Somesuhaaja

Blogin takaa löytyy pohjoiskarjalainen yliopistossa opiskeleva tekstityöläinen. Koulun ohella työskentelen toimittajana kaupunkilehti Karjalan Heilissä.
Motto: Mielenvikaisia ihmisiä on olemassa siksi, että me muut hullut tuntisimme itsemme viisaiksi.

#tähtitoimittaja #fame #tyhjäntoimittaja


Aika moni lehtitoimittajaksi halajava sanoo, että haluaa toimittajaksi sen takia, että työssä saa tavata uusia ihmisiä ja käydä kivoissa paikoissa. Oikeastaan koko ajatus, että joku haluaa olla toimittaja, kertoo jo sen että hän ei todennäköisesti ole sitä. Olla toimittaja on vähän kuin olla homo. Toimittajaksi synnytään, eikä mikään muukaan onnistu, ellet toteuta minuuttasi. Maailmassa on tällä hetkellä ihmisiä, jotka olisivat loistavia toimittajia, mutta eivät pääse näyttämään taitojaan tai eivät uskalla myöntää itselleenkään, että kaikki paitsi sanomalehti on turhaa.

Hype alan ympärillä johtuu siitä, että on olemassa sellainen alan syöpäpesäke kuin "tähtitoimittajat". Nämä soihdunkantajat patsastelevat juhlissa VIP-kyltit kaulassa ja kaveeraavat julkkisten kanssa, sekä pyrkivät esiintymään itse kameran edessä. Heitä ei vaivaa krooninen riittämättömyyden tunne, pelko siitä että kirjoittamaansa juttuun olisikin saattanut jäädä jokin virhe, heitä ei pelota avata sähköpostejaan koska he tietävät, että heidän laatimansa jutut eivät herätä tunteita. Siksi he ovat tyhjäntoimittajia.

Itse lehtitoimittajan työhän on lopulta aika yksinäistä, sillä esimerkiksi haastattelutilanne eli työn näkyvin osa on vain murto-osa siitä ajasta, mikä työhön kuluu. Jos sosiaalisuutta haetaan,niin kaupan kassana tapaa paljon mielenkiintoisempia ihmisiä ja enemmän julkkiksia. Ei vaan ole olemassa sellaista uustitteliä kuin "tähtikassaneiti", kuten on "tähtitoimittaja", joten kaupan alan yllä ei hehku sädekehää.

Tähtitoimittaja ilmiössä on kyse pitkälti samasta ilmiöstä kuin muissakin julkkisten ympärille kehkeytyvissä aloissa. Ameriikoissa megajulkkiksia pukevat stylistit ovat huippustylistejä, ja heidän assistenttinsa myös uransa huipulla. Tähtitoimittaja on artisti itsessään ja piehtaroi oman egonsa keskellä haistatellen "hankalille haastateltaville".

Toisin kuin ajatellaan, monet pitkän linjan täysipäiväiset lehtitoimittajat ovat vain näennäisen sosiaalisia. Nämä piilointrovertit kestävät sosiaaliset tilanteet haastattelujen ajan ja sietävät uransa alussa kissanristiäisiä ja kinkereitä, mutta valtaosa ja mielekkäin osa työstä tapahtuu siellä, missä aurinko ei niin sanotusti paista. Missä ovat toimittajat, jotka kertovat haluavansa toimittajiksi sen takia, että voisivat toimia viestinviejänä ja palvella näin lukijoita? Ei toimittamisessa ole kyse toimittajasta itsestään, vaan aina siitä lukijasta. Sen takiahan monet hyvät lehtitoimittajat joutuvat nykyisin työttömiksi ja ajautuvat freelancereiksi, koska puurtajat eivät ole mediaseksikkäitä moniosaajia, eivätkä halua olla julkkisten marionettinukkeja. Heitä ei voi aivopestä tai ohjata kirjoittamaan asioita, joiden he tietävät olevan epätosia.

Mikään ei ole epäseksikkäämpi näky kuin nenänpää rasvassa näyttöä tuijottava, kolmatta kahvikupillista riuhtova ja hiuksiaan harova reportteri. Parempi vaan, jos toimituksessa ei ole ikkunoitakaan sitä ihmisyyden aallonpohjaa todistamassa. Ja silti he rakastavat työtään. Jokainen joka on nähnyt edes yhden 30 vuotta alalla olleen toimittajan ymmärtää, että työ ei ole jännää, ihkua ja fantsua. Kahvi on kellastanut hampaat, epäsäännöllinen ruokarytmi aiheuttaa jatkuvaa närästystä, ohimon syvät uurteet ovat kuin burn outin pistekirjoitusta ja vähintään yksi koettu avioero muistuttaa siitä, että toimittajat ensin, vaikka sitten heikoille jäille. Toimittaja on töissä jatkuvasti, halusi tai ei, sillä uteliaisuus on sisäänrakennettu ominaisuus, työmoodi on aina päällä.


Samaa glooriaa on muuten istutettu kiinteistövälittäjienkin päälle esittämällä heidät tv-sarjoissa seurapiirien keskellä pörrääviksi miljonääreiksi. Toimittajan kuten kiinteistövälittäjänkään työ ei ole tapahtumissa poseeraamista se kuuluisa VIP-kyltti kaulassa, eikä töiden valikoimista sen perusteella, mikä on itselleen mielekästä. Toimittaja on itseasiassa asiakaspalvelija, jonka asiakas on lukija. Lukija, kuten asiakaskaan, ei ole aina oikeassa.


Nykyisin näkee liian paljon "tyhjäntoimittajia", jotka tuntuvat tekevän juttuja itselleen ja käyttäen ennalta arvattavia fraaseja ja puhki pureskeltuja kielikukkasia. Nämä toimittajat eivät sano mitään, mitä joku ei ole sanonut jossain jo aiemmin. Oma persoona joko puuttuu, tai sitten siitä tehdään koko artikkelin ydin. Iltapäivälehtien nettiversioissa uutiset syntyvät julkisuuden henkilöiden Instagram-kuvapäivityksistä ja suomennetuista ulkomaisista nettiartikkeleista. Lukijoiden kommenttiosioista näkee, että he eivät hyväksy itseään pidettävän idiootteina. Keille näitä juttuja siis tehdään? Jotenkin tekee mieli väittää, että toimittajille itselleen. Koska se on kivaa, helppoa ja nopeaa, kuten työn nykyisin pitäisi ilmeisesti olla.
Kuka laskee klikit, joita ei klikata? Jos Minttu Räikkösen armoton bikinikunto 2kk synnytyksestä kerää kaksituhatta klikkiä, mistä tiedetään kuinka monta jätti jutun klikkaamatta? Juuri tästä on kyse, kun mennään sieltä mistä aita on matalin. Sanovat, että mikään ei ole niin vanha kuin eilisen päivän paperilehti, koska netissä kaikki on reaaliajassa.Tarvitsemmeko me pikauutisia vai olisiko nyt kestävän kehityksen paikka myös uutistarjonnassa?

Eräs nimeltä mainitsematon suomalainen naisnäyttelijä kuvasi haastattelujen antamista ja näyttelijän työn julkista puolta huoraamiseksi missä hänelle tulee tunne, että toimittaja imee hänestä otsikoita. Kaikki mitä sanotaan saattaa kääntyä itseään vastaan ja kaikki mistä ei vaikene, muuttuu kohuotsikoksi. Eikö ketään pelota, että toimittajan työn arvostus on ihmisten silmissä romahtanut?

Surkea toimittaja on kuin huono myyjä, eli ammattitaidoton, epäluotettava ja harhaanjohtava.
Kaikki mulle heti-lukijat haluavat jatkuvalla syötöllä päivittyvän uutisvirran ja sen takia toimittajien ammattitaidoksi riittää adhd-diagnoosi ja englanninkielentaito. Oikeasti toimittajan pitäisi olla se auktoriteetti, vanhempi, joka tietää paremmin. Lapsikin ahdistuu, jos hänelle ei aseteta rajoja. Ihminen on siitä typerä olento, että se ei aina ymmärrä mikä itselleen on parasta. Kun "vallan vahtikoirasta" tulee renki, ollaan menty jo pitkän matkaa peppu edellä puuhun. Laadukas artikkeli herättää usein tunteita, kaikille ei voi kumartaa.

Toimittajan työn tärkein itsenäinen vaihe jää pois, jos laaditaan jutut vasemmalla kädellä. Eikä ole aikaakaan tehdä taustatyötä, tarkistaa lähteitä tai tarkastella juttua eri näkökulmista. Itse artikkelin tulisi lopulta kuitenkin kertoa omaa tarinaansa ja toimittajan olla näkymätön.

Jos lehtien digitalisaatio jatkuu tätä vauhtia, niin tulevaisuudessa ehjänä säilyneet sanomalehdet ja valokuvat ovat arkeologisia huippulöytöjä. Jos meillä nyt on käytettävänä verrattain vähän kuvamateriaalia 1800-luvulta, ei tulevaisuuden sukupolville jää paljoa tästäkään vuosituhannesta. Nekin jotka kuvaavat, kuvaavat vain itseään. Juuri sen takia meidän tulisi vaatia paperilehdiltä enemmän, vaatia näkökulmia ja huolella laadittuja artikkeleita taustalähteineen, sillä paperilehdet ovat niitä, jotka tulevat jäämään historiaan. Paperilehdessä tulisi olla jotain mihin tarttua, artikkeleita joiden pariin palataan yhä uudestaan sen sijaan,että niillä sytytetään takkaa tai päällystetään kukkapuketit. Se, että paperilehti kiinnostaa yhä harvempaa lukijaa, ei ole lukijan vika.

Sisältövirheet lisääntyvät artikkeleissa ja "uutiset" otetaan annettuina,toimittajien subjektiivisista näkökulmista on tullut artikkelin kantava teema. Koska uutisvirta on loputon, sieltä voidaan valikoida omaa maailmankuvaa vastaavat jutut ja kuvitella, että asia on totta, koska se luki lehdessä. Kokonaisia foorumeita on perustettu sillä ajatuksella, että voi välttyä asiapohjaisilta artikkeleilta. Jälleen kerran,tässä lapsi vie aikuista.

Taustatöiden tekemättömyys näkyy jutussa ja paikataan usein juuri niillä mitäänsanomattomilla fraaseilla. Kun puhutaan, että toimittajan tulisi olla nöyrä, niin sillä tarkoitetaan sitä tosiasiaa, että toimittaja itsessään ei kiinnosta ketään, ja niin sen tulisikin olla. Eihän asuntonäyttöönkään mennä katsomaan sitä välittäjää, vaan sitä asuntoa.

Kuten sanottu, että toimittajaksi synnytään, niin tavallaan se on juuri niin. Uteliaisuus, sinnikkyys, pitkäjänteisyys, oikeudenmukaisuus, intuitio ja vastuunkanto ovat osittain synnynnäisiä ominaisuuksia ja kyky vastaanottaa kritiikkiä ja palautetta on ominaisuuksia, joita voi kehittää. Jos haluaa olla hyvä, on pakko olla joskus tosi huono,enemmän jopa huono kuin hyvä. Kuten aiemmassa blogitekstissä tuli mainittua, työ ja sen saanti on muuttunut. Tänä päivänä on itseasiassa helpompaa olla homo, kuin toimittaja. Ensimmäistä ei tarvitse perustella enää kenellekään, paitsi ehkä isoäidille, joka edelleen uskoo,että painettu sana on poikkeuksetta validi.

Kollegiaalista tukea
Puhelinlankojen laulusta pilvipalvelun valitukseen
 

Bloggarit

Taivastelua
171 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Tutkailua
23 artikkelia
Aimo Salonen
140 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä