Taivastelua

Kirjoituksia maan ja taivaan väliltä. Joensuun ev.-lut. seurakuntien blogi.

Joidenkin seurassa sitä vaan...

Nimetn Tiina Belov, yliopistopastori

Oltiin raidaamassa. Raidaaminen tarkoittaa tässä sitä, että suuhrehko joukko Pokemon Go -pelaajia tulee samaan paikkaan, yleensä johonkin puistoon, ja yrittää voittaa taistelussa Pokemonmonsterin. Monsteri on salilla, eli gymillä, joka näkyy puhelimen näytöllä. Virtuaaslimaalima on ihmeellinen. Ja se on hyvä, että yksin ei isoa pokemonsteria voi voittaa, vaan siihen tarvitsee aina samassa paikassa läsnä olevia kavereita,

Aktiivisia Pokemon Go -pelaajisa on Joensuussa ehkä noin viisisataa, pelaajia yhteensä yli tuhat. Pelatessa olen tutustunut monenlaisiin ihmisiin, ja on jotenkin kummallista, että joidenkin seurassa sitä vaan viihtyy ja toisten seurassa ei niin paljoa. Viime kerralla raidatessa oli tosi kiva tutustua kielomariin ja tavat hyde66stadia ja vanillacarameläxää ja ähnen kumppaniaan (pokessa käytetään nikkejä, eli aliasnimiä, ei siis oikeita nimiä).

Aloin pohtia, miksi jotkut ihmiset vain tuntuvat sellaisilta, että tässä voisi pelata pitempäänkin yhdessä. Eräillä kirkon työntekijöiden neuvottelupäivillä työtoverini vastasi tähän kysymykseen siten, että rupusakki löytää aina toisensa. Niin taitavat löytää myös harrikkaharrastajat tai virkaintoiset pikkupomot tai tyylitietoiset rouvat tai urheileva nuoriso... Mutta muitakin syitä täytyy olla.

Huomaan viihtyväni sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa ei tarvitse kilpailla eikä pelata pätemisleikkiä, eli esimerkiksi sitä, kuka kertoo parhaimman stoorin tai kenellä on suurin kiire töissä tai kenellä on eniten pisteitä pelissä. Viihdyn myös sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa saa rauhassa mokata, eli vaikkapa sanoa vahingossa jotakin epäsopivaa tai laulaa lempibiisiä epävireisesti. Näiden ihmisten seurassa saan myös ilmaista tunteitani vapaasti: hehkuttaa pelissä kiinni saatua shinymonsteria tai olla vaan hiljaa, jos ei jaksa eikä voi.

Ajattelen, että kyse on  myös kielestä ja puheesta: siitä miten puhuu, miten kuuntelee, tunteeko tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi ja kokeeko toinen samoin. Kyse on jostakin syvemmästä tasosta, ehkä intuitiosta, ehkä tavasta elää tässä maailmassa, ehkä koetun elämän samankaltaisista vaiheista; ehkä siitä, ettei yritä pakottaa itseänsä tai toista johonkin tiettyyn muottiin, ja että osaa myös sanoa ei.

Kirkon elämässä tuntuu usein olevan läsnä paitsi ystävyys ja rakkaus myös jonkinlainen hengellinen kilpailu siitä, kuka täyttää kristityn ihmisen ja kristillisen elämän kriteerit. Voi kunpa siitä pästäisiin pois! Kristillisyys - tai mikään muu uskonsuunta tai aate - ei tee kenestäkään sen parempaa tai pyhempää ihmistä kuin mitä joku toinen on. Erityistä kristillistä etiikka ei ole. Se, mitä on olemassa, on uskonnollisia tai kristillisiä motiiveja ja syitä tehdä ratkaisuja ja  käyttäytyä jollakin tavalla. Näitä motiiveja ovat kristinuskossa usko Jumalaan ja rakkaus omaa itseä, toista ihmistä ja kaikkea luotua kohtaan. Näiden motiivien noudattaminen ei tee kenestäkään meistä parempaa ihmistä kuin aate-, tai uskon-, tai aatteetomuuslähimmäisemme lähiympäristössämme tai muissa kulttuureissa ja elinoloissa.

Niin että kaikkien kanssa voi pelata (elämän peliä) yhdessä, mutta on tosi mukava, että toisten seurassa viihtyy paremmin.

 

Tiina Belov, yliopistopastori

Omilla säännöillään pelaava raha taklaa ihmisarvon...
Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 5: Laulullisia ...
 

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli
Aimo Salonen
118 artikkelia
Taivastelua
119 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä