Tutkailua

Olen eläköitynyt psykologian tohtori ja kirjoittelen Tutkailua-blogissani uusimmista tieteellisistä tutkimustuloksista ihmistieteiden alalta. Kerron myös omista henkilökohtaisista kokemuksistani samoista aihepiireistä, jotka vaihtelevat ihmisten välisten suhteiden pohdinnoista aina hyvinvointitutkimusten tuloksiin ja huumoritutkimuksen uusimpiin teoriohin asti.

Suklaadosetti

Paavo-Kerkknen Paavo Kerkkänen

 

Kun joulupukki toi minulle noin 50 vuotta sitten suklaalevyn, riitti siitä syötävää ainakin viikoksi. Minulla oli tapana syödä suklaata vain yksi pala päivässä ja niin pienikin levy riitti pitkäksi aikaa. Toisin on tilanne nyt. Kokonainen suklaalevy saattaa mennä muutamassa minuutissa. Söin kyllä edelleen myös yhden suklaakonvehdin päivässä suklaajoulukalenterista. Minusta se muistuttaaa kovasti lääkedosettia siinä, että otetaan jotain lääkettä vain tietty määrä tiettyyn aikaan. Varsinaiseksi lääkkeeksi suklaata tuskin voidaan sanoa vaikka etenkin tumman suklaan on tutkimuksissa todettu olevan pieninä annoksina terveellinen ravintolisä. Tavallinen vaaleampi maitosuklaa ei sisällä näitä mahdollisia myönteisiä vaikutuksia.

Paljonko on paljon ja mikä olisi riittävä määrä tummaa suklaata ? Levyjä on monen painoisia, mutta tavallinen tumman suklaan levy painaa noin 100 grammaa. Jos siitä sitten syö päivässä vaikka kolmanneksen niin siitä saa reilut 30 grammaa, jonka määrän on jo todettu olevan vaikutuksiltaan terveellinen. Näin totesi ravinnon turvallisuuden professori Marina Heinonen Helsingin yliopiston elintarvike- ja ravitsemustieteiden osastolta viimeisimmässä Kuluttaja -lehdessä nro 8/2019. Eikä tätäkään määrää tarvitse syödä joka päivä vaan vaikkapa joka toinen päivä. Mittasin mielenkiinnosta muutaman suklaakonvehdin painon ja totesin että 3 konvehtia on yhteensä noin 30 grammaa. Kylläpä tällä systeemillä joulupukin tuomat suklaat ja konvehtirasiat riittäisivät pitkälle ensi vuoteen. Asiantuntijoidenkin mielestä juhlapäivinä voidaan aivan hyvin poiketa näistä laskelmista.

Mitä ne myönteiset tumman suklaan vaikutukset sitten ovat ? Tiivistetysti voidaan sanoa että tumman suklaan sisältämät aineet kuten flavonoidit, kalium ja magensium hellivät hermostoa ja verisuonia ja auttavat pysymään virkeänä. Minun mielestäni moni suklaan syöjä on kyllä jonkin aikaa pirteässä sokerihumalassa, mutta vaipuu sitten hiljaiseen väsymykseen. Tuo ohimenevä vaikutus johtuu käsittääkseni sokerista mutta noiden antioksidanttien ( flavonoidien) , kaliumin ja magnesiumin vaikutukset ilmeisesti ovat pitempiaikaisia.

Tumman suklaan pitempiaikaisesta myönteisestä vaikutuksesta mielialaan on julkaistu viime heinäkuussa mielenkiintoinen tutkimus Depression & Anxiety lehdessä ( https://doi.org/10.1002/da.22950 ). Tutkija Sarah E. Jackson tutkimustovereineen sai selville, että ne ihmiset, jotka olivat syöneet tummaa suklaata, olivat ainakin vielä vuorokauden päästä tummaa suklaata syömättömiin verrattuna selvästi vähemmän depressiivisiä. Voikin olla, että tumman suklaan syönti saattaa jollain tavalla toimia myönteisesti depressiivisten oireitten ehkäisemisessä. Selvää on, että asia vaatii vielä paljon jatkotutkimuksia. Luulenpa kuitenkin, että monet jo ennestään masentuneet ihmiset syövät suklaata selvästi enemmän kuin tarpeeksi, eikä heidän masennnuksensa siitä mihinkään suklaata syömällä vähene. Tumma suklaa ei olekaan mikään lääke vaan terveelliseksi todettu ravintoaine.

Itse olen ajatellut että kyllä ne joulupukin tuomat suklaat on nyt tässä lähipäivinä syötävä pois ja yritettävä sitten vaikka loppiaisen jälkeen ehken terveellisempään syöntiin. Itselläni ja monella ikäiselläni on käytössä lääkedosetti ja taidanpa laittaa jatkossa sinne 3 palaa tummaa suklaata joka toisen päivän kohdalle. Ei kun kyllä minä laitan ainakin viikonlopun kohdalle tummaa suklaata jokaiselle päivälle. Nam.


Paavo Kerkkänen, eläkeläinen, ex työterveyspsykologi, ex perheneuvoja

 

 

Nimivalinnat
Pappi se vasta on varsinainen kausityöläinen - ain...
 

Hae Heilistä

Bloggarit

Tutkailua
40 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Taivastelua
183 artikkelia
Aimo Salonen
137 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä