Somesuhaaja

Blogin takaa löytyy pohjoiskarjalainen yliopistossa opiskeleva tekstityöläinen. Koulun ohella työskentelen toimittajana kaupunkilehti Karjalan Heilissä.
Motto: Mielenvikaisia ihmisiä on olemassa siksi, että me muut hullut tuntisimme itsemme viisaiksi.

Itsenäinen vai yksinäinen?

Kirjoitin aiemmin julkaistussa blogitekstissäni yhteisöllisyyden puuttumisesta ajassa jossa elämme, ja esimerkiksi taloyhtiöiden yhteisistä pesutuvista ja niiden katoamisesta. Samanlaista ilmiötä tässäkin tekstissä käsitellään.

Yksinäisyys se vaan lisäntyy ja opiskelijoiden asunnottomuus, yksinhuoltajien rahapula samoin. Ei mene hyvin vanhuksillakaan, jotka kauhuissaan odottavat oman kodin seinien sisällä tapahtuvaa yksinäistä kuolemaansa. Miehet tuntevat pohjatonta yksinäisyyttä ja pojat tuntevat emotionaalista yksinäisyyttä.


Onko Suomessa olemassa enää yhtään ihmisryhmää, joka ei tunne rahapulaa ja yksinäisyyttä?


Nykyihmisten minäkeskeisyys ilmenee loputtomina vaatimuksina omista oikeuksistaan.
Individualismi on hyvä siihen saakka, kun sitä vaalitaan sillä ajatuksella, että ryhmän tulisi hyväksyä jokaisen ihmisen persoonalliset piirteet ja sen persoonallisimman tulisi kyetä sopeutumaan yhteisöönsä. Yhteisymmärrys ei kuitenkaan synny ilman vuorovaikutusta, ja me ihmiset olemme käpertyneet omiin oikeuksiimme.


Uutisoivat, että naapuririidat ovat lisääntyneet ja entistä useammin riidoilla kuormitetaan käräjäoikeutta. Naapurien välinen sisällissota on merkki siitä, että emme osaa enää kohdata toinen toisiamme ja tämä kupla nimeltä asuntopula tulisi puhkaista ja hyväksyä se, että ei meillä ole pulaa asunnoista vaan meillä on pulaa ihmisistä, jotka kykenisivät elämään toinen toistensa kanssa.


Media syöttää meille jatkuvasti mielikuvia yksinäisyyden hyvistä puolista, ja entinen vanhapiika on nykyinen sinkku tai puuma. Meillä on kaupoissa sinkkukoreja, kahviloissa sinkkumukeja ja niitä kantavat käsissään sitoutumiskammoiset sinkut, jotka pelkäävät menettävänsä itsenäisyytensä. Toisesta ihmisestä on tullut mukamas tarpeeton, ja etenkin moderni nainen ei omien sanojensa mukaan tarvitse miestä mihinkään.


Itsenäisyys vai yksinäisyys, kummasta todellisuudessa on kyse? Ihmiset ovat yksinäisiä avioliitoissaan ja yksin eläessään, toisen ihmisen kaipuu on lohdutonta. Nuoret pojat tarvitsevat halauksia ja aikuiset miehet kaipaavat kumppania vierelleen, tai vaikka kalakaveria. Rintamamiestaloihin joita Suomesta alkaa löytyä tyhjinä mahtuisi kaksikin miestä asumaan ja tupaa lämmittelemään, toinen mies voi tarjota platonista läheisyyttä ja vuorovaikutusta yhden ihmisen tarpeiksi. Jostain syystä suomalaisessa elokuvassa tällaiset maalla kahdestaan asuvat miehet ovat veljeksiä jotka eivät vaan ole onnistuneet saamaan naista, vaikka yhtä lailla kimppa-asuminen voisi olla paras vaihtoehto eräjormille.


Eräs villiä poikamieselämää viettävä ikisinkku tuttavani lähestyi minua humalassa baarissa pari vuotta sitten ja murtui lähes kyyneliin kertoessaan yksinäisyydestään. Olin tottunut pitämään häntä villin ja vapaan sinkkumiehen perikuvana, jota pallo jalassa Kastellissaan kärvistelevät miespuoliset kaverinsa kadehtivat. Tuo mies sai käydä maksullisissa naisissa Neste Rallyssa ja lähteä äkkilähdöllä ulkomaille, surffailla turkooseissa vesissä Thaimaassa ja aiheuttaa häneen rakastuneille naisille sydämen tykytyksiä.
Mies manasi, että oli ollut sinkku niin kauan, että ei uskaltanut enää rakastua. Vapaudesta elää omien mielihalujen mukaan oli tullut taakka ja iän karttuessa hän pelkäsi vimmatusti, että ei oikeasti löydä enää ketään ja jos löytäisi, todennäköisesti ei osaisi edes elää naisen kanssa. Kimppakämppä asumiseen miesten kanssa hän oli tottunut, mutta kaikki olivat lopulta muuttaneet naistensa kanssa yhteen.

Aika kaukana oli tukka hulmuten surffaileva unelmien poikamies tuosta miespolosta.
Meillähän on näitä miehiä Suomi pullollaan, nuoria ja komeita Turhapuroja jotka eivät uskalla sitoutua, koska pelkäävät menettävänsä vapautensa. Tarpeeksi kauan kun elää yksin, muuttuukin vapaus yksinäisyydeksi. Ei ole viime vuosikymmeninä ollut kauhean mediaseksikäs 55-vuotias sinkkuboksissaan asuva mies. Yleensä nämä vanhemman kaliiberin kaverit kuvataan mediassa aikamiespoikina tai reppanoina, he ovat komediaelokuvien hassuissa sivurooleissa houkuttelemassa pääroolin esittäjää pahuuksien tielle. Mikä pakko se on oikeasti asua naisen kanssa jos ei tahdo, muuttakaa miehet kimppakämppään.


Kääntöpuolena tälle miesten surkeudelle ovat keski-ikäiset naiset, jotka puumailmiön huumaamina ovat ryhtyneet rellestämään tyttöjen laivareissuilla kuin aitauksesta karanneet lehmät. Lapset ovat jo isoja ja kotona on kovaa vauhtia kehittymässä tulevaisuuden surkea aikamiespoika, jonka villi, keski-ikäinen nainen on pian potkimaan ulos talosta, kunhan asuntolaina on ensin maksettu. Edes Tsernobylissä ei ollut niin paljon patoutunutta energiaa kuin keski-ikäisessä suomalaisessa naisessa, joka vuosikymmenten odotuksen jälkeen pääsee eroon passiivisesta kotiolmistaan.
Kun omaa kumppania ei ole haluttu kohdata kaikkine tämän tarpeineen arjessa, vapautuu tämä karjalauma ihmisten pariin ja he pidättävät itsellään oikeuden tehdä mitä lystäävät.


Kun miehet nauttivat vapaudestaan nuorina ja salskeina, jäävät he sitten vanhetessaan jalkoihin, eivätkä nämä toisten naisten hylkäämät jämäpalat kelpaakaan enää näille lehmien lailla vapaille laitumille ryntääville naisille. Sen takia meillä on yksinäisiä, keski-ikäisiä miehiä, koska he ovat joko kasvaneet kiinni sinkkukoriinsa tai sitten he ovat niitä passiivisia miehiä, joista oma nainen on kasvanut ulos. Surullisin skenaario on se, missä pitkään yhdessä ollut aviopari eroaa sen takia, että nainen kuvittelee olevansa vapaa ilman miestä ja missä mies kuvittelee löytävänsä paremman naisen tajuamatta sitä, että saa juuri sellaisen kun on ansainnutkin, molemmat. Avioliiton kumpikin osapuoli on yksinäinen.

Naisen vapaus on kuin irvikuva todellisuudesta. Nainen tarvitsee toista ihmistä ja hylkää miehensä, jos tämä ei täytä naisen mittapuun mukaisia kriteereitä. Miehen pitää olla rakastaja, tunnollinen isä, työssä käyvä, raitis, lapsirakas, urheilullinen, romanttinen ja priorisoida nainen ensimmäiseksi mutta hyväksyä se, että naiselle ensin tulevat lapset. Täydellisen naisen taas tulee mahdollistaa Malboro-miehelle poikamiesmäinen vapauden tunne, illuusio siitä, että mies on ikuisesti vapaa. Silti molempia riivaa pelko yksin jäämisestä.
Kaikissa Suomen suurkaupungeissa on pulaa yksiöistä, koska jonossa on tuhansia yksin elämisestä haaveilevia. Yhtä lailla meillä asuu satojatuhansia yksin asuvia ihmisiä, jotka joutuvat maksamaan siitä, että saavat itselleen seuraa. Maksu tapahtuu tarjotun tuopin ääressä baarissa, se voi olla maksu kotihoidolle, se voi olla maksullisten naisten palvelujen käyttämistä.
Soluasuminen opiskelijoiden keskuudessa ei ole enää suosiossa ja soluista pyritään eroon heti, kun päästään omaan yksiöön. Yksi syy soluasumisen epäkiinnostavuuteen lienee se, että soluissa asuvat ihmiset eivät osaa enää elää yhteisössä. Yhteiselo takkuaa ja vaivaannuttaa, koska ei koeta kiinnostusta tutustua erilaisiin ihmisiin. Kaverikaksioille on hiljakseen kasvavaa kysyntää, koska omanlaiset, tutut ihmiset mahdollistavat yhteisessä kuplassa elämisen, parempi kuitenkin sekin, kuin olla yksin. Useimmilla opiskelijoilla ei kuitenkaan ole kaveria jonka kanssa muuttaa, ja yksinäisyyden tunteen myöntämisessa on häpeällinen maku, kun ei ole edes ketään ystävää kenen kanssa jakaa keittiö.

Yksiöitä rakennetaankin vimmatusti suurkaupungeissa, omia pieniä kotiloita, että voidaan sitten kuunnella naapurin yksinäisyyttä haikuvia pieruja omassa, kaikuvassa kylpyhuoneessa ja vaivaantua toisen ihmisen näkemisestä hississä.
Ei meillä ole pulaa niistä yksiöistä, mutta meillä alkaa olla todellinen pula ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ja kyvyttömyydestä elää yhteisöissä.
Miksi meillä on köyhyysrajan alapuolella kituuttavia yksinhuoltajia ja samaan aikaan suuria perheasuntoja vuokrattavana? Miksi yksinhuoltajat eivät hakeudu toistensa seuraan ja muodosta asuinkommuuneja, missä isossa omakotitalossa (joita muuten on vuokrattavana paljon) asuisivat kaksi äitiä ja heidän yhteiset lapsensa? Ei olisi nuoria koulun jälkeen kotona yksin, olisi kaksi lasta pitämässä toisilleen seuraa. Yksinhuoltajuus on jotain häpeällistä ja "yh-äiti" deitti-ilmoituksessa on yhtä houkutteleva kuin "huumorintajuton sälli mualta".

Miksei meillä ole nettifoorumeita, joissa aikuiset ihmiset ilmoittavat halukkuudestaan yhteisasumiseen, eikä sellaisia ilmoituksia koskaan edes näy vuokrata-halutaan palstoilla? Perhe etsii perhettä?

Ja opiskelijat... miten ihmeessä pienituloiset opiskelijat voivat vaatia, että heille rakennetaan omia yksiöitä kun kimppakämpässä asuminen tuottaisi yhteisöllisyyden tunnetta mitä vailla hekin ovat? Introverttius, se on se taikasana nykyisin. Introverteiksi itsensä luokittelevat nauttivat kyllä sosaalisista kontakteista kaltaistensa posliinikissoja keräilevien humanistien kanssa, mutta vaivaantuvat erilaisista ihmisistä.

Mikseivät introvertit muuttaisi kommuuniin ja jatkaisi yhteiseloaan valmistumisensa jälkeenkin? Monilla on harhakuva siitä, että me ihmiset olemme kaikki jotenkin erilaisia. Höpöhöpöjuttuja.
Emme osaa enää elää toistemme kanssa ja me kuvitellaan, että meillä on joku subjektiivinen oikeus elää itsekkäästi muista piittaamatta. Jos uusia kerrostaloja rakennetaan, niin mielestäni niiden asuntojen pohjapiirrokset tulisi laatia niin, että yksöiden sijaan huoneistoissa on asuntolamaiset isot keittiöt ja kuten vanhusten palvelutaloissa, yksiöissä olisi omat kylpyhuoneet. Samaa rakennusta voisi myöhemmin hyödyntää vanhusten asumiskäyttöön, tai itseasiassa nämä introvertit voisivat huoletta asua kommuunissaan vanhuuteen saakka, koska eivät kuitenkaan kelpuuta ketään yhden hengen sänkyynsä.

Jos tässä asiassa halutaan jotain loppupäätelmää niin se lienee se, että yksinäisyyden ei pitäisi olla enää tabu eikä yleisesti hyväksyttyjen normien tulisi rajoittaa ihmisten elämää. Ei meidän tarvitse perustaa perhettä ja tehdä liutaa lapsia vain siksi, ettemme tuntisi itseämme yksinäiseksi, voimme kohdata toinen toisiamme ilman siviilisäädyn vaihtamista.

Miehet voivat asua yhdessä vanhuuteen saakka ja haaveilla siitä yhdestä Mirkusta joka pääsi karkuun tai sitten ihan vaan nauttia siitä, että on oman elämänsä herra. Naiset voivat kasvattaa lapset omassa yhteisössään ja näyttää lapsille sosiaalisen vuorovaikutuksen mallia ja myös sitä, että ei tarvitse pärjätä yksin. Perheet voisivat asua enemmän paritaloissa omakotitalojen sijaan, jos vaan olisi uskallusta sietää seinän toisella puolella erilaisia ihmisiä.

Kuka tietää, ehkä siihen paritalon toiseen puolikkaaseen muuttaisi se ikuinen poikamies ja toisella puolella asustaisi isämies pallo jalassaan, voisivat aina saunan jälkeen yhteisellä kuistilla haaveilla siitä mitä toisella on ja lopulta tulla siihen johtopäätökseen, että ehkä ne omat asiat eivät olekaan niin huonosti. Se olisi sitä arjen kohtaamista parhaimmillaan.

Kaikista kauneinta olisi kuitenkin eri sukupolvien yhdessä asuminen niin, että talon toisessa puolikkaassa asuisi ikääntyvät vanhemmat tai isovanhemmat ja toisessa puolikkaassa nuori perhe. Vanhuksella voisi käydä kotipalvelu huolehtimassa lääkkeistä ja nuoriso voisi huolehtia vanhuksen sosiaalisista kontakteista, koulun jälkeen olisi kuuntelija valmiina. On olemassa jo kerrostaloja joissa vanhukset ja opiskelijat asuvat yhteisöissä, mutta saman voisi siirtää myös omakoti-ja paritaloasumiseen. Eikä sen naapurissa asuvan vanhuksen tarvitse aina olla sukua, se voi olla vaikka iäkäs leskirouva joka haaveilee omasta puutarhasta, mutta sellaista ei kerrostaloyksiöön saa.

Ehkä tämä seuraava sukupolvi ymmärtää kasvaa kiinni yhteisöönsä ja pyrkii olemaan korostamatta yksilöllisyyttä automaattisena normina? Tai ehkä jo oman eliniän aikana tapahtuu murros, missä osaamme taas kohdata toinen toisemme ilman pelkoa torjutuksi tulemisesta?

Ainakin ensimmäinen pappi on perusteltu
Mitä virkaa on marginaaliporukka suomalaisilla?
 

Bloggarit

Tutkailua
22 artikkelia
Taivastelua
169 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Aimo Salonen
140 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä