Taivastelua

Kirjoituksia maan ja taivaan väliltä. Joensuun ev.-lut. seurakuntien blogi.

Parranpärinää sukupuolirooleista – ja ihmisyydestä

Matti-FB Matti Nevalainen, erityisnuorisotyönohjaaja

On se kumma juttu, kun miehillä taitaa olla kuitenkin oma sielunelämänsä. Jo nelivuotias miehenalku alkaa päristä – ja päristää. Mistä se mahtaa tulla ja syntyä? Pärinä jatkuu ainakin tuonne 20 ikävuoden kieppeille. Aikansa päristellään mopolla ja sitten siirrytään päristämään autolla. Ja ennen moottorien pärinää sitä on laitettu fillarin pinnojen väliin kortti, joka antaa pärinän ajellessa (vai onko tämä jo mennyttä aikaa?).

Kuuntelin autolla ajellessa (minullakin siis pärinää, vaikka nykyautot eivät paljon pärisekään) kadonneitten levyjen metsästäjiä. Siellä tuota poikien pärinää pohdiskeltiin oikein kolmissa miehin. Mihin lienevät lopulta päätyneet, en muista. Mutta elävästi jäi mieleen tuo pohdinta poikien elämän alusta syntyvästä viehätyksestä erilaisiin pärinöihin.

Jäin miettimään tämän nykyisen maailmanmenon mukaisesti, onko tämä pärinä oikeasti vain miesten juttu. Missä tasa-arvo ja tasapäisyys pärinöitten keskellä? Miesten ja naisten roolit ja taipumukset, opittuja vaiko ihan syvällä geeniperimässä?

Itse olen lapsesta asti tottunut, että äiti laittaa ruokaa, siivoaa ja ottaa syliin. No, teki näitä isäkin vähän, mutta useimmiten äiti. Mikä sitten oli isän rooli, sen miehen? Kävi töissä, otti mukaan metsälle, tuli katsomaan urheilusuorituksia, ajoi autoa ja traktoria sekä tarvittaessa (kyllä tarvittiinkin) rankaisi, jos oli hölmöilty.

”Mennyttä aikaa” sanot ja niin sanon minäkin. Ainakin osittain. Silti en voi välttää ajatusta, että miehillä on omat taipumuksensa ja naisilla omansa. Poikkeukset vahvistavat säännön. On toki konenaisia ja siivoojamiehiä. Ja sitten on se osa meistä, jotka eivät ole selkeästi naisia tai miehiä, vaan edustavat muuta sukupuolta. Millaiset geenit heillä? En voi samaistua, pahoittelen, kun olen tällainen tavallinen heteromies. Sen näen kyllä kirkkaasti, että meillä kaikenlaisilla ihmisillä on oma paikka tässä maailmassa ja yhteiskunnassa. Yhdessä me rakennamme yhteistä maailmaa ja maailmankuvaa. Ei sen pidä määrittää, olenko upea, mahtava, hyvä, paha, huono tai surkea, jos en mahdu vuosisataisiin normeihin.

Itse olen oppinut erilaisten kokemusten ja elämänsattumusten kautta ajattelemaan, että ihmistä ei määritä, mitä hän on. Pikemminkin se, mitä hän tekee, ajattelee, mitkä hänen periaatteensa ja arvonsa ovat. Arvostanko, rakastanko, hylkäänkö, tuomitsenko - nämä ovat hyviä näkökulmia. Itse en ainakaan katso olevani niin hyvä ja mainion virheetön ihminen, että voisin sanoa toiselle "sinä tyhjänpäiväinen", "sinä surkimus".

Hmm. Mistäs tähän päästiin... Pärinää, geenejä, naisia ja miehiä. Ja loppujen lopuksi: melkoista parranpärinää.

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 5: Laulullisia ...
Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 4: Toiverooliss...
 

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli
Aimo Salonen
118 artikkelia
Taivastelua
119 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä