Tutkailua

Paavo Kerkkänen

Kun aikoinaan pidin Itä-Suomen yliopiston edeltäjän Joensuun Yliopiston psykologian laitoksella kurssia organisaatiopsykologiasta, eräs innokas opiskelija vaati, että minun pitäisi kertoa heti ne keinot, joilla työrganisaatioissa syntyvät konfliktit ratkaistaan. Sehän ei tietenkään ollut mahdollista, koska kurssin ohjelma sisälsi paljon ehkä tylsiltäkin kuulostavien organisaatiopsykologian perusasioiden opiskelua. Toki jossakin vaiheessa keskustelimme myös työyhteisökofliktien selvittelystä. ”Rusinoita pullasta” ei ollut mahdollista antaa heti ensimmäisillä luennoilla. Kaikki muukin ”taikina” oli käytävä ensin läpi.

Paavo Kerkkänen

Syyskuu on usein vuoden parasta aikaa tähtitaivaan katseluun. Illat alkavat pimetä melko aikaisin, mutta kelit voivat etenkin kuun alkupuolella olla vielä leutoja. Planeetta Venus on aamutaivaalla, samoin Mars, joka näkyy koko syyskuun ajan korkealla aamuöisellä taivaalla. Pian olemme kuitenkin joulukuussa. Toivottavasti meillä on silloin jo koronarokote ja USA:aan on saatu uusi presidentti. Mutta en nyt tarinoi näistä ollenkaan, vaan kerron Kaksosista. Joulukuu on vuoden pimeintä aikaa ja jos silloin katsomme kaakon suuntaan ja nostamme katsettamme hieman Väinämöisen viikatteena tunnetun Orionin tähtikuvion yläpuolelle, löydämme sieltä Kaksosten tähdistön. Kaksosten pitkänomainen suunnikkaan muotoinen kuvio on helppo löytää. Tämä tähdistö on saanut nimensä sen kahdelta kirkkaimmalta tähdeltä, Castorilta ja Polluxilta. He olivat roomalaisen jumalhahmon, Ledan, kaksospojat. Kreikkalaisen mytologian mukaan Kastorilla ja Polluxilla oli eri isä, niin kaksosia kuin olivatkin. Kastor oli Spartan kuninkaan, Tyndaruksen, kuuolevainen poika ja Pollux puolestaan Zeuksen kuolematon poika. Kaksosten eri-isäisyys ei ole niin mielikuvituksellista kuin miltä se äkkiseltään kuulostaa. Nykyään DNA-testien ansiosta tiedetään, että eri-isäiset kaksoset ovat mahdollisia, vaikkakin harvinaisia. Näin voi käydä, jos kaksi munasolua hedelmöittyy eri miesten siittiöistä.

Paavo Kerkkänen

Kärsivät ihmiset odottavat kiihkeästi muutosta. Olitpa sitten valkovenäläinen, joka haluaa hallinnon muutosta tai vaikeaa sairautta sairastava, joka haluaa olotilaansa muutosta, niin ajatustesi taustalla on toivo paremmasta tulevaisuudesta. Toivo on ihmisen perusominaisuus, joka ajaa häntä ponnistuksiin muutoksen saavuttamiseksi. Toiset mennä körottelevät eteenpäin muutosten virrassa ilman sen kummempia ponnistuksia, ja toiset taas saattavat ponnistella hiki hatussa koko ikänsä.

Paavo Kerkkänen

Tämän vuoden Kultaranta-keskustelujen yhteydessä nousi esiin mielenkiintoinen pohdinta siitä, pitäisikö Euroopan Unionin ja siinä samassa Suomen antaa pahasti velkaantuneille maille lainan sijasta rahaa myös lahjaksi. Kyse on EU:n elpymisrahaston kautta ohjattavista rahoista. Minä itse en ymmärrä paljoakaan kansantaloudesta ja siksipä en nyt ala ottamaan kantaa siihen, miten Suomen pitäisi tuon kysymyksen kanssa toimia. Sen sijaan aloin omassa pienessä mielessäni pohtia että millä kaikilla eri konsteilla minä itse olen saanut rahaa . . .

Paavo Kerkkänen

Lyhyys on noussut nykyään arvoon arvaamattomaan. En tarkoita ihmisten fyysistä lyhyyttä,  ihmisten elämän lyhyyttä tai Suomen kesän lyhyyttä. Tarkoitan erilaisten asioiden lyhyttä hoitamista. Lyhyyteen liittyy miltei aina myös kiire tai ainakin kiireen tuntu. Olisi ikäänkuin kerittävä enemmän tai oltava jo muualla.

Paavo Kerkkänen

Meille kaikille on annettu mielikuvituksen ihana lahja. Kun luemme tai kuuntelemme jotain, niin helposti voimme mielikuvituksemme avulla siirtyä vieraisiin maisemiin, aikakausiin ja kulttuureihin, ja nauttia jännittävistä seikkailuista ja kokemuksista mukavasti vaikkapa rennosti omassa sängyssämme loikoillen. Tämä on mielikuvituksemme myönteinen ja iloinen puoli. Joskus mielikuvituksemme tekee meille kuitenkin kepposia. Jos liikumme jossain hämärässä ja vähän pelottavassa ympäristössä pimeänä ja myrskyisenä yönä, niin helposti kuulemme ja jopa näemme sellaista mitä ei oikeasti ole olemassa. No ei hätää. Kun tulemme taas valoisaan ja tuttuun ympäristöön, niin mielikuvituksemme tekemät tepposet vain huvittavat. Mutta mitenkäs käy sitten, kun olemme jostain hämärästä lähteestä saaneet kuulla vaikka jonkin huhun tai jälkeenpäin vääräksi osoittautuvan uutisen? Vapaudummeko mielikuvituksemme luomasta virheellisestä tilannearviosta ja tunnelmasta yhtä helposti kuin tullessamme hämärästä päivänvaloon?

Paavo Kerkkänen

Näinä viikkoina on maailman medioissa levinnyt juttuja ja meemejä siitä, miten ihmiset suhtautuivat karanteenissa olemiseen ja mitä he karanteenissa ollessaan tekivät. Osa ihmisistä, kuinka ollakaan, saattoi jopa nauttia karanteenissa olosta. Juuri tähän liittyen on kautta maailman medioissa tuotu esiin ajatus, että erityisesti sisäänpäin suuntautuneet, omissa oloissaan muutenkin viihtyvät ihmiset olivat nyt ikäänkuin nautinnollisessa, hyvässä tilanteessa.

Paavo Kerkkänen

Eräs ihmiselle kuuluva ominaisuus on hänen taipumuksensa elämänsä varrella keräillä kaikenlaista. Tämä keräily on aikojen kuluessa saanut varsin hienostuneita muotoja. Ympäri maailman voimme käydä katsomassa mitä erilaisimpia kokelmia museoissa ja taidenäyttelyissä. Miltei kaikilta meiltä löytyy jonkin laatikon pohjalta talteen laitettuja vanhoja rahoja, postimerkkejä tai matkamuistoja. Kellä mitäkin. Joillakin on tallessa suuret määrät moottorisahoja, toisilla kuivamustekyniä ja joillakin nukkeja. Ihmiset keräilevät miltei mitä tahansa pullonkorkeista vanhoihin maamoottoreihin. Tietysti on myös ihmisiä, jotka ovelasti hymyillen kätkevät kokoelmansa muiden silmiltä ja korvilta. Tällaiset kokoelmat voivat muodostua esimerkiksi erilaisista elämyksistä ja kokemuksista elämän eri alueilta, erotiikasta leipomuksiin. Silmiini sattui ilmoitus Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran äskettäin käynnistämästä keräyksestä, jonka aiheena ovat juuri tällaiset elämykset ja kokemukset, jotka ovat sattuneet liftausmatkojen aikana.

Paavo Kerkkänen

Vanhan sanonnan mukaan erehtyminen on inhimillistä. Tällä ajatuksella saatamme lohduttaa itseämme ja ystäviämme, kun olemme harmissamme jostain erehdyksestämme. Ihminen voi erehtyä todella monella tavalla. Usein erehdykset aluksi harmittavat suuresti, mutta myöhemmin ne ovat mitä mehevimpiä ja hauskimpia juttujen aiheita kavereitten kesken. Kun on mennyt hyvin pukeutuneena oopperaan vääränä päivänä tai mennyt väärään bussiin Lontoossa ja joutunut ties minne, niin alkusäikähdyksen ja harmituksen jälkeen on naurua piisannut. Jos sitten joku ystävämme sanoo meille luottamuksellisesti, että hänen puolisovalintansa vaikkapa 20 vuoden liiton jälkeen on osoittautunut erehdykseksi, niin emmepä taida siihen tokaista, että kaikkeahan sitä saattaa sattua, vaan hiljennymme miettimään ja keskustelemaan asiasta pitemmäksikin aikaa. Nauru tälle erehdykselle saattaa olla paikallaan vasta vuosien päästä.

Paavo Kerkkänen

Elämämme on enimmäkseen jatkuvaa toistoa. Heräämme, syömme, puuhailemme, syömme, juomme, leikimme ja nukumme ja heti huomenna suurin piirtein samat rutiinit toistuvat. Kaikille meille kuitenkin sattuu elämämme aikana joitain asioita, jotka tapahtuvat vain kerran, ja siksi ne jäävätkin mieleemme arjen rutiineja paremmin. Näistä tapahtumista tulee tarinoita, joita sitten kerromme toisille ja monet niistä siirtyvät seuraaville sukupolville. Usein näihin juttuihin liitetään lisäkommentti tai selitys erityisen hyvästä tai huonosta onnesta tai tuurista. Tilastotieteilijät ja tieteelliseen ajatteluun taipuvaiset henkilöt puhuvat kuitenkin mieluummin puhtaasta sattumasta.