Mietteitä maailman menosta ja ihmiselosta

Kirjoittaja on yhden kirjan julki saanut kaupunkilehden toimittaja, joka yrittää ymmärtää, mitä ihmettä tässä maailmassa ja oman pään sisällä oikein tapahtuu.

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 16: Takatalvi

Nyt se ohjaaja Kaitsun virallinen ilmoitus tuli: Luokkakuvan tämän illan harjoitukset on peruttu. Lumi palasi Pohjois-Karjalaankin, eikä kenelläkään ole halua lähteä liukastelemaan kesärenkailla liperiläisille teille.

Takatalven pystyi aistimaan jo eilen, jolloin kylmyys palautti harjoitukset ulkoa Kivekkäiden talon juhlasaliin. Harmitti. Takapakki kun merkitsi takapakkia myös tekemisessä: sisätiloissa kohtaukset jäävät pakostakin tehottomammiksi kuin oikeilla esityspaikoilla, koska sisällä joutuu soveltamaan. Opettajaa näyttelevä Into esimerkiksi ihmetteli eilen, miksi hänen pitää kääntää takapuoli yleisölle ja ohjaaja Kaitsu sai selittää, että et sinä esityksessä ahteriasi yleisölle näytä, koska tuolla ulkona seisot kateederilla siinä viimekesäisen Avioliittosimulaattorin navetan luona niin, että sekä vuoden 1957 kakkosluokkalaiset että kesän 2019 kesäteatteriyleisö näkevät kasvosi.

Takkusi se kyllä muutenkin. Nyt kun kaikki kohtaukset on harjoiteltu kertaalleen läpi, palattiin hiomaan alkukohtauksia, jotka edellisellä kerralla sujuivat jo mallikkaasti, mutta jotka me tähän mennessä tunnumme unohtaneen varsin totaalisesti. Emme esimerkiksi muistaneet, että kun keittäjä Tyyne eli Martti tulee ilmoittamaan, että ruokatunti, meidän tulee pompata innokkaina ylös, ja kun Kaitsu siitä muistutti, kimposimme ylös jo Tyynen ilmestyessä näyttämöll... ei kun siis siihen kylätalon juhlasaliin, ja Kaitsu joutui täsmentämään muistutustaan, että ei kun sillä RUOKATUNTI-sanalla vasta teidän pitää nousta ylös.

Tosin Kaitsu totesi, että eilen edistyi moni asia. Niin lienee edistynytkin hänen omissa ajatuksissaan. Ja edistyi se ehkä myös meidän ajatuksissamme. Jättäähän jokainen takkuilevakin harjoituskerta sentään jotakin selkäytimeen.

Minna muuten on ottanut omaa rooliaan hurjasti haltuun. Hänhän joutuu olemaan näyttämöllä käytännöllisesti katsoen koko tarinan ajan, ja paljon on Minnalla muistettavaa. Eilen katselin ihaillen, kuinka paljon hän oli oppinut muistamaan repliikkejään ja ennen kaikkea kuinka sisälle Paulansa hahmoon hän on jo päässyt. Sunnuntaina, kun bändi harjoittelee Inton kotona, Minna on Roukalahdella Kaitsun eritysohjauksessa muiden viettäessä vapaata viikonloppua.

Toinen eilisillan erityiskehujen saaja on Titta eli omasta musikaalisesta lahjakkuudestaan vakuuttunut rouva Hortola. Rooliin kuuluu karmea laulaminen, ja karmeasti Titta eilen äänteli – ja samalla niin vahvasti, että äänestä pystyi kuulemaan Titan todellisen potentiaalin. Karmean kieunnan voi noilla äänivaroilla muuttaa helposti oikeasti hyvältä kuulostavalta laulamiseksi. En ollut havainnossani aivan väärässä.

Huomautettuani asiasta Titta paljasti laulaneensa joskus kuorossa ja pohtivansa, että harrastuksen voisi aloittaa joskus uudestaan.

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 17: Oivallus ja...
RUTTUVAARIN ESIMERKKI
 

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli
Taivastelua
128 artikkelia
Aimo Salonen
129 artikkelia
Tutkailua
3 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä