Taivastelua

Kirjoituksia maan ja taivaan väliltä. Joensuun ev.-lut. seurakuntien blogi.

Rippikoulussa opitaan katsomaan elämää silmiin, jos jaksetaan ensin nousta sängystä ylös

Blogin-jakokuva-Jukka-Erkkil Jukka Erkkilä, Vaara-Karjalan pappi

Maalaispapin ensimmäinen kirjoitus, jossa hän samaistuu vahvasti teini-ikäisten lasten vanhempiin, melkein nukahtaa itse omalle rippikoulutunnilleen ja yllättyy samasta asiasta kuin aina ennenkin.

Maalaisseurakunnan, tai kauniisti ilmaistuna pitäjäseurakunnan, pappina työskentely on antoisaa hommaa. Jotkut sanovat, että matkailu avartaa. Tässä työssä maalaispappi pääsee matkustelemaan tilanteesta toiseen ja näkemään ihmiselämän kirjon kirjaimellisesti kehdosta hautaan.

Yksi työn parhaista puolista on rippikoulu. Sen avulla pääsee tutustumaan teini-nimiseen elämänmuotoon, johon muutoin harvemmin törmään. Rippikoulun ulkopuolella näen heitä silloin tällöin koulujen aamunavauksissa ja kirkkohetkissä ja kirkollisten toimitusten yhteydessä hautajaisväen tai ristiäisporukan seassa.

Rippikoulu on erikoinen ilmiö. Sitä voisi kuvailla omasta näkökulmastani suppilon kaltaisena putkena. Rippikoulu aloitetaan leveästä päästä ilmoittautumalla ja saapumalla aloitustilaisuuteen. Näin hajalla asuvainen ikäluokka kokoontuu yhteen. Alkaa ryhmäytyminen, joka tiivistää koko porukkaa lähemmäksi toisiaan. Henkilöstöä jännittää uudet nuoret ja nuoria jännittää uusi ympäristö. Isoset ovat tässä avainasemassa, sillä he saattavat olla entuudestaan tuttuja kasvoja monelle nuorelle.

Sitä mukaa, kun riparipassi täyttyy ja etappipäiviä vietetään, ryhmän dynamiikka ottaa varovaisia askeliaan myönteiseen suuntaan. Rippikoulupassin täyttö seurakuntayhteysjakson aikana on monelle opiskelua vastuuseen itsestä, sillä ilman täyttä passia ei ole asiaa kesän rippileirille. Ohjaajille kevään työskentely on opiskelua vastuuseen ryhmästä ja sen jäsenistä. Kuka tarvitsee erityistä tukea? Kenen energialle on hyvä keksiä mielekäs purkumahdollisuus? Mitkä metodit sopivat tälle porukalle? Olisiko pedagogiikan opinnoista ollut sittenkin hyötyä? Missä ihmeessä se yksi tyyppi taas on? Joko olisi kahvin aika?

Kun ensimmäinen leiripäivä koittaa, tulee erikoinen tunne. En voi välttyä ajatukselta, että minut on pantu viikon ajaksi kahdenkymmenenkahdeksan teinin isäksi. Onneksi vieraassa leirikeskusympäristössä tämä karitsalauma kuuntelee herkällä korvalla ohjeita. Ehkä vartin. Sitten he ottavat joustavasti paikan omakseen, käyvät taloksi ja ovat kuin kotonaan. Teinien vanhemmat tietävät mitä tarkoitan. Se on kyllä sanottava, että hyvä ja napakkaluontoinen yövahti on painonsa arvoinen kultaa.

Yhtäkaikki päivät ovat kaikille intensiivisiä ja omankin ajukopan kapasiteetti hakkaa iltaisin rajoitinta vasten. Aamulla ajatus juoksee klimppeinä ja meinaa aivan itsekin nukahtaa kesken oman lauseen. On aikalisän paikka. Henkilöstön kesken päätämme muljauttaa päiväohjelman ympäri. Jatkossa ei aamulla ensitöiksi yritetäkään viritellä keskustelua opillisista asioista, vaan piilotetaan isonen paperinkeräys laatikkoon ja sännätään ulos häntä etsimään. Tämän jälkeen veressä on virtaa aivan eri tavalla. Rippikoulussa on tarkoitus tutkia kristityn silmin ilmiötä nimeltä elämä. Elämän silmiin tuijottelu ei onnistu, jos omat silmät eivät meinaa pysyä auki.

Kaikkea lapsille järjestettävää touhua ohjaa sama luonnonlaki. Mukaan lähteminen on vähän väkinäistä ja kun kaikilla alkaa olla kivaa, onkin aika lopettaa. Viimeisenä iltana tunnelma on hieman haikea. Tämä porukka on hitsautunut hyvin yhteen ja elänyt viikon omassa suojaisassa kuplassaan. Nyt elämän realiteetit jo koputtelevat kuplan reunoja ja heittelevät syntyneistä raoista houkuttelevilta tuoksuvia koti-ikävän palasia. Konfirmaatiojuhlakin on edessä. Suppilon kapeasta päästä paistaa jo päivä sisään.

Laukkua pakatessa mietin mennyttä rippikouluvuotta. Ei ole enää aivan selvää kuka onkaan ollut opettaja ja kuka oppilas. Ajattelen sitä porukkaa, jonka kanssa olin lähdössä leirille ja saan itseni kiinni itselleni asettamistani ennakkoluuloista. Huomaan, että tänne ei tullutkaan niitä tyyppejä, joiden luulin tänne tulevan. Sen sijaan tänne tulikin tyyppejä, joiden en tiennyt olevan olemassakaan. Muuttuivatko he matkalla, vai muutuinko minä? Ai niin, kävin tämän saman ajatusketjun läpi viime vuonnakin. Oppisinko jotakin ensi kertaa varten?

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 29: Nyt pois pi...
Kuullun ymmärtäminen
 

Bloggarit

Taivastelua
127 artikkelia
Aimo Salonen
129 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Tutkailua
3 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä