Taivastelua

Jäädytetyt varsitiet

Markku-FB Markku Koistinen, kappalainen

Olen ihaillut kaimani Markku Pölösen tyyli- ja kauneustajua tämän ohjaustöissä. ”Onnen maa" tai "Karjalan kunnailla” ovat kesäkuvauksia, mutta Veikko Huovisen romaaniin pohjautuvassa elokuvassaan ”Koirankynnen leikkaaja” hän keskittää tarinansa talveen.

Tarina on kaunis kuvaus sodassa päähän haavoittuneesta miehestä ja ennen kaikkea yhteisöllisyydestä, joka auttaa päähenkilöä selviytymään. Hän on suuntaamassa Kainuun korpiin tavoitteenaan leikata tuttavansa koiran takakäpälien liian pitkät kynnet. Pölönen muisteli herkistyneensä romaanista kyyneliin monta kertaa. Voin uskoa tämän, koska elokuvasta löytyy sama herkkyys ja myös visuaalinen kauneus.

Rintamakaveri Edvin löytää päähenkilö Mertsin sattumalta junasta matkalla Kainuuseen. Yhdessä he suuntaavat savotalle ja sinne hiihtäessään hän lohduttaa Mertsiä, että kyllä hän sieltä töitä tulisi saamaan: ”Minä tunnen sen työnjohtajan sieltä kämpiltä. Sitä sanotaan Lutiksi. On se hyvä mies. Kyllä me sen kanssa pärjätään.” Luti laittaakin Mertsin kevyempiin hommiin, vesimiehen apuriksi. Tehtävä oli jäädyttää pasolla, eli hevosen reen vetämällä isolla säiliöllä hevosteitä, joita pitkin puita vedettiin. Jäädytetyt varsitiet kun kestivät kuormien painoa.

Kysyin itse joulun jälkeen oikeilta jätkiltä, muistavatko he pason ja teiden jäädytyksen? Miehet asuvat nykyään palvelukodissa. Heidän silmänsä kirkastui tästä kysymyksestä! Sain paljon uutta tietoa elämästä kämpillä ja varsinkin savotatöistä, vaikka miehet eivät muistaneet edes omaa syntymävuottaan. Oikea jätkä nimittäin lausui savotan vain yhdellä t-kirjaimella. Se on savota.

Kerran oli niin paha lumimyrsky, ettei kämpiltä ollut ulos tuuleen ja tuiskuun mitään asiaa. Tarinan Edvin ja Mertsi lähtevät kuitenkin pilkille. Ahvenmyräkkä toi muistiongelmista kärsineelle invalidi-Mertsillekin hetkeksi onnistumisen ja kelpaamisen tunteen kun he kantoivat saalista isot repulliset yhteiseen ruokapöytään ensin talkoilla perattaviksi.

Jossakin vaiheessa työnjohtaja Luti kertoo puolestaan Mertsille Mannisesta, joka hänestä on huolta pitänyt: ”Sulla se on melko lyömätön takuumies tämä Edvin Manninen. Se tämä petojen, mörheltäjien ja kouheltajien joukko pysyy pystyssä kun on edes nimeksi hyviä miehiä ja naisia. Se tuo Edvin vaihtaa somman tuntemattoman sauvan kärjestä tai käskemäti lapioi lumet sen auton renkaan alta. Se ryömii haavoittuneen luo ja kantaa sen turvaan” – tällä hän tarkoittaa Mertsiä itseään. Se hoitaa vähäiset leiviskänsä huolella, tolkusti!

Jos tekisikin sellaisen uuden vuoden lupauksen, että puhuisi aina kauniisti toisista ja kannustavalla tavalla silloinkin kun he itse eivät ole sitä kuulemassa, vaikka tämä toinen edustaisi aivan toisenlaisia arvoja ja ihanteita kuin minä itse. Manninen piti huolta sotasankarista, joka koirankynsiä suurempaa mitalia ei tässä ajassa saanutkaan. Ihmisarvon hän ystävänsä avulla taisi saada. Sillä tavoin elämän jäädytetyt varsitiet kestävät kuormien painoa.

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 2: Häpeänkin ky...
ELÄMÄ ON sitä itseäänkö?
 

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli
Taivastelua
102 artikkelia
Aimo Salonen
100 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä