Taivastelua

Kirjoituksia maan ja taivaan väliltä. Joensuun ev.-lut. seurakuntien blogi.

Naapurisopua naapurikirkon kanssa

Blogin-jakokuva-Jukka-Erkkil Jukka Erkkilä, Vaara-Karjalan pappi

Maalaispapin kymmenes kirjoitus, jossa tarkastellaan luterilaisen ja ortodoksisen kirkon eloa naapuruuden kuvastimessa. Maalaispappi näkee kaksi kansankirkkoamme naapuruksina, joilla on omat elämäntapansa, mutta myös yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Hyvät naapurit leikkaavat sovussa yhteistä pensasaitaa ja lainaavat toisilleen vanhojakin perinteitä.

Täällä Itä-Suomen rajaseudulla luterilaiset ja ortodoksi-kristityt ovat tottuneet elämään yhdessä. Monessa perheessä jaetaan kummankin kirkkokunnan usko ja perinteet. Itse olen luterilaisen kirkon työntekijä. Minun näkökulmastani kyse on paljolti naapurisuhteiden vaalimisesta samaan tapaan kuin kellä tahansa naapuruksilla, jotka jakavat saman asuinympäristön ja pensasaidan. On ihan naapuruksista itsestään kiinni kuinka tulevat toimeen.

Kaikki lähtee siitä, että naapurin kanssa on keskusteltava. Pitää tosiaan jutella siitä, että mitenkäs se pensasaita leikataan tänä vuonna. Joskus voi joutua neuvottelemaan omenapuusta, joka kurkottaa oksiaan omalle tontille. Kun on välit kunnossa voidaan rakentavalla tavalla pitää kiinni siitä, mikä itselle on omassa asumisen tavassa luovuttamatonta.

Hyvän naapurin kannsa voidaan pyöritellä päätä ja päivitellä naapurustossa rälläävien hurjastelijoiden vuoksi. Lisäksi voidaan lainailla puolin ja toisin työkaluja: ruohonleikkuria, pensassaksia, virsiä ja tropareita. Kirkkojen perinteetkin ovat vapaasti lainattavissa, kun vain neuvotellaan niiden oikeasta käytöstä. Monet luterilaiset ovat omaksuneet virpomisen ja ikonit, kun ortodoksit taas ovat napanneet kiinni rippikoululeireistä ja järjestävät "kripareita".

Hienotunteisuutta pitää myös naapuruksilla olla. Jos naapurista kuuluu perheriidan ääniä, pitää välttää sotkeentumista asiaan. Seuraavana päivänä voi ehkä vähän jaksamisia ja kuulumisia kysellä, jos on luottamukselliset välit. Kirkkojen välisissä keskusteluissa kannattaa antaa niiden miettiä, joilla on isompi pää. Kyllä pensasaitatasolla pärjätään, kun on vain tahtoa.

Parhaimpia hetkiä naapurikirkon kanssa ovat olleet naapuruston yhteiset juhlat. Yhdessä on siunattu ekaluokkalaisia koulutielle, rukoiltu keväällä kylvöjen puolesta ja kesäpyhinä kokoonnuttu kyläkunnittain kirkkohetkiin. Suomen 100-vuotisjuhliakin vietettiin Kiihtelysvaaran liikuntasalissa kummankin kirkkokunnan iloisen mustissa papinpuvuissa. Kiihtelysvaaran vanhan kirkon tuhouduttua olemme saaneet lohduttavia sanoja ja konkreettistakin tukea luotetuilta naapureilta.

Elämäni varrella olen ehtinyt tavata jo aika monia ortodoksipappeja. Olen törmännyt heihin armeija-aikanani, kertausharjoituksissa ja seurakuntatyön piirissä. Olen havainnut heillä kaikilla mukavan piirteen: parran välistä pilkistää erityisen leveä, lämmin ja huumorintajuinen hymy. Huumorintajuiset onneksi ymmärtävät erään pohjalaispapin sanat: "jos ei mun kans pärjää, nii on itses vikaa".

Lyhyestä virsi kaunis
ONNI ON VANHETA! - vai onko?
 

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli
Taivastelua
179 artikkelia
Tutkailua
27 artikkelia
Aimo Salonen
141 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä