Mietteitä maailman menosta ja ihmiselosta

Kirjoittaja on yhden kirjan julki saanut kaupunkilehden toimittaja, joka yrittää ymmärtää, mitä ihmettä tässä maailmassa ja oman pään sisällä oikein tapahtuu.

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 13: Öykkärin humala

Paluumatkalla ohjaaja Kaitsu sanoi lohdulliset sanat: mikään ei ole niin ärsyttävää kuin liian "valmis" roolihahmo tässä vaiheessa harjoituskautta. Olin tuskaillut omia replojenunohtamisiani ja siitä johtuvaa Ossini hakemista. Toki harjoittelimme tänään vasta ensimmäistä kertaa koko kohtausta, eikä se muillakaan mennyt takkuilematta, mutta kun tämän kohtauksen oli harjoitellut kotona erityisen hyvin ja olin varma, että ainakaan minä en mitään unohda. Hui hai, pakko oli lausua legendaariset sanat: kyllä se kotona paremmin meni.

Palasimme yli viikon kestäneeltä pääsiäslomalta muun muassa kohtauksella, jossa Ossini pääsee perseilemään kunnolla. Öykkäri pilaa juhlat vittuilemalla kaikelle, mikä liikkuu, ja etukäteen mietin, miten teen kohtauksen niin, että kukaan ei kesällä naura. Kas kun suomalainen teatteriyleisö - tai osa siitä - on opetettu ajatukseen, että humalainen hahmo kesäteatterissa on hauska. Ossini humalassa ei ole mitään hauskaa.

Ohjaaja Kaitsu katsoi ensimmäisen tarjoukseni ja ratkaisi pulman huomauttamalla, että vaimennetaanpa vähän, Ossin humala näkyykin selvästi vasta kohtauksen lopussa. On sillä alussakin viinaa veressään, mutta alussa äijä skarppaa vielä sen verran, että känni ei näy. Yleisö näkee vain öykkärin, joka tuo kiusaantuneen olon. Kiusaantuneisuudesta taas päästään Luokkakuvan yhteen hienoon puoleen: pienieleiseen näyttelemiseen.

Ossi pilaa illan kaikilta, mutta erityisesti vaimoltaan Liisalta. Marjo toi tänään Liisan kiusaantuneisuuden esille vivahteikkaasti. Itse sain useaan aikaan harjoitusten aikana Kaitsulta ohjeen pienentää tekemistä, ja niin sai moni muukin. Niin kovin mielellämme me haluamme värittää ilmaisuamme, ja se on ehkä selkein tämän kevään yksittäinen oppini: ei pidä pelätä pienen ilmaisun tehoa. Katsomossa on elämää nähneitä ihmisiä, jotka kyllä tunnistavat tilanteet ja tietävät, kuinka suuria asioita on pienien eleiden takana.

Toki ohjaaja kehottaa välillä myös voimistamaan ilmaisua. Yksi tänä iltana eniten tasoaan nostanut on Johanna, jonka ensimmäiset tarjoukset omasta taiteellisuudestaan varman rouva Virta-Hortolan hössötyksestä olivat varsin vaisuja, mutta joka jo lopussa sai hahmoonsa herkullisuutta. Johannan ja Askon yhteiset kohtaukset toimivat varsinkin vaiheessa, missä rouvan ääni kuuluu suljetun oven takaa ja vesittää suuren osan siitä, mitä kunnanjohtaja Hortola yrittää vanhoille luokkakavereilleen esittää.

Päästään jälleen kerran yhteen Luokkakuvan vahvuuteen: toimiviin joukkokohtauksiin, jotka tekevät tästä Tiina Markkasen käsikirjoittamasta kantaesityksestä tavallista tasa-arvoisempaa teatteria. Tässä on yksi tähti, Minnan näyttelemä Paula, joka on lavalla käytännöllisesti katsoen jokaisessa kohtauksessa, mutta toiseksi päähenkilöksi voisikin nimetä kollektiivisesti koko luokkakaverijoukon, joka kokonaisuutena tukee Paulan tarinaa.

Joukkovoima tukee myös sitä pienten ilmaisujen näyttelemistä. Hyvin paljon tunteita saadaan esiin sillä, miten muut suhtautuvat vaikkapa Ossiin, jonka katse on tyhjä elämän karmeimpana hetkenä, tai Liisaan, joka vaiteliaana häpeää miehensä käytöstä.

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 14: Kaikilla me...
Oikopolkuja
 

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli
Taivastelua
128 artikkelia
Aimo Salonen
129 artikkelia
Tutkailua
3 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä