Mietteitä maailman menosta ja ihmiselosta

Kirjoittaja on yhden kirjan julki saanut kaupunkilehden toimittaja, joka yrittää ymmärtää, mitä ihmettä tässä maailmassa ja oman pään sisällä oikein tapahtuu.

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 11: Bänditreenit

Tunnustan: olen kateellinen Karhusen Askolle. Äijä tarttui vasta pari kuukautta sitten ensimmäisen kerran elämässään bassoon, ja eilen hän tuntui osallistuvan Luokkakuvan bänditreeneihin tasa-arvoisesti noiden oikeiden muusikkojen eli Arton, Inton, Harrin, Timon ja Riikan kanssa.

Roolit kun jaettiin, todettiin, että käsikirjoitus heittää vuoden 1965 teinibändiin kaksi soittotaidotonta näyttelijää: Askon ja minut. Asko ehti ensimmäisenä ilmoittaa, että hän voisi kokeilla bassoa. Minulle jäi joku rytmipuolen juttu ja ehdotin itse tamburiinia, joka osoittautuikin yllättävän vaikeaksi soittimeksi. Palaan siihen myöhemmin, mutta ällistellään ensin Askoa.

Mies siis otti pari kuukautta sitten Intolta ensimmäisen pikakurssin ja lainasi basson ja alkoi etsiä omin päin netistä nuotteja ja sointuja. Tänään hän sitten tuntui kommentoivan sujuvasti nuottiensa takaa tekemisiä samaan aikaan, kun itse olin keskusteluista pihalla. Kahvitauon aikana mies tosin vähätteli tekemisiään:

– Enhän minä nyt tehnyt muuta kuin näppäsin aina siihen yhteen kohtaan dum. Sitten kun kehityn vähän paremmaksi, saatan soittaa dumdum. SItten jos kehityn oikein hyväksi, saatan jo soittaa sen koko bassokuvion dymdädymdädymdädymdädym.

Oppi-isä Into julisti olevansa yllättynyt ja ylpeä oppipoikansa kehittymisestä. Joissakin taannoisissa koko porukan harkoissa muistan Inton sanoneen Askolle, että on se koko bassojutun oppiminen kyllä niin vaativa juttu, että et sinä opi, niin että sen kun vain mallaat ja minä hoitelen kitaralla sen kuvion. Asko ilmoitti, että ei kun minä haluan oppia. Tänään Intokin ihmetteli miehen nopeaa kehittymistä. Saattaa se perhana juhannussunnuntaina ensi-illassa ollakin jo ihan oikea basisti.

Minä siis sain tamburiinin. Jo päivällä kahvilassa piipahtaessani olin kuullut Ilkalta, Riikan ja Annan kuorokaverilta, että tamburiini on haastava soitin. Sen ääni kun tunkee niin vahvasti kaiken muun läpi, että sitä jos meinaan oikeasti soittaa, minun pitää myös ihan oikeasti pysyä rytmissä.

Jep. Totta puhui. Totesin, että kun tamburiini on pystyasennossa, jonka koin itselleni luontevimmaksi, hentoinenkin sormien värinä saa aikaan tahdottoman helinän. Esiintymisjännitykseeni taas kuuluu nimenomaan lihasten vapina: vaikka ääneni olisi kuinka vakaa, ja vaikka muuten esiintymiseni näyttäisi kuinka varmalta tahansa, jännitys saattaa tuntua housunpuntissa ja sormissa hienonhienona vapinana – jonka taas tuo helkkarin herkkä soitin paljastaa armotta.

Riikka lohdutti, että kun tamburiinin asettaa vaaka-asentoon, se ei ole yhtä herkkä vapinalle. Antoi hän muitakin soittimeen liittyviä ohjeita, mutta noviisi kun olen, en ymmärtänyt yhtään, mitä se puhui. Harkkojen päätteeksi kuvasinkin videolle Riikan näyttämän ja selittämän mallisuorituksen: näin, joka toinen tyhjään ja joka toinen kosketuksella ja aina sisäänpäin ranne jäykkänä...

Koska en ole varmistanut, mitä kaikkia paljastuksia näissä kirjoituksissa saa tehdä, en kerro, mitä biisejä harjoittelimme. Sen voinen paljastaa, että se tamburiinibiisi on helpohko rokki ja sitten se toinen, johon tamburiini ei sovi, ja jossa oma roolini on vielä epäselvä, on vaativa jo noille oikeillekin muusikoille. Muistan laulusolisti Marttia näyttelevän Timon puhuneen jo talvella, kuinka vaikea se itse asiassa on.

Jep. Senkin totesin itse. Koska Timolla oli eilen päällä flunssantapainen, hän halusi säästää ääntään ja minun oli aluksi tarkoitus tuurata häntä laulajana. Helpohkossa rokissa se joten kuten onnistuikin, mutta auta armias kun mentiin siihen vaativampaan biisiin. Totesin, että hoitakoon Into laulamisen, koska minä olen niin pihalla, että sotken koko homman.

Sittemmin tosin selvisi, että eniten siinä sotki se, että jokaisella soittajalla tuntui olevan ihan omat, muista poikkeavat sointumerkinnät. Yhteisen linjan kun löysivät, niin jumatsukka kun alkoi kuulostaa hyvältä.

Tästä muuten tulee hitti.

Mittaamisen ja piirtämisen ihanuudesta
Pelkkää kysymysmerkkiä? Kopoti-kop.
 

Bloggarit

Aimo Salonen
118 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Taivastelua
119 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä