Mietteitä maailman menosta ja ihmiselosta

Kirjoittaja on yhden kirjan julki saanut kaupunkilehden toimittaja, joka yrittää ymmärtää, mitä ihmettä tässä maailmassa ja oman pään sisällä oikein tapahtuu.

Ollaanko ystäviä edelleen?

Takana on viikko, jolloin olen tuntenut syyllisyyttä ja pelkoa ystävyyssuhteideni puolesta. Samaan aikaan kun ystäväni, joista monet kuuluvat riskiryhmiin, ovat tehneet kuten oikein on, olen itse osallistunut kahteen noin kymmenen ihmisen kokoontumiseen, jotka kyllä ovat mahtuneet "laillisuuden" sisään, mutta joissa silti on ollut vivahde, joka on tuonut anteeksipyytävän olon.

 

Molemmat kokoontumiset liittyivät koronaa edeltäneenä aikana sovittuihin asioihin, ja molempien takana oli jotain niin poikkeuksellista, että niin minä kuin muutkin niihin osallistuneet katsoimme, että ne kaikesta huolimatta piti toteuttaa. Ne myös toivat paineita. Sain viestejä, joissa oli linkkejä kirjoituksiin ja puheisiin, jotka toivat olon, että se, mitä tein, oli väärin. Luin muun muassa ajatuksen, että nousuhumalassa ihmiset kyllä vannovat olevansa vaikka valmiita kuolemaan ystävänsä puolesta, mutta nyt, kun ystävän voi pelastaa pysymällä kotona, liikutaankin julkisilla paikoilla kuin mitään poikkeusoloa ei olisikaan.

 

Kaikki tuo pisti ajattelemaan ystävyyttä ja omaa moraalia ja yleistä rajaa vastuullisuuden ja tuomitsemisten välillä. Tähän aikaan liittyy myös halu tuomita ja etsiä syyllisiä, mikä sekään ei tunnu oikealta. Ystäväni eivät välttämättä tuominneet minua, mutta toihan tuo taakse jäänyt viikko pelon, onko ystävyytemme enää ennallaan.

 

Nyt ne kaksi kauan sitten sovittua asiaa on hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Jättäydyn kotiin kuten muutkin, ja sitä jättäytymistä helpottaa sekin, että edessä on talvilomaviikko. Tiedossa on myös ainakin yksi poikkeusaikaan liittyvä lomautusviikko. Harrastukseni on jäädytetty samalla tavalla kuin kaikkien muidenkin ihmisten harrastukset.

 

Kaikki nämä rajoitukset ovat oikein, jopa hyvää tekeviä. Oivallan omaltakin kohdaltani pysähdyksen tarpeellisuuden. Yksi ystävistäni tarjoutui tekemään kanssani kävelyretken, johon en kuitenkaan ole lähipäivinä halukas. Nyt on hyvä olla jonkin aika itseni kanssa ja miettiä suhdetta poisnukkuneisiin ja vielä eläviin ja ylipäätään koko omaan jäljellä olevaan elämääni. Tänä lauantaina olen pannut pyykkikoneen pyörimään, siivonnut kodistani keskiviikkoisen kokoontumisen jälkiä ja pohtinut suhdettani ystäviini.

 

Uskon, että päättyneen viikon pelkoni ovat turhia ja siteeni ystävien kanssa jopa lujittuvat. Tänään otan plarin käteeni ja alan opetella repliikkejä näytelmästä, joka kyllä jossain vaiheessa esitetään. Voimaa haen viikolla teatteriporukan WhatsApp-ryhmässä käymästämme keskustelusta, missä videoin ja sanoin muistelimme viime kesää. Ohjaaja Kaitsu kertoi omasta huikeasta hetkestään, kun hän lähestyi teatteria esityksen jo alettua ja kuuli täpötäyden yleisön reaktiot. Kaitsu lupasi jäätelön parhaasta viime kesään liittyvästä muistosta ja julisti kilpailun voittajaksi Ossini kilpakosijani Martin eli Kettusen Timon kuvauksen esitystä edeltäneistä keskittymisen hetkistä:

 

Hemmetti, että hyviä videoita. Jännä juttu - huomasin, että esityksen videoita katsoessa syke alkoi nousemaan - se sama tunne kuin kesällä ennen esitystä. Titan kanssa istuttiin näyttämön takana penkillä vierekkäin keskittymässä viimeiset minuutit sanomatta sanaakaan. Sykkeen nousun tunsi rintakehässä. Adrenaliinia alkoi kertymään niin paljon, että kun tunnusmusiikki alkoi soimaan, olisi voinut vaikka Austinin ilmaan nostaa.

 

 

 

 

Hiljaseks vetää.
Jouluevankeliumi, normaalius ja Minna Canth
 

Bloggarit

Tutkailua
22 artikkelia
Taivastelua
169 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Aimo Salonen
140 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä