Somesuhaaja

Blogin takaa löytyy pohjoiskarjalainen yliopistossa opiskeleva tekstityöläinen. Koulun ohella työskentelen toimittajana kaupunkilehti Karjalan Heilissä.
Motto: Mielenvikaisia ihmisiä on olemassa siksi, että me muut hullut tuntisimme itsemme viisaiksi.

Erityisherkät suomalaiset omissa kotiloissaan

Tänä yksilöllisyyden kulta-aikana yhteisön intressillä ei ole enää mitään merkitystä. Me hajotamme kaiken yhteisöllisyyden vaatimalla jatkuvasti lisää oikeuksia yksilöille ja unohdamme samalla sen, että ihmisen hyvinvoinnin edellytys on yhteisön voimakas tuki ja turva. Jos asian kääntää päälaelleen, niin jatkuva individualismin korostaminen tekee eniten hallaa juurikin yksilöille, sillä yhteisöllisyys on ihmisen hyvinvoinnin edellytys. Mitä tapahtuu, kun yhteisöllisyys katoaa?


Meillä on tänä päivänä diagnooseja liittää jokaiseen mahdolliseen luonteenpiirteeseen ja kun sellainen diagnoosi on sitten saatu, tartutaan siihen kuin miekkaan ja sohitaan muita ihmisiä sillä diagnoosilla kuin kiihkeimmässäkin miekkailuottelussa. Pahintahan tässä on se, että kuka tahansa voi ottaa käyttöönsä minkä tahansa diagnoosin ilman, että se pohjautuu mihinkään tutkittuun tietoon. Voimme unohtaa länsimaisen lääketieteen ja turvautua tuhat vuotta vanhaan perinnetietoon.

Meille riitää se, että pakurikääpäpoppamies laitoshuoltajan koulutuksella kertoo, että peräpukamia voi aivan hyvin itse hirttää hevosenjouhella ja sivellä sen jälkeen avohaavaa nokkosella. Lääkäreitäkään ei enää arvosteta tai kunnioiteta, sillä internetistä voi googlata mieleisensä diagnoosin ja tautiluokitella itse itsensä ilman, että missään vaiheessa hakeudutaan tutkimuksiin. Sitten vaan kerrotaan kavereille, että lääketiede ei ole vielä niin pitkällä, että virallisen diagnoosin saaminen olisi mahdollista.

Muun maailman tulee tänä päivänä sopeutua yksilöön, eikä suinkaan yksilön muuhun maailmaan.
Opettajathan eivät nykyisin oppilasluokissa suinkaan ahdistu suuren oppilasmäärän vuoksi vaan sen takia, että jokaista oppilasta tulee kohdella yksilönä. Opettajalla on 30 yksilöä luokassaan ja oppilailla on 60 yksilöllistä vanhempaa ja eroperheiden myötä monta yksilöllistä isä- ja äitipuolta, jotka tykittävät Wilmaa, sähköposteja ja tekstiviestejä opettajalle minkä keskinäiseltä tappelultaan ehtivät. Kotona tapahtuvan sisällisodan uhreja ovat lapset, jotka purkavat kiukkunsa opettajaan, sillä äiti tarvitsee omaa aikaa, eikä ehdi kuuntelemaan lapsen ongelmia.


Vanhemmat käyvät yksilöterapiassa jossa maksavat 100 euroa tunnilta siitä, että terapeutti kehottaa tekemään vain niitä asioita, mitkä itsestä parhaimmalta tuntuvat. Pariskunnat kriisiytyvät sitten suhteissaan sen takia niin, että menevät pariterapiaan, jossa pariterapeutti puolestaan kehottaa kompromisseihin ja tekemään asiat juuri päinvastoin, mitä yksilöterapiassa käskettiin.


Ruokavammaisiakin meillä alkaa olla Suomessa jo niin paljon, että ei voida enää puhua suomalaisesta perinneruuasta. Sitä ei enää ole. Perinteistä ruokaympyrää vastaan ollaan perustamassa kansanliikkeitä ja ravintolat joutuvat suunnittelemaan menunsa yhdessä ravitsemusalan eksperttien ja enkeliparantajien kanssa, koska annoksien on oltava munattomia, maidottomia, hiivattomia, gluteenittomia, laktoosittomia ja tarjolla pitää olla kasvis-vege-lakto-ovovege-vaihtoehto ortorektikoille, eivätkä nämä marmattajat siltikään tilaa mitään, vaan rouskuttavat kassin pohjalta kaivettuja riisikakkujaan ja kirjoittavat samalla Facebookiinsa paheksuvaa päivitystä siitä, kun joku äityli kehtaa imettää vauvaansa ravintolassa ollessaan.
Ja silti, kaikesta huolellisesta etukäteissuunnittelusta huolimatta ravintolaan astuu päivittäin näitä punasilmäisiä superallergikkoja puuvillasormikkaat kädessään, ja he kuiskaavat ruokatilausta tehdessään väräjävällä äänellä:


Pitäisittekö huolta siitä, että paistinpannu jossa valmistatte tämän erikoisannokseni, ei sisällä polytetrafluoretyleeniä?


Meillä on erityisherkät, jotka naamat valkoisina vaeltavat paperipussi kädessään ja korvatulpat korvissa Prismassa luomatta katsekontaktia kehenkään. He ovat työkyvyttömiä koska heidän psyykeensä ei kestä sitä, kun avokonttorin sermin yli kuuluu kollegan karjaisema "voi perkele!". Erityisherkät käyvät enkeliterapiassa hakemassa lohtua ja turvaa, koska ainoastaan enkeliterapeutti ymmärtää, miten raskasta on elää maailmassa, missä kukaan muu ei näe enkeleitä. Ja sitten pitävät kajahtaneina niitä, ketkä eivät näe enkeleitä.


Pomot eivät uskalla enää antaa palautetta alaisilleen sillä heidät haastettaisiin oikeuteen työpaikkakiusaamisesta, joten sen takia meillä onkin työpaikkoja, joiden kahvihuoneiden seinillä on pomon alaisilleen raapustamia lappuja:


Olisi tosi kiva, jos kaikki muistaisivat tulla ajallaan töihin. :))


Meillä on sukupuolensa naisesta mieheksi vaihtanut Päivi-Petrikki, joka loukkaantuu verisesti, kun hänen genderilleen ei ole julkisella puolella määritelty erikseen vessaa. Kyllä on, invavessa, mene Päivi-Petrikki sinne.
Misofoniasta kärsivät eivät kestä ruokalassa keiton hörppimisestä aiheutuvia ääniä tai ylipäätään mitään ääniä, joten he piinaavat kanssaihmisiä jatkuvalla nalkuttamisellaan tyyliin: VOITKO... MITENKÄÄN.. HENGITTÄÄ.. HILJEMPAA???


Koska länsimaisella ihmisellä ei ole oikeita traumoja, kuten pään yläpuolelta lenteleviä ihmisen raajoja pommi-iskun iskiessä kohdalle, meillä on aikaa kylpeä diagnoosimeressä ja uskotella itsellemme, että juuri meidän ongelmamme ovat tärkeitä ja merkittäviä. Meillä on aikaa askarrella kansalaisaddresseja nelosoluen tuomisesta ruokakauppaan tai jäädä sairauslomalle sen takia, että marraskuun pimeys masentaa.

Miksi muuten suomalaisen päivälehden kannessa päivän polttavin ja kollektiivisesti traumatisoiva uutinen olisi, että joku on jossain ottanut lapselta takaisin ilmapallon, jonka lapsi itse on alunperin varastanut?

Jos huonosti käy, niin ehkä joku päivä Suomessa ei enää olekaan niin hyvin asiat, että päivän pahin uutinen on 9-vuotiaan lapsen jääminen väärälle bussipysäkille.

IPK, Jokipojat ja Enkeli taivaan
Joulumielellä ja –kielellä
 

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli
Tutkailua
27 artikkelia
Taivastelua
179 artikkelia
Aimo Salonen
141 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä