Somesuhaaja

Blogin takaa löytyy pohjoiskarjalainen yliopistossa opiskeleva tekstityöläinen. Koulun ohella työskentelen toimittajana kaupunkilehti Karjalan Heilissä.
Motto: Mielenvikaisia ihmisiä on olemassa siksi, että me muut hullut tuntisimme itsemme viisaiksi.

Keksijä Yskäsen digiloikka

Meitä suomalaisia kannustetaan koko ajan tehokkaammaksi työelämässä, ja yleisen hätäilyn avuksi kehitetään jatkuvasti uusia innovaatioita ja mobiilisovelluksia. Mitä enemmän meininki on digi (loo diggi ley), sitä enemmän saadaan ajoiksi vähemmässä ajassa. Multitaskaukseen painostetaan työelämässä, sillä tuloksia pitäisi syntyä välittömästi. Multitaskauksen tehottomuudesta on tehty tutkimuksia vaikka kuinka, mutta ne eivät palvele tuottavuutta, joten antaa ihmisten sählätä. Digivallankumouskin harppoo eteenpäin nopeammin, kuin mitä mullistuksiin ennättää sopeutua. Ahdistavinta tässä ajassa onkin se, että kaiken pitää tapahtua "yhden napin painalluksella". Miksi?

Hoppuilu on läsnä kaikkialla ja samaan aikaan taivastellaan, miten ei oikein saada kunnolla aikaiseksi mitään. Suomessa manataan esille uutta Nokiaa ja hierotaan yrityshautomoiden konsultteja kuin taikalamppuja, että josko jostain innovaatiopajasta esiin tupsahtaisi messias, joka pysäyttäisi Suomen syöksykierteen. Koko ajan pitää niin maan vimmatusti ideoida ja kehittää, eikä yhtään saa pysähtyä kysymään, että mennäänkö tässä ilman jarruja helvettiin? Tai jos pysähdyt, niin sekin pitää tehdä niin, että joku muu voi tienata sillä rahaa.

Kertoohan tästä ajasta jotain sekin, että hyvinvointialalla meditaatio-ja rentoutumisriiteistä on tullut miljoonabisnes. Kun matkustat meditaatioleirille Balille roikkumaan riippukeinussa, olet jonkun aidon äärellä, mutta jos makaat ilmaiseksi kotisohvalla, olet vaan laiska. Rentoutumisenkin eteen pitää nähdä nykyisin vaivaa ja matkustaa maailman ääriin, vaikka syrjäkyliltä saisi ostettua ikioman mindfullnessmökin yhden Thaimaan matkan hinnalla.

Paradoksaalista onkin se, että ihmisten päähänpistoista syntyy mobiilisovelluksia, joiden kehittäjät laskevat sen varaan, että nykyihminen tekee kaiken spontaanisti, eli juurikin päähänpistona. Nämä ideanikkarit eivät itsekään välttämättä usko ideaansa, mutta kun tarpeeksi monta tolloa lataa uuden "arkea helpottavan sovelluksen", syntyy ketjureaktiona miljoonabisnes, joka voidaan myydä sitten ulkomaiselle jättiyhtiölle. Ei ole enää mielekästä pysähtyä, vaan koko ajan pitää keksiä uutta ja unohtaa perinteiset, fyysistä ponnistusta vaativat duunarin ammatit, joissa aivot sai lyödä naulaan samalla hetkellä kun leimasi kellokortin.Vapaa-ajalla näperteli sitten käsitöitä tai rämpytteli kitaraa omaksi ilokseen.

Tuntuu vähän siltä, että kaikki suomalaiset eivät tuosta innovoinnista jaksa innostua ihan yhtä paljon, kuin mitä yli-innokkailta kerhonohjaajalta vaikuttavat poliitikot ja heidän spämmäämänsä hautomot ja Slush-tapahtuman vetäjät meiltä odottavat?  Osa porukasta haluaa vaan rakentaa kännyköitä, ei keksiä niitä.

Eivät kaikki halua innovoida ja vaikka haluaisivat, osa porukasta tulee aina olemaan kuin Spede Pasasen luoma hahmo keksijä Yskänen, jonka innovaatio neliskulmaisessa reiässä pyörivästä kierrekorkista epäonnistui. Juuri Yskäsille tuntuu olevan suunnattu nämä ideahautomot ja keksijäriihet, saavatpahan sirkushuveja ja pysyvät poissa pahan teosta.
Jostain syystä suomalaiseen työelämään on ilmeisesti jäädäkseen tullut tapa työllistää ihmisiä laittamalla heidät kertomaan toisille ihmisille, että kuinka työllistytään. Yksi omista suosikeistani on seminaari, jossa puhujat kertovat meille, että kuinka puhutaan. Tai  tee-se itse- kirjailija opettaa kirjan kirjoittamista kansanopistossa, vaikka ei ole itse koskaan julkaissut yhtään kirjaa.

Mitä parhainta kirjallista satiiria olisi saanut siitäkin yrittäjän pakkokoulutuksesta, missä vanhaa koulukuntaa edustava autokauppias pistettiin presentoimaan power pointilla yrityksensä asiakassegmentointisuunnitelma. "Piirtoheittimellä olis ollunna helepompi". No niin olis ollunna, mutta piirtoheitintä ei enää ole, eikä ole lankapuhelinta, eikä ole enää edes verkkopankin tunnuslukulistaa, joka jäikin sen Yskäsen viimeisimmäksi digiloikaksi.
On suorastaan traagista, kuinka vähän digivallankumouksen manaajat ymmärtävät, miten monta teknologian kehityksen porrasta on monelta suomalaiselta jäänyt välistä.

Mutta eipä sillä, se on ihmisen omalla vastuulla, jos tumahtaa tienpientareelle digikelkasta. Kun maajussin lypsykarjatila pakkodigitalisoidaan tuottavuuden lisäämiseksi ja verkkohyökkäyksen kohteeksi joutuneet lypsyrobotit ryhtyvät soittelemaan maksullisiin palvelunumeroihin, niin maajussia hiillostetaan maksamaan tuhansia euroja vuodessa tietoturvasta. Kun maatilan pitäjä kysyy, että miten lypsyrobottien kapinaa voi estää, niin tietoturva-asiantuntijan vastaus kuuluu: Et mitenkään.

Sepä kiva. Kun älypuhelin kädessä syntynyt DigiJonne-00 haluaa testata maajussin WLANin jään kestävyyttä, niin siinä ei kryptinen SALASANA1234 kauaa pidättele.

Osaavissa käsissähän nämä teknologian ihmeet varmasti toimivat optimaalisesti, mutta suurin osa suomalaisista ei omista osaavaa kättä. Meidän eskojen maailma muuttuu liian nopealla syklillä. Perinteinen painovoimainen ilmanvaihto on yhtä kuin sisäilmaongelma, mutta kun uusissa koneistetussa älytalossa ei osaa tavallinen ihminen edes asua.
Parhaimmassa skenaariossa tulevaisuuden älytalon älykäs vessanpönttö toimii DigiJonne-00:n verkkohyökkäyksen hetkellä käänteisesti, ja antureiden välityksellä nettiin kytketty vessanpönttö turauttaa älytalon älyvapaan isännän köntsän takaisin siihen suuntaan, mistä on tullutkin.
Kaiken tämän hulluuden motivaattorina on  "ajan säästäminen ja tuottavuuden lisääminen".

Välikysymys: Mihin sitä aikaa tarkalleen ottaen säästetään, ja kasvaako se korkoa?

Eikä meille ole edes annettu vaihtoehtoja. Onko joku kysynyt suomalaisilta, että haluammeko me kaiken siirtyvän verkkoon? Nyt kun kaikki mahdoton ja mahdollinen kodinkoneista lähtien toimii wlanin välityksellä, voidaankin ryhtyä pelottelemaan ihmisiä cybersodalla.

Itse ainakin saan päänsäryn joka kerta, kun joku esittelee uutisissa jälleen uuden sovelluksen, jonka avulla voi tehdä jälleen jonkun asian "kätevämmin kotisohvalta käsin".Ei se paperipostin hakeminen kovin vaivalloista ollut sieltä postilaatikostakaan, tulipahan poistuttua edes kerran vapaapäivänä tuvasta ja ahterin upottama kraatteri sohvalla sai jäähtyä. En halua enää tehdä asioita kotisohvalta käsin, vaan konkreettisesti liikkumalla paikasta toiseen.

Eräs tekniikan professori yliopistolla totesi voitonriemuisena, että onneksi ihmismieliä lamaannuttavat yksitoikkoiset työt ovat siirtyneet suureksi osin roboteille. Kuulemma ihmiset saavat tulevaisuudessa tehdä mielekkäämpiä töitä, jossa aivokapasiteetti voidaan valjastaa paremmin käyttöön. Esimerkkinä lamaannuttavasta työstä professori käytti sitä, kun eräs kuuluisa kotimainen yhtiö pisti pihalle linjaston miehet, ja otti tilalle robotit. Ainoat duunarit jotka saivat jäädä, olivat heitä, jotka kykenivät operoimaan niitä robotteja, eli insinöörit.

No, missä ne mielekkäämmät työt nyt sitten ovat, kun niitä on odoteltu jo viimeiset 20 vuotta? Lienevätkö ne muhimassa lukemattomissa aivoriihissä ja konsulttien salkuissa olevissa mystisissä muistitikuissa? Kaikella rakkaudella sanoisin, että kovin on optimistiset käsitykset meidän suomalaisten kyvyistä koodaajiksi, ideanikkareiksi, erityisosaajiksi ja joksikin muuksi, kuin duunariksi.

Iso osa ihmisistä oli täysin onnellisia, kun sai aamulla muurahaisen lailla mennä fyysisiin töihin, ja päästä sieltä illalla kotiin sen kummemmin innovoimatta tai päsmäröimättä. Yhtä lailla onni löytyi maaseudulta, kun päivät kuluivat talon töissä, eikä kyttyrässä näyttöpäätteen edessä. Miehetkin pääsivät naisiaan karkuun ulkohommiin, nykyisin pitää istua sohvalla sylikkäin ja puhua tunteista.

Eikä kyse ollut ennen ihmisten tyhmyydestä tai aivokapasiteetin puutteesta, vaan perustyytyväisyyden keskeltä löytyvästä arjen onnellisuudesta ja halusta luoda jotain konkreettista. Vapaus koitti eläkkeellä ja kuolema riittävän ajoissa, ennen vaippoja ja katteettomia lupauksia arvokkaasta vanhuudesta.

Minkä ihmeen takia kaikkien pitäisi tavoitella jotain suurempaa, kun vähempikin riittäisi? Liiallinen ajatteleminen on raskasta, se tekee ihmisen hulluksi. Onhan se nähty, mitä käy, kun sitä aikaa on nyt säästössä kaiken maailman vempainten ja aparaattien takia. Ihmisen hyvinvointi on vaakalaudalla, jos sen ei tarvitse enää edes saunaa nousta lämmittämään, kun sekin onnistuu "nappia painamalla".

Oma ymmärrykseni riittää operoimaan modernissa digiyhteiskunnassa jotenkuten, mutta en välittäisi opetella vuoden välein arjen rutiineita uusiksi vain sen takia, että joku on innovoinut kaupan maksupäätteen taas uusiksi, tai kun taloyhtiön hallitus päättää, että osakkeenomistajien kylpyhuoneisiin asennetaan älyvessanpöntöt. Jatkuva uuden oppiminen ja omaksuminen on raskasta kenelle tahansa, ja lähes mahdotonta ikääntyvälle väestön osalle.

Suomeen on viimeisen kymmenen vuoden aikana syntynyt lukuisia työpaikkoja siten, että laitetaan joku auktoriteetti kertomaan meille taula-Mateille, että kuinka voisimme työllistyä. Työhön ohjaajat ajelevat autolla pitkin poikin maakuntaa lähetyssaarnaamassa työn mielekkyydestä, ja työvoimatoimisto järjestää karenssin uhalla pitkäaikaistyöttömille koulutuksia jossa kerrotaan, että palkattoman työn tekeminen kyllä teoriassa kannattaa, koska on ne sosiaaliset verkostot.
Näitä sosiaalisia verkostoja voikin etukäteen käydä ihastelemassa sunnuntaina supermarketissa, jossa saa rauhassa kuolla rautapuolen maaliosaston hyllyjen väliin, sillä asiakas ei tule kertaakaan kauppareissulla näkemään niitä kahta pakokauhun vallassa irrallaan rymistävää myyjää. Kangistuneen korpsesi maalihyllyn läheltä löytää maanantaiaamun ensimmäinen asiakas, joka hänkin on luullut, että missä maali, siellä tärpätti.
Työpaikan sosiaalisesta verkostosta jotain esimakua saat myös itsepalvelukassalla, jossa sen yhden turhautuneen myyjän tehtävä on yrittää tukkia tie myymälään niiltä malttamattomilta "mä pujahdan nopeesti tästä välistä"-asiakkailta, sekä vastaavasti yrittää estää myymälästä pois pyrkiviä asiakkaita varastamasta muovipusseja.


Ainoa taho joka näistä työvoimapoliittisista koulutuksista työllistyy, ovat kouluttajat ja konsultit itse. Rinkirunkkausta harrastetaan erityisesti näissä yhteisissä innovointimegatapahtumissa, joiden ääneen lausumaton slogan kuuluu: Paljon melua tyhjästä.

Lahkokokousta muistuttavat häppeninkimessut keräävät vuosittain yhteen koko maailman ideanikkarit ja miljoonien eurojen edestä sponsoreita, suuryritysten edustajia ja muita kultasormia. Hypen taustalla on pakonomainen tarve tuottaa ja tehdä rahaa nopeasti ja kohtuullisen pienellä alkuinvestoinnilla. Jos olet niin tyhmä, että ilmoitat keksineen ideasi palvelemaan yhteiskunnan tarpeita, etkä ole ajatellut tehdä siitä miljardibisnestä, haihtuvat analyytikot ja spesialistit ideasi kimpusta kuin tuhnupierut. Eihän kukaan rahoita ideaa, joka ei tuota, se olisi hulluutta.

Pop-up firmoja pongahtaa mielivaltaisesti esiin kuin vieteripellejä, koska sellainen pop up-toiminta ei vaadi vuosien uurastusta yrittäjänä, ja tutkintokin toimii vain hidasteena. Sen sijaan, että heittäytyy vallan työttömäksi, voit vaikka perustaa tällaisen blogin ja kuvitella, että työllistät itse itsesi "muiden töiden ohella". Pop-ja Start upeihin meitä kannustetaan kovasti, mutta fokuksen on oltava menestymisessä, ja liian vähään tyytyväistä pienyrittäjää rangaistaan verotuksessa, pysyypähän nöyrempänä.

Työelämä tuntuu pyörivän työstä puhumisen ja sen suunnittelemisen ympärillä, ja käsityöammatilla tarkoitetaan näytön pyyhkäisyä sormella. Kaikki odottavat, että jotain suurta tapahtuu ja Suomi pelastuu. Samaan aikaan pitkäaikaistyöttömiä leimataan kollektiivisesti laiskoiksi hyväksymättä sitä tosiasiaa, että valtaosa tarjolla olevista työpaikoista edellyttää taitoja, joita ei osata tai koeta edes mielekkäiksi, ja osa ihmisistä olisi parhaimmillaan juuri siinä halveksitussa ja yksitoikkoisessa tehdaslinjastotyössä.

Tarjolla on lähinnä työpaikkoja, joita ei ole enää mahdollista omaksua vanhemmalla iällä. Sitten levitellään käsiä, kun suomalainen mies syrjäytyy, eivätkä naiset halua enää hankkia lapsia. Mielikuvamarkkinointi on sanahirviö, joka pitäisi hävittää ydinjätteen lailla. Samaan ideahautomoon voisi haudata myös pop upin, innovaation, digiloikan ja mindfullnessin, ja edes yrittää palata takaisin konkreettiseen tekemiseen.
Ehkä onkin niin, että ainoaksi vaihtoehdoksi suomalaiselle duunarille jää päiviensä kuluttaminen keksijä Yskäsen lailla. Rouva Yskäsen keksintöhän lopulta mullisti miehensä elämän, sillä rouva keksi, kuinka mökin raskaat pihatyöt tulee tehdyksi käsin koskematta: Teettämällä ne keksijä Yskäsellä.

 

Tervetuloa Koto-Karjalaan!
Valheellisia juttuja
 

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli
Tutkailua
27 artikkelia
Taivastelua
179 artikkelia
Aimo Salonen
141 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä