Blogit

Kaija Santti, pastori

Aikanaan vuosikymmenellä Paavo ja elvis Rauli "Badding" muistaakseni lauloi haikeaa viisua ikkunaprinsessasta -  mallinukesta, johon pieni poika rakastui, mutta jota saattoi ihailla vain ikkunan takaa. Ikkunan erottama rakkaus jätti vain kaipuun ja ikävän. Tämä biisi soi mielessäni, kun kuulin , miten pohjoissatakuntalaisessa hoivakodissa asusteleva yli yhdeksänkymppinen enoni koki ikkunan taakse päästetyt omaiset. Hän vain huitoi heitä pois ja ihmetteli, mitä kiusaamista tämä on, kun eivät vaivaudu sisälle tulemaan.  ( Sanottakoon heti, että eno on tyytyväinen hoivakotiin, samoin omaiset - nyt en arvostele hoivakotia) Eno ei ymmärtänyt virusrajoituksia, vaikka niitä monta kertaa koetetttiin selittää. Ikkunakontakti ei ollut riittävä. 

Jos epidemiasta en muuta ole oppinut, niin ainakin sen, kuinka elintärkeää on toisen ihmisen kohtaaminen - nimenomaan oikeasti kasvokkain, vaikka sitten turvavälein. Ikkuna siinä välissä, tai videopuhelu ei tätä korvaa. Vielä kun saisi halata, kätellä, koskettaa... 

Paavo Kerkkänen

Tämän vuoden Kultaranta-keskustelujen yhteydessä nousi esiin mielenkiintoinen pohdinta siitä, pitäisikö Euroopan Unionin ja siinä samassa Suomen antaa pahasti velkaantuneille maille lainan sijasta rahaa myös lahjaksi. Kyse on EU:n elpymisrahaston kautta ohjattavista rahoista. Minä itse en ymmärrä paljoakaan kansantaloudesta ja siksipä en nyt ala ottamaan kantaa siihen, miten Suomen pitäisi tuon kysymyksen kanssa toimia. Sen sijaan aloin omassa pienessä mielessäni pohtia että millä kaikilla eri konsteilla minä itse olen saanut rahaa . . .

Marja Liisa Liimatta, sairaalapappi

Sain vuosi sitten ensimmäisen ylinopeussakkoni. Nyt on tulossa toinen. Eilen räpsähti tolppapoliisin oranssinkirkas valo paikassa, jossa mielestäni kamera on aina ollut toimimaton. "Luulo ei ole tiedon väärtti" - mutta ei sitä ole oletuskaan. Sen opin kaasujalka pohjassa. Puolisoa ei viitsinyt vaivata tällä uutisella. On niin huono nukkumaan muutenkin.

Huomaan olettavani herkästi asioita. Oletan, että mansikanviljelijältä on marjaa aina saatavana silloin, kun tarvitsen. Viime viikonloppuna piti vaihtaa mansikkatilaa, koska tuttu viljelijä oli saanut satonsa myytyä ennen kuin itse aktivoiduin. Oletan rahani riittävän seuraavaan palkkapäivään, kunnes huomaan sortuneeni "tosi hyviin" tarjouksiin. Oletin myös nuorempana, etten ikinä opi kytkimen ja vaihteen yhtäaikaista käyttöä opettajan toivomalla tavalla. Ja nyt hankin huolettomuuteni johdosta ylinopeussakkoja.

Oletamme itsestämme myös asioita, jotka muuttuvatkin hyvän kokemuksen tai tutkiskelun kautta itsellemme voimavaraksi. Ajattelen erityisesti heitä, jotka ovat joutuneet trauman kautta uhriksi. Uhriuttavien tapahtumien läpi käyminen nostaa uhrin selviytyjäksi, kun mielikuvat "en selviä tästä ikinä" tai "olen aina huono ihminen" muuttuvat. Oletus selviytymättömyydestä muuttuu vaikka ajatukseksi "en olekaan syyllinen" tai "elämäni jatkuu kaiken kokemani jälkeenkin". Psykoterapeutti Yvonne Dolan rohkaisee selviytyjää hetken jatkamaan itsetutkiskelua löytääkseen vielä aidon itsensä. Hänen mukaansa selviytyjä peilaa itseään menneeseen kokemukseensa, aidon itsensä löytänyt jättää ne lopullisesti taaksensa.

En enää pitkään aikaan ole olettanut olevani lainkuuliainen autoilija. Oletukseni rauhallisesta ja kärsivällisestä luonteestani saa uusia ulottuvuuksia aina, kun innostun, suutahdan tai hätäännyn. Odotan esimerkiksi innolla lapsenlapsia, joiden kanssa ehtisin Linnanmäelle tai Särkännimeen kokeilemaan kaikkia uusia laitteita vielä, kun polvi nousee ja lonkka toimii. Nyt tyydyn odottelemaan vain poliisilta henkilökohtaista kirjettä jättääkseni lopullisesti taakseni väärään olettamukseeni perustuneen päätöksen. Tai, voisinhan olettaa, että kirje häviää postin monimutkaisen kuljetusoperaation aikana. Tuota oletusta kutsuisin jo itsepetokseksi.

Petri Rask, kirkkoherra

Haarapääsky, Hirundo rustica, on yleisin pääskylajimme. Se on helppo tunnistaa pitkästä haarapyrstöstään. Tämä tieteellinen nimi on säilynyt muistoissani kouluajoista lähtien.

Harrastin biologianopettajan kannustamana keväisin ja syksyisin staijausta eli lintujen muutontarkkailua. Kirkkonummi ja siellä Upinniemen sekä Porkkalanniemen maastot antoivat lintuharrastukselleni hyvät puitteet. 

Paavo Kerkkänen

Lyhyys on noussut nykyään arvoon arvaamattomaan. En tarkoita ihmisten fyysistä lyhyyttä,  ihmisten elämän lyhyyttä tai Suomen kesän lyhyyttä. Tarkoitan erilaisten asioiden lyhyttä hoitamista. Lyhyyteen liittyy miltei aina myös kiire tai ainakin kiireen tuntu. Olisi ikäänkuin kerittävä enemmän tai oltava jo muualla.

Jukka Erkkilä, Vaara-Karjalan pappi

Maalaispapin kymmenes kirjoitus, jossa tarkastellaan luterilaisen ja ortodoksisen kirkon eloa naapuruuden kuvastimessa. Maalaispappi näkee kaksi kansankirkkoamme naapuruksina, joilla on omat elämäntapansa, mutta myös yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Hyvät naapurit leikkaavat sovussa yhteistä pensasaitaa ja lainaavat toisilleen vanhojakin perinteitä.

pastori Kaija Santti

Yllä olevan lauseen alku  on valittu lokakuun alun vanhusten viikon otsikoksi. Jatkokysymys on allekirjoittaneen lisäämä. Itse täytin taannoin pyöreät kuusikymmentä vuotta, ja ystävien sekä sukulaisten vihjeistä ymmärsin, että vanhuutta kohti olen kulkemassa kiihtyvällä tahdilla. Sen sanoo kroppa, siitä kertoo lisääntyvät viestit siitä, kuinka se ja se tuttu on kuollut, sairastunut... Niin, yllätys yllätys, kun katson tuttujen ikätovereitteni kasvoja ihmetellen heidän harmaita hapsiaan ja ryppyjään ( tai niiden peittämisyrityksiä) , havahdun omaan peilikuvaani: samassa veneessä purjehditaan.

"Onni ei tule etsien vaan eläen" , sanoo vanha kansanviisaus. Jotakuinkin samaa tarkoittanee ajatus siitä, että mitä enemmän tavoittelee onnea elämäänsä, sitä kauemmaksi se karkaa. Sen sijaan jos lakkaa sitä tavoittelemasta ja alkaa elää jokaista tavallsita päiväänsä parhaansa mukaan, niin kas, siinähän onni - ihan lähellä. Elämää ei voi hallita, ei edes tätä päivää kokonaan, saati sitten tulevia aikoja. Suunnitelmat ovat suunnitelma, monet toteutuvat, monet jäävät haaveeksi. Elämän hallintavaikeuden on ainakin kevään ja kesän koronaepidemia opettanut ehkä kivuliaastikin. Normaalin päivärutiinin rikkouduttua, elämisen piirin kaventuessa aika pieneksi, onnen ehkä on oppinut näkemään juuri aika pienissä arjen jutuissa. Niissä, joita ei huomaa, kun tavoittelee jotain onneksi kuvittelemaansa. 

Paavo Kerkkänen

Meille kaikille on annettu mielikuvituksen ihana lahja. Kun luemme tai kuuntelemme jotain, niin helposti voimme mielikuvituksemme avulla siirtyä vieraisiin maisemiin, aikakausiin ja kulttuureihin, ja nauttia jännittävistä seikkailuista ja kokemuksista mukavasti vaikkapa rennosti omassa sängyssämme loikoillen. Tämä on mielikuvituksemme myönteinen ja iloinen puoli. Joskus mielikuvituksemme tekee meille kuitenkin kepposia. Jos liikumme jossain hämärässä ja vähän pelottavassa ympäristössä pimeänä ja myrskyisenä yönä, niin helposti kuulemme ja jopa näemme sellaista mitä ei oikeasti ole olemassa. No ei hätää. Kun tulemme taas valoisaan ja tuttuun ympäristöön, niin mielikuvituksemme tekemät tepposet vain huvittavat. Mutta mitenkäs käy sitten, kun olemme jostain hämärästä lähteestä saaneet kuulla vaikka jonkin huhun tai jälkeenpäin vääräksi osoittautuvan uutisen? Vapaudummeko mielikuvituksemme luomasta virheellisestä tilannearviosta ja tunnelmasta yhtä helposti kuin tullessamme hämärästä päivänvaloon?

Saila Musikka,diakoni

Suomalainen keksipaketti, valmistettu Suomessa suomalaisesta kaurasta, 100%. Paketin kuvan vieressä kolmella sivulla on kaunis teksti sisällöstä. Oat cookies, täytteenä lingnonberryä ja white chocolatea. Suomeksi sisällön saa selville kääntämällä keksipaketin ylösalaisin ja tihrustamalla pienenpientä tekstiä sisällysluettelon otsikosta. Mitä ihmettä!

Kieli on kulttuuria ja kulttuuria rakennetaan kielen avulla. Miten käy kulttuurimme, jos opimme ottamaan itsestäänselvyytenä kahviloiden muuttumisen cafeksi ja keksien cookieksi?

Lämpimänä juhannuslauantaina 20.6.2020, pihatöiden lomassa.