Mietteitä maailman menosta ja ihmiselosta

Kirjoittaja on yhden kirjan julki saanut kaupunkilehden toimittaja, joka yrittää ymmärtää, mitä ihmettä tässä maailmassa ja oman pään sisällä oikein tapahtuu.

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 5: Laulullisia syrjähyppyjä

Miksi te ette anna minun laulaa? Parkaisu oli päästä suusta, kun Teatteri Kodin Seven Bros -näytelmän ohjaaja Tero Sarkkinen totesi viime viikonloppuna, että ethän sinä Ami laula. Jotenkin palautui mieleen Roukalahden kesäteatterin viime kesän Avioliittosimulaattori ja hetki, jolloin 500 pohjoiskarjalaiselle yrittäjälle vedetty ennakkonäytös oli ohi ja ohjaaja Kai Paavilainen purki illan antia:

– Kuulitko sinä Ami yhtään omaa lauluasi? Eiköhän me tehdä kuitenkin niin, että te vain marssitte siihen kohtaukseen musiikin tahdissa ilman, että laulatte.

Tällä viikolla eri puolilla Joensuun seudun teatterielämää tapahtuu paljon semmoista, johon tavalla tai toisella liittyy laulaminen. Tänään olemme menossa Roukalahden porukalla koeyleisöksi Joensuun kaupunginteatterin Niin kuin taivaassa -esitykseen, joka kertoo kyläkuorosta. Ohjaajamme Kaitsu on siinä näyttelijänä. Samaan aikaan Sarkkis-Tero joukkoineen hioo ensi viikon ensi-iltaan omaa sovitustaan Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä, jossa siinäkin on mukana musiikkia ja myös laulua.

Ja ensi kesänähän on Roukalahdella tämä Luokkakuva, jossa siinäkin lauletaan. Tällä kertaa Amikin pääsee ääneen – lahjoilleen sopivassa muodossa. Hahmoni Ossi parkaisee elämänsä heikkona hetkenä öykkärihumalassa vanhasta suomalaisesta laulusta lyhyen pätkän, jonka kautta hän ilmaisee uhmakkaasti pahaa oloaan.

Seven Bros on siis nyky-Suomeen sovitettu versio Seitsemästä veljeksestä. Bros on maahanmuuttajien jengi, jossa on mukana kolme tyttöä. Pääkielinä ovat suomi ja englanti, ja Pakkahuoneella kuullaan paljon myös muita kieliä. Näyttämöllä nähdään muun muassa intialaista tanssia eli kyse on vahvasta nykysuomalaisuudesta, jossa on monenlaisia vivahteita. Se alussa mainitsemani yhteislaulu on kuitenkin erittäin suomalainen ja ennakoin, että se tulee koskettamaan yleisöä.

Selitetään nyt sentään, että se, että juuri minä en laula, vaikka kaikki muut laulavatkin, ei välttämättä johdu (ainakaan pelkästään) huonosta äänestäni ja olemattomasta osaamisestani, vaan siitä, että laulaminen juuri siinä tilanteessa ei roolihahmolleni sovi.

Yhteistä ensi lauantaina ensi-iltansa saavassa kaupunginteatterin uutuudessa, Teatteri Kodissa ja Roukalahden kesäteatterissa on yhteisöllisyys. Niin kuin taivaassa kertoo kyläkuorosta, jonka rinnastan kesäteatteriin tai monikulttuuriseen, yhtä näytelmää varten koottuun teatteriryhmään: on joukko harrastajia, joilla on yhteinen tavoite, jota varten harjoitellaan. Ryhmän sisälle kehittyy oma dynamiikkansa ja jokaisella mukana olevalla on oma roolinsa ryhmässä.

Viime kesänä sain Roukalahdesta oman porukkani, johon tunnen kuuluvani. Teatteri Kodista olen saanut lisää hienoja kokemuksia. Viime viikonloppuna tuntui käsittämättömän hienolta tajuta, että minä, itseäni pitkään taiteellisesti lahjattomana pitämäni juntti, olen nyt Pakkahuoneen hirsiseinien sisällä tekemässä yhteistä juttua eri puolilta maailmaa – Suomestakin – tulevien lahjakkaiden ihmisten kanssa, joilla monilla on teatterista ja tanssista ammattimaista kokemusta. Työryhmän ohjaajajoukosta löytyy yksi minua vanhempi mies, mutta näyttelijöistä olen selvästi vanhin. Hienolta tuntuu senkin oivaltaminen, että vaikka teenkin yhteistyötä nuorten ihmisten kanssa, harjoituksissa ja esityksissä minkäänlaisilla taustojen eroilla ei ole mitään merkitystä: lavalla olemme yhtä.

Antaa tuo kummasti uutta pohjaa myös ensi kesän Luokkakuvan tekemiseen.

Joidenkin seurassa sitä vaan...
Parranpärinää sukupuolirooleista – ja ihmisyydestä
 

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli
Aimo Salonen
118 artikkelia
Taivastelua
119 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä