Taivastelua

Kirjoituksia maan ja taivaan väliltä. Joensuun ev.-lut. seurakuntien blogi.

Kuka tappaa kulttuurimme?

Saila-FB Saila Musikka,diakoni

Suomalainen keksipaketti, valmistettu Suomessa suomalaisesta kaurasta, 100%. Paketin kuvan vieressä kolmella sivulla on kaunis teksti sisällöstä. Oat cookies, täytteenä lingnonberryä ja white chocolatea. Suomeksi sisällön saa selville kääntämällä keksipaketin ylösalaisin ja tihrustamalla pienenpientä tekstiä sisällysluettelon otsikosta. Mitä ihmettä!

Kieli on kulttuuria ja kulttuuria rakennetaan kielen avulla. Miten käy kulttuurimme, jos opimme ottamaan itsestäänselvyytenä kahviloiden muuttumisen cafeksi ja keksien cookieksi?

Keksipakettia kädessä pyöritellessäni toivon, että siinä olisi vaikkapa yksi iso teksti suomeksi, yksi ruotsiksi ja yksi englanniksi. Silloin paketti kuvaisi paremmin suomalaista kansainvälistä elintarviketeollisuutta ja kertoisi täällä matkaileville kielemme kauneudesta ja monikielisestä kulttuurista. Kaikkein parasta olisi, jos yksi kohta paketista olisi lisäksi omistettu kolmelle saamenkieliselle tekstille. Kulkiessani ulkomailla, en todellakaan odota enkä halua kaupan tuotteiden olevan suomenkielisiä. Kreikan aakkoset ovat mielenkiintoisia ja ostoksiin liittyy aina jännitys ja seikkailun maku.

Turha on itkeä ulkomailta tuleville henkilöille, että heidän syytään on kulttuurimme kapeneminen, ihan itse ja omin voimin sen teemme. Kumarramme ihaillen suuren ja upean ulkomaailman kultavasikoita ja häpeämme omia puisia veistoksiamme.

Kiitos, kaikki te, jotka mahdollistatte virkeän kesäteatterikulttuurimme. Kiitos teille, jotka olette löytäneet suurella rahalla tehdyt tai pienet kylmenneeseen navettaan rakennetut museomme. Kiitos teille, jotka itikoita uhmaten vietätte aikanne mökillä tai matkailuautossa. Kiitos teille, jotka hyödynnätte pienten paikallisen yrittäjien palveluja ja tuotteita. Kiitos teille, jotka rohkeasti puhutte omaa murrettanne, vaikka se joistakin kuulostaakin naurettavalta ja vanhanaikaiselta. Nimittäin: vuosia sitten Australian aboriginaalien keskuudessa tehtiin tutkimusta siitä, miten ja miksi heidän kulttuurinsa on lähestulkoon tuhoutunut. Suuri syy oli valkoisen väestön heihin kohdistama väkivaltainen muokkaaminen, mutta toisena merkittävänä syynä oli aboriginaalien oma suhtautuminen heimoperinteisiin ja omien perinteiden kehittämiseen uusissa olosuhteissa. Kuulostaako tutulta?

Keksihyllyllä kapinoin, enkä osta tuossa paketissa olevia keksejä, vaikka herkullisia olisivatkin. Minulle kyse on valinnasta, sillä toki ymmärrän, että oat on kaura ja cookie on keksi. Mutta Suomessa asuu ihmisiä, jotka jäävät miettimään mitä paketti sisältää varsinkin, jos lukulasit ovat kotosalla. Hurjaa kapinaani huomaa tuskin kukaan, mutta minä tunnen tekeväni merkittävän valinnan. Ostan kotimaisen keksipaketin, jossa lukee kaurakeksi. Jään tosin ilman puolukkaa ja valkosuklaata.

Suomalaisuus ei ole yhtenäinen, selkeä tapa elää ja ajatella. Pohjoiskarjalaisena tunnen olevani aivan eri maailmassa käydessäni Raippaluodon vinossa hirsikirkossa ja pienessä kaupassa, jossa hätäselti ymmärretään tönkkäävää ruotsinyritystäni suomesta puhumattakaan. Utsjoki tuntuu eksoottiselta maisemiltaan ja paikannimiltään - hauskinta on yrittää sönkätä saamenkielisiä kylttejä ja kuunnella Ylen kanavilta saamenkielisiä uutislähetyksiä. Mukava on myöskin keskustella englannin ja käsimerkkien sekoituksella heidän kanssaan, jotka ovat tänne muuttaneet mutta eivät vielä hallitse kieltämme.

Viisautta on ymmärtää, etteivät maahanmuuttajat ole kulttuurillemme uhka, oma asenteemme sen tuhoaa. Maailma on yksi, emmekä me voi tai halua eristäytyä siitä. Ei ole olemassa saarta nimeltä Suomi tai ylivertaisuutta nimeltä suomalaisuus, mutta säilyttämisen arvoisia asioita meillä on paljon. Keksit ja kahvilat kunniaan.

Oli synkkä ja myrskyinen yö
Isänmaallisuus juhannuksena 2020
 

Bloggarit

Tutkailua
25 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Taivastelua
175 artikkelia
Aimo Salonen
141 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä