Taivastelua

Kirjoituksia maan ja taivaan väliltä. Joensuun ev.-lut. seurakuntien blogi.

Jokin aika sitten ilmastonmuutos ja huoli siitä oli kaikkien puheenaihe. Kevään myötä on tullut muuta ahdistuksen aihetta.

Markku-FB-5 Markku Koistinen, Enon kappalainen

Talvien muuttuminen omituisiksi sohjoiksi ja jäisiksi iljanteiksi lisäsivät konkretian tuntua. Olin pettynyt talveen tai oikean sellaisen puuttumiseen. Nyt koen helpotusta, että pihatie ei kaipaa kolaamista, koska sellaiseen ei olisi aikaa, vaikka terveyttä toistaiseksi olisikin.

Poikkeustila voisi johtua muistakin tekijöistä kuin parhaillaan riehuvasta koronasta. Voisi olla niinkin, että ei olisi mitään, mitä kaupasta ostaa, ei edes suolaa. Entä jos sähköt olisivat poissa? Jo pienen katkoksen aikana tulee hipaisseeksi oven pielessä olevaa kytkintä monta kertaa. Kulkutaudit ovat riehuneet ennenkin ja vaatineet veronsa, mutta nyt ollaankin perin oudossa asetelmassa maailmanlaajuisesti.

Lapsuuteni mummolassa ei ollut sähköä, vain kaasuvalo ja ison uunin vieressä kaasuliesi. Silti ne olivat isovanhemmilleni lähinnä luksusta, koska ilmankin on pärjätty. Öljylyhty ja puuhella olivat käytössä niiden rinnalla. Oma kaivo ja maakellari kuuluivat asiaan. Perunat ja nauriit kasvoivat omassa pellossa. Karjaa oli navetassa, sekä possut, kanat ja lampaat. Hevonen auttoi viljelyhommissa ja veti polttopuut metsästä.

Kun oli aika luopua tästä kaikesta ja muuttaa kaupunkiin osakkeeseen, oli ukin silmissä jotenkin tyhjä katse kun hän istuskeli parvekkeella ja katseli kohti Kallavettä. Toiset rakennukset estivät järven ihailun.

Kun näin ukin viimeisen kerran, hän ei jaksanut enää parvekkeelle mennä. Äiti tuli sanomaan, että pitäisi käydä makuuhuoneessa. Jännitti, koska aavistin syyn. Ukki kuitenkin vain kysyi, olenko käynyt isän kanssa kalassa? Paluumatkalla äiti itki.

Myöhemmin kävin katsomassa mummolan paikkaa, jonka metsäyhtiö oli kertoman mukaan ostanut veteraanilta pilkkahinnalla. Kaikki rakennukset oli purettu pois. Siihen oli sulanut vuosikymmenten työ, vaikka säästöjä ja sijoituksia ei ollut. Entiseen tapaan perille vei vain kärrypolku.

Mietin, että ukilla ei varmaankaan ollut edes lumikolaa, lapio lienee riittänyt. Muistelin, kuinka aurinkoisena kevätsunnuntaina hevonen piehtaroi pellolla niin, että muta lensi korkealle ja pikkupoikaa hirvitti, vaikka käsi oli vahvemmassa kiinni. Silloinkaan ei tarvinnut pelätä, niin ukki minulle sanoi.

Purnauskestävyyttä
Hiljaseks vetää.
 

Bloggarit

Tutkailua
22 artikkelia
Taivastelua
169 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Aimo Salonen
140 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä