Blogit

Paavo Kerkkänen

Syyskuu on usein vuoden parasta aikaa tähtitaivaan katseluun. Illat alkavat pimetä melko aikaisin, mutta kelit voivat etenkin kuun alkupuolella olla vielä leutoja. Planeetta Venus on aamutaivaalla, samoin Mars, joka näkyy koko syyskuun ajan korkealla aamuöisellä taivaalla. Pian olemme kuitenkin joulukuussa. Toivottavasti meillä on silloin jo koronarokote ja USA:aan on saatu uusi presidentti. Mutta en nyt tarinoi näistä ollenkaan, vaan kerron Kaksosista. Joulukuu on vuoden pimeintä aikaa ja jos silloin katsomme kaakon suuntaan ja nostamme katsettamme hieman Väinämöisen viikatteena tunnetun Orionin tähtikuvion yläpuolelle, löydämme sieltä Kaksosten tähdistön. Kaksosten pitkänomainen suunnikkaan muotoinen kuvio on helppo löytää. Tämä tähdistö on saanut nimensä sen kahdelta kirkkaimmalta tähdeltä, Castorilta ja Polluxilta. He olivat roomalaisen jumalhahmon, Ledan, kaksospojat. Kreikkalaisen mytologian mukaan Kastorilla ja Polluxilla oli eri isä, niin kaksosia kuin olivatkin. Kastor oli Spartan kuninkaan, Tyndaruksen, kuuolevainen poika ja Pollux puolestaan Zeuksen kuolematon poika. Kaksosten eri-isäisyys ei ole niin mielikuvituksellista kuin miltä se äkkiseltään kuulostaa. Nykyään DNA-testien ansiosta tiedetään, että eri-isäiset kaksoset ovat mahdollisia, vaikkakin harvinaisia. Näin voi käydä, jos kaksi munasolua hedelmöittyy eri miesten siittiöistä.

Petri Rask, Joensuun seurakunnnan kirkkoherra

Aamukampa on varmaankin tuttu käsite kuvaamaan jonkin elämänvaiheen päättymisen lähestymistä. Varusmiespalvelukseni kesti 330 päivää, mutta aamukampa jäi palvelusajan loppupuolella jostain syystä hankkimatta. Jos Jumala suo ja elän, niin ensi vuoden maaliskuussa 39,5 vuoden työrupeama osaltani päättyy. Jään siitä vuosilomalle ja kesäkuun alusta eläkkeelle. Vähiin siis käyvät piikit tällä erää aamukammassani.

Jukka Erkkilä, Vaara-Karjalan pappi

Maalaispapin yhdestoista kirjoitus, jossa annetaan viimein arvo sille ajankäytölle, joka lopulta mahdollistaa koko työn tekemisen kulttuurin. Tärkeiden projektien, työtehtävien, ylioppilaskirjoitusten ja muiden urotöiden väliin jäävä pikkiriikkinen lomaksi kutsuttu ajanjakso lyö tahtia koko vuoden kierrolle.

Paavo Kerkkänen

Kärsivät ihmiset odottavat kiihkeästi muutosta. Olitpa sitten valkovenäläinen, joka haluaa hallinnon muutosta tai vaikeaa sairautta sairastava, joka haluaa olotilaansa muutosta, niin ajatustesi taustalla on toivo paremmasta tulevaisuudesta. Toivo on ihmisen perusominaisuus, joka ajaa häntä ponnistuksiin muutoksen saavuttamiseksi. Toiset mennä körottelevät eteenpäin muutosten virrassa ilman sen kummempia ponnistuksia, ja toiset taas saattavat ponnistella hiki hatussa koko ikänsä.

Saila Musikka, diakoni

Ä 

Minulla ei koskaan mikään onnistu. En tule koskaan olemaan onnellinen eikä minulle ole luvassa mitään hyvää. Miksi siis edes yritän?

Nosebo. Jos odotan ainoastaan huonoja asioita, huonoja asioita tapahtuu. Suuntaudun niiden mukaan ajatuksissani ja ajatukset siirtyvät toiminnaksi ilman, että sitä itse edes huomaan.

Minun noseboni löytyy mm. käsitöiden monimutkaisesta maailmasta. Jo aloittaessani patalapun virkkaamisen tiedän, että reunat tulevat mutkittelemaan kuin Kunnasniementie ja osa silmukoista on niin tiukkoja, ettei koukku pääse läpi. Vastaavasti osasta silmukoista näkyy läpi muistoissani vastapäätä istuva ja ymmärtävästi hymyilevä mummo. Niinpä nykyään en edes yritä, vaan ostan patalaput kaupasta, kuosi ja väri valittavissa tilanteen ja tarpeen mukaan.

Markku Koistinen, Enon kappalainen

Vuosi sitten saatoimme esikoisen suorittamaan asepalvelusta Karjalan lennostoon. Hän antoi meille ohjeeksi, että emme sitten nouse autosta, ja äiti ei varsinkaan vilkuta portilla. Oli jotenkin haikea olo, vähän kuin silloin kun hän lähti koulutielle.

Jotkut vähemmän perillä olevat kyselivät minulta, että milloinka nämä uudet ilmavoimien sotilaat pääsevät lentämään niillä Horneteilla? Aikani kysymystä taivastelin, mutta vastasin, että eivät ainakaan peruskoulutuskaudella – siis ensimmäiseen kahdeksaan viikkoon, siihen saakka opetellaan käyttäytymään sotilaallisesti ihan maan kamaralla.

Tuli ihan mieleen tarina, jossa äiti oli opastanut hävittäjälentäjä-poikaansa, että – muista sitten lentää hiljaa ja matalalla. Ja tuosta blogini otsikosta taas tuli mieleen erään näytelmämme repliikki, jossa suojelusenkeli halusi nuoren päähenkilön ymmärtävän jotain tärkeää.

Kaija Santti, pastori

Aikanaan vuosikymmenellä Paavo ja elvis Rauli "Badding" muistaakseni lauloi haikeaa viisua ikkunaprinsessasta -  mallinukesta, johon pieni poika rakastui, mutta jota saattoi ihailla vain ikkunan takaa. Ikkunan erottama rakkaus jätti vain kaipuun ja ikävän. Tämä biisi soi mielessäni, kun kuulin , miten pohjoissatakuntalaisessa hoivakodissa asusteleva yli yhdeksänkymppinen enoni koki ikkunan taakse päästetyt omaiset. Hän vain huitoi heitä pois ja ihmetteli, mitä kiusaamista tämä on, kun eivät vaivaudu sisälle tulemaan.  ( Sanottakoon heti, että eno on tyytyväinen hoivakotiin, samoin omaiset - nyt en arvostele hoivakotia) Eno ei ymmärtänyt virusrajoituksia, vaikka niitä monta kertaa koetetttiin selittää. Ikkunakontakti ei ollut riittävä. 

Jos epidemiasta en muuta ole oppinut, niin ainakin sen, kuinka elintärkeää on toisen ihmisen kohtaaminen - nimenomaan oikeasti kasvokkain, vaikka sitten turvavälein. Ikkuna siinä välissä, tai videopuhelu ei tätä korvaa. Vielä kun saisi halata, kätellä, koskettaa... 

Paavo Kerkkänen

Tämän vuoden Kultaranta-keskustelujen yhteydessä nousi esiin mielenkiintoinen pohdinta siitä, pitäisikö Euroopan Unionin ja siinä samassa Suomen antaa pahasti velkaantuneille maille lainan sijasta rahaa myös lahjaksi. Kyse on EU:n elpymisrahaston kautta ohjattavista rahoista. Minä itse en ymmärrä paljoakaan kansantaloudesta ja siksipä en nyt ala ottamaan kantaa siihen, miten Suomen pitäisi tuon kysymyksen kanssa toimia. Sen sijaan aloin omassa pienessä mielessäni pohtia että millä kaikilla eri konsteilla minä itse olen saanut rahaa . . .

Marja Liisa Liimatta, sairaalapappi

Sain vuosi sitten ensimmäisen ylinopeussakkoni. Nyt on tulossa toinen. Eilen räpsähti tolppapoliisin oranssinkirkas valo paikassa, jossa mielestäni kamera on aina ollut toimimaton. "Luulo ei ole tiedon väärtti" - mutta ei sitä ole oletuskaan. Sen opin kaasujalka pohjassa. Puolisoa ei viitsinyt vaivata tällä uutisella. On niin huono nukkumaan muutenkin.

Huomaan olettavani herkästi asioita. Oletan, että mansikanviljelijältä on marjaa aina saatavana silloin, kun tarvitsen. Viime viikonloppuna piti vaihtaa mansikkatilaa, koska tuttu viljelijä oli saanut satonsa myytyä ennen kuin itse aktivoiduin. Oletan rahani riittävän seuraavaan palkkapäivään, kunnes huomaan sortuneeni "tosi hyviin" tarjouksiin. Oletin myös nuorempana, etten ikinä opi kytkimen ja vaihteen yhtäaikaista käyttöä opettajan toivomalla tavalla. Ja nyt hankin huolettomuuteni johdosta ylinopeussakkoja.

Oletamme itsestämme myös asioita, jotka muuttuvatkin hyvän kokemuksen tai tutkiskelun kautta itsellemme voimavaraksi. Ajattelen erityisesti heitä, jotka ovat joutuneet trauman kautta uhriksi. Uhriuttavien tapahtumien läpi käyminen nostaa uhrin selviytyjäksi, kun mielikuvat "en selviä tästä ikinä" tai "olen aina huono ihminen" muuttuvat. Oletus selviytymättömyydestä muuttuu vaikka ajatukseksi "en olekaan syyllinen" tai "elämäni jatkuu kaiken kokemani jälkeenkin". Psykoterapeutti Yvonne Dolan rohkaisee selviytyjää hetken jatkamaan itsetutkiskelua löytääkseen vielä aidon itsensä. Hänen mukaansa selviytyjä peilaa itseään menneeseen kokemukseensa, aidon itsensä löytänyt jättää ne lopullisesti taaksensa.

En enää pitkään aikaan ole olettanut olevani lainkuuliainen autoilija. Oletukseni rauhallisesta ja kärsivällisestä luonteestani saa uusia ulottuvuuksia aina, kun innostun, suutahdan tai hätäännyn. Odotan esimerkiksi innolla lapsenlapsia, joiden kanssa ehtisin Linnanmäelle tai Särkännimeen kokeilemaan kaikkia uusia laitteita vielä, kun polvi nousee ja lonkka toimii. Nyt tyydyn odottelemaan vain poliisilta henkilökohtaista kirjettä jättääkseni lopullisesti taakseni väärään olettamukseeni perustuneen päätöksen. Tai, voisinhan olettaa, että kirje häviää postin monimutkaisen kuljetusoperaation aikana. Tuota oletusta kutsuisin jo itsepetokseksi.

Petri Rask, kirkkoherra

Haarapääsky, Hirundo rustica, on yleisin pääskylajimme. Se on helppo tunnistaa pitkästä haarapyrstöstään. Tämä tieteellinen nimi on säilynyt muistoissani kouluajoista lähtien.

Harrastin biologianopettajan kannustamana keväisin ja syksyisin staijausta eli lintujen muutontarkkailua. Kirkkonummi ja siellä Upinniemen sekä Porkkalanniemen maastot antoivat lintuharrastukselleni hyvät puitteet.