Mietteitä maailman menosta ja ihmiselosta

Kirjoittaja on yhden kirjan julki saanut kaupunkilehden toimittaja, joka yrittää ymmärtää, mitä ihmettä tässä maailmassa ja oman pään sisällä oikein tapahtuu.

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 34: Mutta mitä tapahtui Eliselle?

Kiitos, ystävät. Luokkakuvan viimeinen esitys oli elen, ja kesästä jäi lämpimät muistot. Teimme yhdessä jotain, joka jää niin meidän itsemme kuin yli 5000 katsojankin mieliin.

Tiina Markkasen kirjoittamat hahmot jäävät pyörimään pitemmäksikin aikaa ajatuksiin: mitä kaikkea heille on tapahtunut semmoista, mitä käsikirjoitus ei paljasta? Mitä Martille tapahtui ulkomailla? Naimisiin hän ei ehkä mennyt, mutta suhteita hänellä varmasti oli. Oliko lapsia? Paulalla ei ollut, mutta millaisia suhdeyritelmiä hänen vuosikymmeniinsä mahtui? Elämäänsä ylipäätään hän ei hirveän tyytyväinen ollut, ja se oli yksi Luokkakuvan hienoista teemoista: seitsemänkymppisenä voi vielä tehdä asioita.

Ihminen tarvitsee joskus ystäviä uskaltamiseen, ja tässä tullaan yhteen hienoimmista kohtauksista eli tapaan, jolla Terttu auttaa Paulaa pukeutumaan ja rohkaisee häntä lähtemään luokkakokoukseen. Terttu, lapsena mielistelijä ja viisikymppisenä rasittava itsensä korostaja, onkin kasvanut lämpimäksi ystävästään huolehtijaksi.

Kasvutarinoita Luokkakuvassa oli useita. Pidin esimerkiksi tavasta, jolla Tiina armahti omaa hahmoani Ossia. Elämäänsä pettynyt mies öykkäröi viisikymppisenä luokkakokouksessa ja pilaa muilta juhlat, mutta seitsemänkymppisenä hän pitää rakastavasti huolta muistisairaasta vaimostaan, joka täysissä voimissa ollessaan kesti kaiken ja pysyi miehensä rinnalla, vaikka ulkopuolisten silmissä mies ei ehkä olisi sitä ansainnutkaan.

Mikä sai Liisan kestämään? Ja mitä kaikkea hän joutui kestämään? Mitä kaikkea joutui kestämään Hannu, joka lapsena oli äitinsä komennossa ja aikuisena vaimonsa? Tuliko kiltille miehelle missään vaiheessa vastaan katkeamispiste, missä hän päästi vuosikymmenten aikana kerääntyneet paineet pihalle ja karjaisi, että nyt jumalauta turvat tukkoon molemmat ja kuuntelette, mitä mulla on sanottavaa? Oliko Hannun mitan täyttyminen osasyy siihen, että Terttu kasvoi ymmärtämään muita - myös Paulaa?

Miksi rouva Hortola hössötti niin kuin hän hössötti? Oliko hän kenties yksinäinen omassa avioliitossaan? Kun mietiimme kerran esityksestä Joensuuhin palatessamme hahmojemme taustoja, Timo laukaisi autossa omasta Martistaan mielenkiintoisen pohdinnan: ei Martin isä mikään maankiertäjä ollut vaan kunnanjohtaja - rouva Hortolan mies ja Hannun isä. "Siksihän ne olivat niin hyviä kavereita: Martti ja Hannu olivat veljeksiä, vaikka ne eivät sitä itse tienneetkään", Timo heitti.

Vitsinä varmaan heitti, mutta on tuossa vankka logiikka: kunnanjohtaja kävi vieraissa, kun vaimo oli rasittava hössöttäjä, ja vaimo taas hössötti, koska tiesi miehensä syrjähypyistä ja purki omaan pettymystään.

Mutta mitä tapahtui Eliselle?

Johtuu varmaan tavasta, jolla Anna hahmonsa rakensi, mutta minusta Elise kohosi lopussa tarinan kiehtovimmaksi hahmoksi. Seitsemänkymppisessä Elisessä oli tyyneyttä ja voimaa, jota ei olisi uskonut tytöstä, joka oli luokan paras huijattava.

Lapsena Elise tekee niin sanottuja tyhmiä kysymyksiä, jotka kuitenkaan eivät ole niin tyhmiä. "Miksi", kysyy Elise puhelinkeskusleikin aikana, kun kaverit sanovat, että ne tekee sitä, huohottaa. Ehkä muutkaan eivät tienneet aivan tarkasti, miksi Hakkaraisen isäntä ja Peltosen suttura huohottaa, mutta Elise oli ainoa, joka lapsellisuuksissaan uskalsi ihmetellä sitä ääneen.

Teini-iän lavatansseissa Ossi käyttää Eliseä hyväkseen viemällä hänet tangoon Paulan kiusaksi, ja ylioppilasjuhlissa Martti pyytää hänet Austininsa kyytiin ja käyttää häntä laastarina, kun Ossi oli vienyt Paulan nenän edestä. Vielä viisikymppisenäkin Elise esittellee Martilta saamaansa, Martin alun perin Paulalle tarkoittamaa korua, mutta parikymmentä vuotta myöhemmin Eliseen on tullut yllättävää vakautta. Millainen on hänen kasvutarinansa?

Voi olla, että tulkintani ei ole lähelläkään sitä, millaiseksi käsikirjoittaja Tiina Elisen kuvitteli, mutta tuollaisia mietteitä minussa herätti tapa, jollaiseksi Anna hahmonsa teki, ja tässä tullaan Luokkakuva-versiomme yhteen vahvuuteen: helkkarin hienoon näyttelijätyöhön. Onnistuimme synnyttämään hahmoillemme sielun, ja suuri kiitos siitä menee ohjaaja Kaitsulle, joka sai meistä irti enemmän kuin kukaan uskalsi odottaa.

Kiitos. Tämä kesä on ohi ja tämä tarina kerrottu, mutta jääväthän Paula ja hänen kaverinsa elämään omaa elämäänsä tuonne pään sisään.

Hautajaiset on lempipaikkani - siellä elämä näyttä...
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita
 

Bloggarit

Tutkailua
4 artikkelia
Taivastelua
132 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Aimo Salonen
132 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä