? Miehen ja naisen tasavertaisuusko?. Riittäisikö jos puhuisimme vain toistemme tasa-arvoisesta arvokkuudesta? Toisen pitäminen arvokkaana voisi helpommin auttaa pitämään häntä myös tasa-arvoisena. Luin sattumoisin tutun jouluevankeliumin tasa-arvosilmälasien läpi.

Paavo Kerkkänen

Muistan kun 80-luvun loppupuolella ennen 90-luvun lamaa alettiin työelämässä puhua asiakaspalvelun kehittämisestä ja markkinahenkisyydestä. Sen ajan koulutustilaisuuksista ja keskusteluista jäi elävästi mieleeni erään lääkäriystäväni toteamus: ” Kyllä noita asiakkaita on riittänyt, ei ole vielä tarvinnut ystävälliseksi ruveta ”. Nythän tämä on jo vanhentunut vitsi eikä taida naurattaa ketään. Ystävällisyydestä on tullut viime aikoina kuumaa kamaa, kun julkisuudessa on käyty keskusteluja somekiusaamisesta ja urheiluvalmennuksessa käytettävistä menetelmistä.