Mietteitä maailman menosta ja ihmiselosta

Kirjoittaja on yhden kirjan julki saanut kaupunkilehden toimittaja, joka yrittää ymmärtää, mitä ihmettä tässä maailmassa ja oman pään sisällä oikein tapahtuu.

Oikein hyvä vuosi

When I was fifty nine it was a very good year (Mukaelma Frank Sinatran laulamasta laulusta).

 

2019. Oli se hyvä vuosi, vaikka menetinkin hyvän ystävän. Toisaalta juuri siksi se oli merkittävä vuosi myös hyvässä: opin arvostamaan sitä, mitä minulla on. Oivalsin, että vaikka nivelrikko vaivaa polvissa ja seisomattomuus on merkittävä hidaste naisen viereen pääsemisessä, voin yhä tehdä monenlaisia asioita. Ne vain on hyvä tehdä nyt, sillä kymmenvuotissuunnitelmia ei enää kannata laatia.

 

Pojat. Neljä T:tä: Tapio, Tuomo, Timo ja Tuukka. He yllättivät minut jouluaattona.

 

- Vielä ei ole joululahjojenjakoaika, mutta koska me olemme kaikki nyt tässä samaan aikaan, saat synttärilahjasi!

 

Sain kirjekuoren, jonka päälle oli tekstattu Isälle 60-vuotispäivän kunniaksi. Päivä oli aiemmin joulukuussa, mutta silloin pojistani yksi ei päässyt synttäriaterialle. Nyt oli edessä yhteinen jouluateria. Avasin kirjekuoren ja nauroin, että en olisi itkenyt.

 

Lahjakortti

Tämä lahjakortti oikeuttaa viikon mittaiseen matkaan Sloveniaan Mariborin kaupunkiin itse valitsemanasi ajankohtana, ja kattaa kaikki matka- ja matkustuskulut.

Paljon onnea 60-vuotiaalle isälle!

Poikasi

 

Armorikkaita vuosia

 

Helkkari. Olivat kuunnelleet isänsä jorinoita Heikki Savolaisesta, Leon Stukeljista, Pariisin olympiakisoista 1924 ja saman vuoden syksynä Joensuun kaupungintalolla järjestetystä voimisteluillasta, jossa olympiavoittaja Stukelj luovutti taulun lahjakkaimmalle paikalliselle voimistelijalle, 16-vuotiaalle lyseolaiselle Heikki Savolaiselle, sekä siitä, kuinka mukavaa olisi, jos vielä kerran eläissäni pääsisin Stukeljin kotikaupunkiin Mariboriin katsomaan, vieläkö rautatieasemaa vastapäätä on kolmikerroksinen talo, jonka toisessa päässä on torni.

 

Voi olla, että ilman poikieni lahjaa tuo olisi jäänyt pelkäksi puheeksi. Siihen hetkeen tiivistyi paljon: ei loppuikäänsä kannata mouruta jonkin puuttuvan perään, kun elämässä on paljon rakkautta. On poikani ja on ystäväni, jotka lauloivat synttärieni tienoilla kolmena peräkkäisenä päivänä kantakapakassani Happy Birthday To You, Paljon Onnea Vaan ja Monia Vuosia.

 

Monia vuosia armorikkaita vuosia. Aina se liikuttaa. Isäni oli ortodoksi, yksi pojistani vaihtoi luterilaisuuden ortodoksisuuteen ja itsellenikin ortodoksisuus on tullut tutuksi lapsuudesta saakka. Tänä vuonna aika oli kypsä mennä katekumeenikurssille, missä asiaa tehdään tutuksi. Kurssin päätteeksi on mahdollista liittyä ortodoksiseen kirkkoon, mutta vielä tässä vaiheessa en tiedä, liitynkö silloin vai myöhemmin vai liitynkö koskaan. Sen tiedän, että jotain ortodoksisesta elämänasenteesta minuun on joka tapauksessa tullut jo nyt.

 

- Ei rukoilemisesta tarvitse vaikeaa tehdä. Voi aloittaa siitä, että aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi hiljentyy ikonin edessä Isä Meidän ajaksi ja oikeasti keskittyy siihen, isä Alexander sanoi.

 

Tuon voin tehdä: minuutti aamulla ja minuutti illalla ikonin edessä niin, että samalla pyydän siunausta myös pojilleni ja muille rakkailleni. Toistaiseksi se on vain jäänyt pariin kertaan.

 

- Rukoileminen on kovaa hommaa ammattilaisillekin, nauroi ystäväni, minua pikkuisen raskaamman sarjan ortodoksi, kun aiheesta juttelimme.

 

Ollaan ihmisiä toisillemme

 

Edessä on uusi vuosi. Saan olla mukana kirjahankkeessa, jossa kunnioitetaan maaliskuussa tuonilmaisiin siirtynyttä ystävää, ja saan olla mukana kesäteatterissa, joka jatkaa ja täydentää viime kesän menestysnäytelmää.

 

Siitäkin olen kiitollinen: harrastuksesta, joka on tuonut niin onnistumisen tunteita kuin uusia ystäviäkin. Ristiriitojakin teatterin tekemiseen liittyy, mutta niin niitä liittyy elämään yleensäkin. Se, että rakastamme ja kunnioitamme toisiamme, ei tarkoita, että meidän pitäisi hurskastella ja teeskennellä, että yhteisiin hetkiin ei sisältyisi myös ärtymyksen tunteita.

 

Pääasia on, että jaksaisimme olla ihmisiä toisillemme. Tänä aamuna opin Twitteristä uuden sanan: Silakat. Joulun tienoilla on näköjään julkistettu ryhmä, joka ei ole sitoutunut puolueisiin, ja joka Italian Sardiinien tapaan järjestää julkisia, rauhanomaisia tempauksia ihmisyyden puolesta. Herätteenä oli ollut YouTubeen ilmestyneet videot, missä jahdataan 7-vuotiaita lapsia, sekä maalittamiset, joilla hankaloitetaan työtään tekevien viranhaltijoiden elämää. 

 

Saattaa olla, että törmään tuohonkin ilmiöön vielä omassa työssäni joensuulaisen kaupunkilehden toimittajana. Tässä ajassa on paljon liikehdintää ja synkkyyttäkin, mutta ei sitä kannata jäädä suremaan. Pienelle ihmiselle riittää, kun hoitaa kunnialla oman roolinsa sen ajan, minkä Luoja on itse kullekin antanut.

 

Kiitos tähänastisesta, lähimmäiseni, ja armorikasta alkavaa vuotta! 

Tunti vai paketti?
Nimivalinnat
 

Bloggarit

Tutkailua
32 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Aimo Salonen
141 artikkelia
Taivastelua
183 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä