Mietteitä maailman menosta ja ihmiselosta

Kirjoittaja on yhden kirjan julki saanut kaupunkilehden toimittaja, joka yrittää ymmärtää, mitä ihmettä tässä maailmassa ja oman pään sisällä oikein tapahtuu.

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 6: Aitoja kyyneleitä

Tänään oli kahden teatterin päivä. Samaan aikaan kun Roukalahdella alkoi Kivekkäiden talolla Luokkakuvan harjoitukset, alkoi Joensuun Pakkahuoneella Seven Brosin esitys. Roukalahdelle ehdin vasta lukuharjoituksen loppuun ja itselleni sen käynnin suurin merkitys oli, että puvustaja sai otettua minusta mitat ja valokuvaaja kuvat.

Toki sillä oli sekin merkitys, että Roukalahdella pyörähdys sai kierrokseni tasaantumaan. Roolihahmoni August Ahlqvist kun käy nimenomaan Seven Brosin lopussa niin suurilla kierroksilla, että siitä mielentilasta ei ole helppoa palata omaksi normaaliksi itsekseni. Tänään ja eilen erityinen ylpeudenaiheeni oli aitojen kyynelten heruttaminen silmistäni loppulaulun aikana. Sitä en uskonut ikinä näyttelijänä kokevani: että pystyn unohtamaan yleisön läsnäolon niin, että pystyn kyyneliin saakka menemään syvälle tunnelmaan.

Tai olipa typerästi sanottu tuo yleisön läsnäolosta huolimatta. Ehkä juuri yleisön läheisyys auttoi siihen syvälle tunnelmaan uppoamiseen. Pakkahuoneella kun yleisö on niin lähellä, että se luo aivan oman tunnelmansa. Pakkahuoneelle mahtuu ehkä noin 50 katsojaa ja perjantain ensi-illassa huomasin semmoisen hassun jutun, että jännitin enemmän kuin kertaakaan Roukalahdella, vaikka Roukalahden suurin yleisömääärä lähenteli viime kesän Avioliittosimulaattorissa 500:ttä katsojaa.

Seven Bros on ollut itselleni hieno kokemus. Nuorekas työryhmä on huikea ja olemme kasvaneet valtavasti aivan viime viikkoina ja päivinä. Tänään oli selvästi paras veto ja myös selvästi paras yleisö, jonka energian aisti. Jäljellä on enää yksi esitys ja uskon, että minulla tulee tätä tekemistä ikävä. Jukolan Juhania vastaavaa Muhammedia näyttelevä Safi jo ehtikin todeta ensi-illan jälkeisessä huumassa, että pidetään yhtä myös sen jälkeen, kun viimeinen esitys on tiistaina ohi.

Vielä keskityn Seven Brosiin ja tietoisesti välttelen Luokkakuvan plariin tarttumista, mutta keskiviikkona on senkin aika. Roukalahdella on taas harjoitukset ja siihen mennessä pitää tehdä ohjaaja Kaitsun antama kotitehtävä: minun pitää kirjoittaa paperille käsikirjoituksesta löytyvät faktat roolihahmostani Ossista ja itse kehittelemäni fiktiot hänestä - siis ne itse luomani taustat, joita ei löydy Tiina Markkasen käsikirjoituksesta. Kyse on siitä Tiinan kirjoittamasta teatterintekemisen oppikirjan kohdasta, josta mainitsin jo jossain viime kesän blogikirjoituksessani: näyttelijä voi kehitellä roolihahmolleen taustan, jota hän ei välttämättä edes kerro muulle ryhmälle, mutta joka auttaa häntä tuomaan hahmoonsa eloa.

Sitä teimme jo Seven Brosin näyttelijäkollegani Henriettan kanssa ennen ensi-iltaa, kun  pohdimme, millaisia romaneja oikein ovat alkupuolen lyhyessä kohtauksessa esittämämme Mikko ja Kaisa Rajamäki.

Roukalahden-pyörähdyksellän muuteni kuulin, että Luokkakuva-vaimoni jättää minut. Laulutaitoinen Riikka joutuukin siirtymään toisen miehen, hanuristin, vaimoksi, koska alkuperäinen laulaja-Meeri joutuukin työasioidensa vuoksi jättämään tämän teatterikresän väliin. Uuden vaimoni, siis näyttelijän, nimeä en vielä tiedä.

Mutta semmoista se oli Seven Brosissakin: näyttelijöitä tuli ja meni ja roolituksia jouduttiin laittamaan uusiksi. Pahin kirous tuntui olevan Simeonia vastaavan Shahidin yllä. Siitä roolista poistui eri syiden vuoksi kaksi näyttelijää ja lopulta roolin vetänyt Karri hyppäsi mukaan vasta vajaat pari viikkoa ennen ensi-iltaan. Melkoisen työn mies teki omaksumalla roolinsa, jnka hän vetää todella hyvin.

Ikääntyvän itsetunto
Omilla säännöillään pelaava raha taklaa ihmisarvon...
 

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli
Taivastelua
111 artikkelia
Aimo Salonen
105 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä