Taivastelua

Kirjoituksia maan ja taivaan väliltä. Joensuun ev.-lut. seurakuntien blogi.

Rauniot ovat jo viilenneet, mutta muistot eivät sammu

Blogin-jakokuva-Jukka-Erkkil Jukka Erkkilä, Vaara-Karjalan pappi

Maalaispapin kolmas kirjoitus, jossa viivytään vielä hetki vuosi sitten tuhoutuneen Kiihtelysvaaran kirkon raunioilla.

Korkea vaara on madaltunut kirkon mitan. Nykyisin kirkkomme korkein kohta on ikivanhojen kivirappujen ylin askelma. Vain entisen alttarin kohdalle pystyyn nostettu hiiltynyt hirsiristi kohoaa sen yläpuolelle.

Vaaran laella tuulee. Joskus, kun tuuli oikeasta suunnasta, saattoi alttarilla käydä melkoinen veto ikkunoista. Silloin alttarikynttilät paloivat tunnissa loppuun. Vieläkin voi nähdä pelastetun alttaritaulun alalaidassa steariiniroiskeita. Niitä tuli, jos sammutti kynttilät puhaltamalla, eikä pannut kättä liekin taakse suojaksi.

Palon jälkeen lapseni olivat varmoja, että jollakulla täytyi käydä vahinko ja kynttilä oli kaatunut tartuttaen tulen kankaisiin. En ole hennonut kertoa heille, ettei se ollut vahinko. Onneksi eivät vielä osaa lukea. Miten voisin lapsille selittää, miksi joku rikkoisi tällaista, kun en itsekään ymmärrä.

Netissä voi käydä tutkimassa 360-kuvattua Kiihtelysvaaran kirkkoa. Minä en ole vielä käynyt. Voin tehdä sen ilman nettiäkin. Kun laitan silmät kiinni, voin kulkea sakastin ovesta sisään ja tervehtiä seinällä olevia ammoisia seurakunnan paimenia. Kappalaisena palvellut presidentti Relanderin ukki yrittää peittää kaljuaan sivuhiuksilla ja kirkkoherra Wartiovaara on totisen näköinen pienissä soikeissa lukulaseissaan. Muotokuvien edessä on pitkä pöytä, jonka päässä sakastipäiväkirja ja kolehtitarpeisto hyvässä järjestyksessä. Sakastipäiväkirjaan on merkittyinä tilastoja varten kunkin tapahtuman tiedot ja kyseisen päivän säätila.

Kirkkosalin puolella avautuu kaunis maailma. Katto on taivaan sininen ja hirsiseinät valkoiset. Alttariseinälle on maalattu siniset verhot kultareunuksilla. Sivuseinillä alttarin lähellä on ympyrän muotoisten pilvireunusten sisäpuolella säteilevät Kaikkinäkevän Jumalan kolmion muotoiset symbolit. Saarnatuolin taakse on maalattu punaiset verhot. Kullanvärisiä enkeleitä on joka puolella.

Ensimmäistä kertaa tuohon saliin astuessani jokin osa minusta jäi sinne asumaan. Vuosi sitten tuo palanen minusta paloi kirkon mukana.

Rakkaan kirkon rauniolla käydessä olo on kuin läheisen haudalla. Jotakin korvaamatonta on mennyt iäksi. Ajan kanssa mieli käsittelee tapahtunutta ja oppii pikkuhiljaa hyväksymään muuttuneen todellisuuden. Silti suru ja kaipaus voivat ponnahtaa yhtäkkiä esiin tuoreina. Kesällä rauniolla kävi kirkko-oppaan mukaan väkeä joka päivä. Uskon, että hiljentyjiä kävi myös läpi talven ja kevään. Monet haluavat käydä siellä edelleen. Sukupolvien muistot eivät sammu.

Kaikesta huolimatta on kiehtovaa ajatella ja kuvitella uutta kirkkoa. On toivoa ruokkivaa miettiä millaisin elementein voisi vanhan muisto elää uudessa rakennuksessa. Moni on hymyssä suin tehnyt talkootunteja sen eteen, että on saatu penkit ja alttari raunion sisälle, ja uusia kirkkotekstiilejä tuhoutuneiden tilalle.
Menetetty kirkko jatkaa eräällä tapaa olemassaoloaan siinä miten paikalliset ihmiset elävät tunteensa teoiksi yhteisönsä hyväksi.

 

 

Tältä näytti Kiihtelysvaaran kirkossa pyhäinpäivänä 2017. Etualalla kyseisen vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten muistoksi sytytetyt kynttilät.

Ajan pysäyttävä tila
Olet sellainen kuin miltä minusta tuntuu !
 

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli
Taivastelua
143 artikkelia
Tutkailua
10 artikkelia
Aimo Salonen
133 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä