Mietteitä maailman menosta ja ihmiselosta

Kirjoittaja on yhden kirjan julki saanut kaupunkilehden toimittaja, joka yrittää ymmärtää, mitä ihmettä tässä maailmassa ja oman pään sisällä oikein tapahtuu.

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 17: Oivallus ja sekaannus

Riikka hämmensi minut edellisissä bändiharkoissa kertomalla, että tamburiinini iskee etupotkuna, kun sen pitäisi iskeä takapotkuna. Tänään Riikka sai minut iloiseksi hymyilemällä, että hei, nyt sinä löysit tuossa lopussa sen takapotkun. Pienen keskustelun jälkeen tajusin, että minunhan pitää seurata Harrin rumpuvalikoimasta sitä pientä - sitä, mitä ne sanovat virveliksi. Olisitte heti sanoneet! Juuri tuollaista konkreettista ohjetta minä kaipasin: hakkaa samaan tahtiin kuin Harri lyö tuota tiettyä rumpua.

Hoksauksestani riemastuneena olin mielestäni tosi hyvin muun bändin mukana seuraavassa vedossa. Seuraavassa sitten sekosinkin täysin ja sekoitin samalla myös Harrin. Juutuin nimittäin katsomaan, milloin se Harrin palikka siihen virveliin iskee, ja kyttäämään kun rupesin, sekosin täysin ja lopetin tamburoinnin. Harri näki putoamiseni ja putosi hänkin niin, että hetken aikaa Inton olohuoneesta kuului vain Arton piano, Riikan urut, Inton kitara, Askon basso sekä Timon kitara ja laulu. Harri toipui ensimmäisenä ja sitten minäkin pääsin taas tamburiinini kanssa epävarmasti mukaan.

Kahvitauolla Into totesi, että älä ihmeessä ala Harria seurata vaan anna mennä vapaasti. Niinhän minä alun perin annoinkin, kunnes minulle alettiin puhua siitä takapotkusta. Tässäpä haastetta seuraaviksi viikoiksi: rennosti omaan musiikkikorvaan luottaen on vedettävä mutta kuitenkin niin, että helisytän soitintani juuri oikeassa rytmissä ja potkussa. Harjoittelua varten pyysinkin kavereita vetämään sen rokin kertaalleen niin, että sain äänitettyä sen ilman tamburiinia. Nyt vain kotona silmät kiinni ja korvat herkiksi, että sovitan iskut sen oikeanlaisen rummunäänen kanssa samaan tahtiin.

Tahdista muuten puheen ollen: se oli tänään jokaisella omansa. Arvio ei ole minun vaan musiikkimaestro Tarkkosen. Harkkojen päätteeksi Arto totesikin, että eniten tässä jäi levälleen juuri se rokki. Lisäksi muu bändi soitti kolme muuta kappaletta eli näytelmän lopetusbiisin, Suomi-iskelmän klassikon sekä tangon. Tangon ne soittivat nyt ensimmäistä kertaa bändinä, ja ai kuinka aloittelevan tangotanssijan oli helppo astella juuri oikeassa rytmissä pitkin Inton kodin lattioita. Harrin rumpujen mukana jalat tuntuivat menevän itsekseen ilman, että miehen tarvitsi miettiä hidas-hidas-nopea-nopea -hokemaa. Luulen, että olisi mennyt hyvin, vaikka yksinäisellä kavaljeerilla olisi ollut daamikin vietävänään.

Tästä meidän muuten pitää keskustella tiistaina, kun koko porukka - työmatkalla olevaa Minnaa lukuun ottamatta - kokoontuu taas yhteisiin harjoituksiin Roukalahdelle. Ohjaaja Kaitsu on ajatellut, että tanssilavakohtauksessa Tulisuudelma tulee Arton haitarin ja Riikan laulun voimin, mutta kun ei noilla Harrilla ja Intolla ole muutakaan tekemistä sen aikana, he voisivat aivan hyvin jäädä lavalle tuomaan lisäsävyjä tangoon.

Eduksi se olisi myös näyttelemiselle, kun Aimo voisi rytmiavun turvin heittäytyä paremmin tanssitaituri Ossin nahkoihin, eikä oikeasti hyvin tanssivan näyttelijä Annan tarvitsisi Elisensä hahmossa antaa hienovaraista ohjausapua.

Notre Damesta Petroskoihin ja sieltä meikäläiselle...
Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 16: Takatalvi
 

Bloggarit

Aimo Salonen
118 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Taivastelua
119 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä