Vielä kiitollisena muistat sitä aikaa kun elämässäsi oli vain kaksi ongelmaa; toinen oli isä ja toinen oli äiti.

Vuosi sitten saatoimme esikoisen suorittamaan asepalvelusta Karjalan lennostoon. Hän antoi meille ohjeeksi, että emme sitten nouse autosta, ja äiti ei varsinkaan vilkuta portilla. Oli jotenkin haikea olo, vähän kuin silloin kun hän lähti koulutielle.

Jotkut vähemmän perillä olevat kyselivät minulta, että milloinka nämä uudet ilmavoimien sotilaat pääsevät lentämään niillä Horneteilla? Aikani kysymystä taivastelin, mutta vastasin, että eivät ainakaan peruskoulutuskaudella – siis ensimmäiseen kahdeksaan viikkoon, siihen saakka opetellaan käyttäytymään sotilaallisesti ihan maan kamaralla.

Tuli ihan mieleen tarina, jossa äiti oli opastanut hävittäjälentäjä-poikaansa, että – muista sitten lentää hiljaa ja matalalla. Ja tuosta blogini otsikosta taas tuli mieleen erään näytelmämme repliikki, jossa suojelusenkeli halusi nuoren päähenkilön ymmärtävän jotain tärkeää.

Jonkin ajan päästä lomille asteli nuori sotilaspoliisi tunnuksissaan lennoston siivet. Nuorimmainen pyyteli, että isoveli näyttäisi jonkun otteen, miten laitetaan tottelemattomat maahan tai konnat rautoihin.

Sotilas vastasi, että poliisin tärkein taito ei ole voimankäyttö, vaan puhuminen. Tuli tästä isälle jotenkin liikuttunut mieli aina siihen asti kun ikkunasta myöhemmin vahingossa näin kuinka pikkuveli lensi kaaressa hankeen.

Myöhemmin kertoi saaneensa kaksi päivää kuntoisuuslomaa. Kun kyselin syytä, oli vastaus, että tappelusta. Selvisi, että oli ollut voimankäyttökokeessa porukan paras. Minä sain aikoinaan koulussa jälki-istuntoa, vaikka en edes osallistunut tappeluun, olisikohan pitänyt?

Hurttia se on ollut huumori sodassakin. Isänikin muisteli reipasta leirielämää ja kuinka linnut heidät aamulla laulullaan herätti, kun nämä olivat purkamassa Ilomantsin motteja sodan loppupuolella. No, kai ne korpitkin lintuja ovat.

Nyt seuraavaksi kyyditsemme vaimon kanssa jo siviiliin päässeen, mutta uuden elämänvaiheen aloittavan nuorukaisen opiskelukaupunkiinsa. Peräkärry on pakattu ja vaimo on laittanut mukaan monta laatikollista astioita, päätäni olen sitä katsellessa pyöritellyt. Minä ostin pojalle imurin ja akkuporakoneen. Niitä minä ainakin ensiksi kämpillä tarvitsin kun kotoa läksin.

Omasta lähdöstäni maailmalle muistan, että isän Lada oli aika täynnä, vaikka eniten tilaa vei kai vain rullalle kääritty patja. Oli silloinkin vähän haikea olo. Yksin läksin ajamaan ja lapsuus hyvästeltiin oven pielessä.