Tutkailua

Olen eläköitynyt psykologian tohtori ja kirjoittelen Tutkailua-blogissani uusimmista tieteellisistä tutkimustuloksista ihmistieteiden alalta. Kerron myös omista henkilökohtaisista kokemuksistani samoista aihepiireistä, jotka vaihtelevat ihmisten välisten suhteiden pohdinnoista aina hyvinvointitutkimusten tuloksiin ja huumoritutkimuksen uusimpiin teoriohin asti.

Kaksosten tähdistöstä näkyy mielenkiintoisia asioita.

Paavo-Kerkknen Paavo Kerkkänen

 

Syyskuu on usein vuoden parasta aikaa tähtitaivaan katseluun. Illat alkavat pimetä melko aikaisin, mutta kelit voivat etenkin kuun alkupuolella olla vielä leutoja. Planeetta Venus on aamutaivaalla, samoin Mars, joka näkyy koko syyskuun ajan korkealla aamuöisellä taivaalla. Pian olemme kuitenkin joulukuussa. Toivottavasti meillä on silloin jo koronarokote ja USA:aan on saatu uusi presidentti. Mutta en nyt tarinoi näistä ollenkaan, vaan kerron Kaksosista. Joulukuu on vuoden pimeintä aikaa ja jos silloin katsomme kaakon suuntaan ja nostamme katsettamme hieman Väinämöisen viikatteena tunnetun Orionin tähtikuvion yläpuolelle, löydämme sieltä Kaksosten tähdistön. Kaksosten pitkänomainen suunnikkaan muotoinen kuvio on helppo löytää. Tämä tähdistö on saanut nimensä sen kahdelta kirkkaimmalta tähdeltä, Castorilta ja Polluxilta. He olivat roomalaisen jumalhahmon, Ledan, kaksospojat. Kreikkalaisen mytologian mukaan Kastorilla ja Polluxilla oli eri isä, niin kaksosia kuin olivatkin. Kastor oli Spartan kuninkaan, Tyndaruksen, kuuolevainen poika ja Pollux puolestaan Zeuksen kuolematon poika. Kaksosten eri-isäisyys ei ole niin mielikuvituksellista kuin miltä se äkkiseltään kuulostaa. Nykyään DNA-testien ansiosta tiedetään, että eri-isäiset kaksoset ovat mahdollisia, vaikkakin harvinaisia. Näin voi käydä, jos kaksi munasolua hedelmöittyy eri miesten siittiöistä.

Kun seuraavan kerran näet taivaalla Kaksosten tähtikuvion muistat että tuossahan ne, Castor ja Pollux ovat, ja näillä kaksosilla on eri isät. Kun olet tämän asian kerran kuullut, niin etpä pääse siitä ajatuksesta kovin helposti eroon.

Menneinä vuosina havainnollistin tätä ilmiötä luennoillani näyttämällä kuulijoille kuvaa Valtion rautateiden aikatauluvihkon kannesta. Siinä hymyili konduktööri taustanaan poutapilvimaisema. Kysyin kuulijoiltani että mitä näette tässä kuvassa. Ihnmiset vastasivat että iloinen konduktööri tai myönteinen valtion virkamies tai jotain muuta vastaavaa. Sanoin kuulijoille että katsokaa nyt kuvaa viimeisen kerran ilman kohta tulevaa tulkintaa, ja yrittäkääpä kohta katsoa kuvaa uudelleen. Kansikuvassa oli sattumalta eräs ohut poutapilvi sijoittunut niin, että näytti aivan siltä, kuin konduktöörin korvasta tulisi savua. Sanoin että kuvassa on aikataulujen kanssa niin kovasti hermoileva konduktööri, että hänen korvistaan tulee savua. Kun ihmiset olivat kuulleet tämän tulkinnan, heidän oli miltei mahdotonta nähdä aikataulujen kansikuvaa mitenkään muuten kuin niin, että savuahan sieltä konduktöörin korvasta tuli.

Ihmisen mieli toimii normaalisti juuri näin. Se mikä on kerran hyvin opittu, sitä ei hevin enää unohda. Jos olet kerran oppinut uimaan tai ajamaan polkupyörällä, niin et ilman aivovauriota näitä taitoja enää unohda. Ja hyvä näin. Mutta entä jos kyseessä onkin tilanne, että olet saanut päähäsi jonkin mielleyhtymän, joka ei pidäkään paikkaansa, tai joka on vain osatotuus, tai josta on kovasti harmia.

Kaikki joutuvat elämässään tilanteisiin joissa jokin aikaisempi tapahtuma värittää vahvasti suhtautumistamme johonkin henkilöön, asiaan tai jopa johonkin paikkaan. Joku henkilö on saattanut vaikka valehdella ja sen jälkeen meidän on varsin vaikea enää luottaa häneen, vaikka hän olisikin nyt parantanut tapansa. Olemme saattaneet saada jossain tilanteessa huonoa palvelua, ja jatkossa ilman muuta olemme varuillamme, ettei sellainen vain toistuisi, tai saatamme jopa välttää kyseistä palvelua, vaikka palvelu nyt olisikin parannettu. Olemme saattaneet kuulla jostain turistikohteesta kielteisiä juttuja, ja sen jälkeen itsekin suhtaudumme kyseiseen kohteeseen vähintäänkin epäluuloisesti, vaikka siihen ei ehkä todellisuudessa olisikaan aihetta. Edellä kuvatuissa ilmiöissä on osittain kyse terveestä itsesuojeluvaistosta ja osittain jostain ennakkoluuloista ja osittain vain yksinketaisesta päähänpinttymästä. Usein päähänpinttymien taustalla on pelkkä älyllinen laiskuus. Ihminen ei yksinkertaisesti viitsi ottaa selvää siitä, miten asiat todellisuudessa ovat. Emme tietenkään kaikki ole näissä asioissa samanlaisia. Toiset pystyvät helpommin luopumaan ennakkoluuloistaan ja päähänpinttymistään. Joillekin ihmisille taas näyttää olevan luonteenomaista oikein juuttua ennakkoluuloihinsa ja päähänpinttymiinsä pitkiksikin ajoiksi. Mitä voisimme tehdä, että itsesuojeluvaistomme ei toimisi yliherkästi, emmekä joutuisi ennakkoluulojemme vangeiksi vaan voisimme vapautua päähänpinttymistämme ?

Uskon että jokaiselta lukijalta löytyvät varsin nopeasti vastaukset näihin kysymyksiin. On kauan tiedetty, että useimmat ennakkoluulot vaikkapa joistain henkilöistä, henkilöryhmistä ja paikoista helpottavat, jos pääsemme turvallisesti ja monipuolisesti tutustumaan niihin tarkemmin. Samoin tiedetään, että ihminen voi itsensä sivistämisen, opiskelun ja asioista perillä olevien ihmisten kanssa käytävien keskustelujen kautta kasvattaa itsetuntemustaan niin, että omia näkökulmia on mahdollista laajentaa ja turhista ennakkoluuloista ja päähänpinttymistä on helpompi luopua.

Kun seuraavan kerran näet Kaksosten tähdistön, niin voitpa olla jo perehtynyt juuri tähän tähdistöön tarkemmin ja tiedät siitä muutakin mielenkiintoista kuin vain vanhoja mytologioita. Esimerkiksi joulukuun 12. - 14. päivinä kannattaa suunnata katse juuri Kaksosten Castor tähden suuntaan. Meteoriparvi Geminidien säteilypiste eli radiantti sijaitsee juuri Castorin yläpuolella ja jos vain pilvet eivät ole esteenä niin voit nähdä tällöin taivaalla likemmäs sata meteoria tunnissa. Luulenpa, että viimeistään silloin näet Kaksosissa muutakin kuin eri-isäisyyden.

Paavo Kerkkänen, ex perheneuvoja, ex työterveyspsykologi

Rusinat pullasta
Peppi Pitkätossun lähtölaulu ja korttipakan opetus
 

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli
Taivastelua
183 artikkelia
Tutkailua
34 artikkelia
Aimo Salonen
141 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä