Somesuhaaja

Blogin takaa löytyy pohjoiskarjalainen yliopistossa opiskeleva tekstityöläinen. Koulun ohella työskentelen toimittajana kaupunkilehti Karjalan Heilissä.
Motto: Mielenvikaisia ihmisiä on olemassa siksi, että me muut hullut tuntisimme itsemme viisaiksi.

Tähtihetkiä


Tein eilen jotain, mitä en ole tehnyt liian pitkään aikaan. Lähdin kävelylle pimeään, ilman valaisinta ja korvanapeista kuuluvaa mielimusiikkia. LED-valaistulta pihakadultamme öiselle joelle katsottaessa näytti, että edessä olisi pimeää ja synkkää taivalta. Koiran määrätietoisten askelten johdattamana tuli kuitenkin astuttua pimeyden keskelle, ja kun koira löysi mieleisensä tonkimispaikan, oli hetki aikaa katsahtaa taivaalle. Ympärillä oli hiljaista, vaikka kaupunkiin oli matkaa linnunteitse vain muutama kilometri.

Yhtäkkiä havahduin siihen, kun taivas sytytti yövalonsa. Tähtiä tuntui syttyvän ympärillä sitä mukaa enemmän, mitä silmät ennättivät tottua. Miten niitä tähtiä nyt noin paljon oli? Taivas tuntui olevan lähempänä kuin koskaan, ja mitä kauemmin katsoin taivasta, sitä enemmän erotin tähtikuvioita ja revontulten kaltaisia valojuovia. Miten kirjavaksi muuttuikaan talvinen yötaivas, vaikka ensin oli muka niin musta!
Kun palasin kotiin niin mietin, että jos olisin yrittänyt kuvata tuota ainutlaatuista hetkeä yöpimeällä, hetki olisi menettänyt tenhonsa. Jos olisin kuvannut ja ladannut otoksen sosiaaliseen mediaan, illuusio särkyisi ja se hetki olisi pilalla. Kuinka lattealta kuulostaisikaan Facebook päivitys: Kävelyllä koiran kanssa- ihanaa Eivätkä mitkään sanat ylettyisi kertomaan, miten hurmaava oli kaupungin öinen pimeys.

Mitä enemmän ihmiset jakavat somessa hetkiään, sitä enemmän haluan olla jakamatta omiani. Mitä enemmän muut puhuvat, sitä enemmän haluan vaieta. Mitä enemmän hyökätään, sitä enemmän haluaa paeta.


Mistä se johtuu?


Elämme aikaa, kun kaikki mahtava ja kiva tuntuu tapahtuvan jollekin toiselle. Se johtuu somesta ja siitä, että meidän naamaamme hierotaan internetissä jatkuvasti yllätystäytekakkuja. Niitä kermoja sitten nuolemme orgastisesti yhdessä ja kuvittelemme, että onpas meillä nyt kivaa.
On Twitter jossa ollakseen suosittu, pitää olla nokkela,tehokas ja aktiivinen. Jokainen menetetty seuraaja on pieni kuolema, jokainen tykkäämätön twiitti on syvä häpeä. On Instagram, jossa ollakseen suosittu, pitää rakentaa imago ja seuraajille pitää päivittäin tarjoilla jotain, jota he saavat ihailla ja kadehtia. Me emme kuitenkaan kalastele kateutta, vaan ihailua.
Sosiaaliseen mediaan ladatut kuvat on lastattu odotuksella ihailusta ja muodostavat kokonaisuuden, eräänlaisen kotialbumin, jota ennen muinoin esiteltiin vaivaantuneille kahvivieraille, mutta nykyisin koko maailmalle. Riittävän monta kuvaa Bollingerista ja Guessin laukusta auttaa seuraajat vakuuttumaan, että rahaa on, vaikka kaikki merkkituotteet olisi ostettu pikavipillä. It's all about the image.

Mitä kauemmin viettää aikaa somessa, sitä kauemmaksi pakenee todellisuudesta. Kun älämölö tapahtuu Facebookin seinällä, niin kuuluuko siitä ääntä, vai tuijottavatko ärhäkkään keskusteluun osallistujat näyttöjään ilmeettöminä kuin odottaen, että oikeasti tuntuisi edes joltain?
Sosiaalisessa mediassa olet näkymätön, ellet pidä itsestäsi ääntä. Mitä enemmän kontaktit siirtyvät sosiaaliseen mediaan sitä varmemmin muotoutuu harhakuva siitä, että sosiaalinen media on ikkuna todellisuuteen. Enemmänkin some on ilmanvaihtosuodatin, johon kerääntyy epämääräistä kakkaa.

Eikä ongelma ole vain somessa. Kun aikaisemmin Kelassa sait ihmiskontaktin asiakaspalvelusta, sinut halutaan nyt häivyttää verkkoon. Lasten opettajien kanssa jutellaan Wilmassa ja yliopistossa saatat suorittaa lähes kokonaisen lukuvuoden verkossa saamatta yhtäkään ihmiskontaktia. Älypuhelimessa on ostoskeskus, posti, ystävät, laskin, karttapalvelu, lasten reissuvihko, työ, opiskelu. Älypuhelin on kamera ja valokuva-albumi, sieltä ostetaan matkaliput ja matkat ja samaan aikaan jeesustellaan, että miksi vanhemmat ovat koko ajan nenä kiinni luurissa. Onko meillä vaihtoehtoja?


Kun olin pieni, äiti kävi maksamassa paperilaskut Merita-pankin tuulikaapissa olleessa laskunmaksuautomaatissa. Muistan, kun minä sain näpytellä toisinaan pin-koodin. Kun lähdettiin Kanarialle, niin äiti kävi matkatoimistossa ja postilaatikossa oli kirjeitä ja uutiset luettiin paperilehdestä joka aamu, se riitti. Tällaisia muistoja ei meidän lapsillemme tule, sillä kaikki elämän pienet hetket on ladattu älypuhelimeen, ja sieltä löytyvät myös palvelut. He syntyvät kännykät kädessä ja elävät elämäänsä sosiaalisen median kautta. Ystäviä tavataan snäpissä tai muiden vastaavien sovellusten avulla. Ei tarvitse enää mennä kävellen kysymään kaverin luokse, että voitko olla, koska voit maata sängyllä ja näpytellä näyttöä. Laittamalla hymiön toinen luulee, että hymyilet, vaikka kaipaisit halausta ja olosi on surkea. Minäkin kirjoitan blogia jonka lukijoita en koskaan kenties tapaa, en kirjoita enää kirjeitä, kuten silloin ennen. Tätä junaa ei enää pysäytetä.


Mielikuvat joita somesta saamme, eivät vastaa todellisuutta. Elämän upeimmista hetkistä ei ole valokuvia, koska upeimmilla hetkillä ei tule mieleenkään kuvata. Kun haukon henkeä ihastuksesta upean tähtitaivaan alla, ei hetkeä halua pilata kaivamalla esiin kännykän. Se hetki on minun tähtihetkeni, ei teidän.


Somen kylähullut ovat niitä, jotka eivät osaa some-etikettiä eivätkä ymmärrä brändätä itseään. He klikkailevat impulsiivisesti kaikkea mieleen tulevaa ja luovat sometilistään huomaamattaan kokonaisuuden, jonka puolet kavereista piilottaa uutisvirrastaan.
Se yksi, joka on vaihtanut profiilikuvansa viimeksi vuonna 2008, mitä se tekee Facebookissa, kun se ei päivitä ikinä mitään? Liekö stalkkeri? Entäs se yksi, joka antaa itsestään hieman vajaamielisen kuvan, kun se on jakanut vuodesta 2016 asti pelkkiä LiibaLaaban mietelauseita ja Jounin kaupan arvontoja. Eikö sen elämässä tapahdu mitään?
Entäs se yksi kaveri, joka elää kaksoiselämää somen kanssa. Oikeassa elämässä sen parisuhde on kriisissä ja raastavat parisuhderiidat seuraavat toisiaan, mutta Facebookiin päivitetään sydämelliset sovinnonhetket ja auvoisat koti-illat. Rajaamalla somesta pois kaiken ikävän voi kenties lohduttaa hieman itseään siitä, että lusikat menevät taas kohta jakoon. Kun ero sitten tulee, jaetaan voimaannuttavia mietelausekuvia ja näennäisen iloisia kuvia kaverien kanssa vietetystä bileillasta.
Oma kokemukseni on sellainen, että parhaimmista juhlista ei ole olemassa kuvia, koska ihmisillä on liian hauskaa.


Mitä enemmän asiat ja ihmiset siirtyvät verkkoon, sitä enemmän haluan paeta verkosta. Kaveripyyntö Facebookissa ei olekaan osoitus siitä, että joku haluaa olla ystäväni, vaan se on kenties osoitus siitä, että joku tarvitsee lisää kavereita näyttääkseen suositummalta muiden silmissä. Itse tulen surulliseksi jos huomaan, että Facebook kaverini kävelee vastaan kadulla, eikä tervehdi, puhumattakaan Twitteristä, jossa on pelkästään ventovieraita ihmisiä.

Mitä enemmän minun pitää asioida verkossa, sitä enemmän haluan konkreettista asiakaspalvelua. Haluan kävellä matkatoimistoon ja höpötellä virkailijan kanssa ja katsella matkaesitteitä, ja räätälöidä matkani kasvotusten toisen ihmisen kanssa. Matkatoimiston virkailija voisi kysellä mieltymyksiäni ja ehdottaa lisäpalveluita ilman, että se tuntuisi ärsyttävältä netin mainosbannerilta.
Mitä enemmän minua kehotetaan shoppailemaan verkossa, sitä enemmän haluan kävellä vaatekauppaan ja kysyä myyjältä neuvoa, enkä keskustella kasvottoman chat-asiakaspalvelijan kanssa. En halua tilata vaatetta netistä ja arvuutella seuraavan viikon ajan, että miltä vaate näyttää päälläni.


Mitä enemmän luen mielipiteitä, nettikeskusteluita tai seuraan somessa tapahtuvaa oman hännän nostamista, sitä enemmän haluan pistää läppärin kannen kiinni lopullisesti ja alkaa halailla ihmisiä spontaanisti pyrkien kuitenkin välttämään ahdistelusyytteitä. Meillä on maailmassa sellainen aika, kun jokaisella on oma mielipide, eikä mikään muu merkitse yhtä paljon.
Mitä enemmän näen kuvia ihmisten tähtihetkistä, sitä enemmän haluan luoda omiani ja pitää ne visusti itselläni, että voisin olla toisia ihmisiä kohtaan parempi. Internetaika tappaa luovuuden ja uhkaa tehdä maailmasta taas litteän.

Valheellisia juttuja
Kehitys kehittyy
 

Bloggarit

Tutkailua
22 artikkelia
Taivastelua
169 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Aimo Salonen
140 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä