Tutkailua

Paavo Kerkkänen

Meille kaikille on annettu mielikuvituksen ihana lahja. Kun luemme tai kuuntelemme jotain, niin helposti voimme mielikuvituksemme avulla siirtyä vieraisiin maisemiin, aikakausiin ja kulttuureihin, ja nauttia jännittävistä seikkailuista ja kokemuksista mukavasti vaikkapa rennosti omassa sängyssämme loikoillen. Tämä on mielikuvituksemme myönteinen ja iloinen puoli. Joskus mielikuvituksemme tekee meille kuitenkin kepposia. Jos liikumme jossain hämärässä ja vähän pelottavassa ympäristössä pimeänä ja myrskyisenä yönä, niin helposti kuulemme ja jopa näemme sellaista mitä ei oikeasti ole olemassa. No ei hätää. Kun tulemme taas valoisaan ja tuttuun ympäristöön, niin mielikuvituksemme tekemät tepposet vain huvittavat. Mutta mitenkäs käy sitten, kun olemme jostain hämärästä lähteestä saaneet kuulla vaikka jonkin huhun tai jälkeenpäin vääräksi osoittautuvan uutisen? Vapaudummeko mielikuvituksemme luomasta virheellisestä tilannearviosta ja tunnelmasta yhtä helposti kuin tullessamme hämärästä päivänvaloon?

Paavo Kerkkänen

Näinä viikkoina on maailman medioissa levinnyt juttuja ja meemejä siitä, miten ihmiset suhtautuivat karanteenissa olemiseen ja mitä he karanteenissa ollessaan tekivät. Osa ihmisistä, kuinka ollakaan, saattoi jopa nauttia karanteenissa olosta. Juuri tähän liittyen on kautta maailman medioissa tuotu esiin ajatus, että erityisesti sisäänpäin suuntautuneet, omissa oloissaan muutenkin viihtyvät ihmiset olivat nyt ikäänkuin nautinnollisessa, hyvässä tilanteessa.

Paavo Kerkkänen

Eräs ihmiselle kuuluva ominaisuus on hänen taipumuksensa elämänsä varrella keräillä kaikenlaista. Tämä keräily on aikojen kuluessa saanut varsin hienostuneita muotoja. Ympäri maailman voimme käydä katsomassa mitä erilaisimpia kokelmia museoissa ja taidenäyttelyissä. Miltei kaikilta meiltä löytyy jonkin laatikon pohjalta talteen laitettuja vanhoja rahoja, postimerkkejä tai matkamuistoja. Kellä mitäkin. Joillakin on tallessa suuret määrät moottorisahoja, toisilla kuivamustekyniä ja joillakin nukkeja. Ihmiset keräilevät miltei mitä tahansa pullonkorkeista vanhoihin maamoottoreihin. Tietysti on myös ihmisiä, jotka ovelasti hymyillen kätkevät kokoelmansa muiden silmiltä ja korvilta. Tällaiset kokoelmat voivat muodostua esimerkiksi erilaisista elämyksistä ja kokemuksista elämän eri alueilta, erotiikasta leipomuksiin. Silmiini sattui ilmoitus Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran äskettäin käynnistämästä keräyksestä, jonka aiheena ovat juuri tällaiset elämykset ja kokemukset, jotka ovat sattuneet liftausmatkojen aikana.

Paavo Kerkkänen

Vanhan sanonnan mukaan erehtyminen on inhimillistä. Tällä ajatuksella saatamme lohduttaa itseämme ja ystäviämme, kun olemme harmissamme jostain erehdyksestämme. Ihminen voi erehtyä todella monella tavalla. Usein erehdykset aluksi harmittavat suuresti, mutta myöhemmin ne ovat mitä mehevimpiä ja hauskimpia juttujen aiheita kavereitten kesken. Kun on mennyt hyvin pukeutuneena oopperaan vääränä päivänä tai mennyt väärään bussiin Lontoossa ja joutunut ties minne, niin alkusäikähdyksen ja harmituksen jälkeen on naurua piisannut. Jos sitten joku ystävämme sanoo meille luottamuksellisesti, että hänen puolisovalintansa vaikkapa 20 vuoden liiton jälkeen on osoittautunut erehdykseksi, niin emmepä taida siihen tokaista, että kaikkeahan sitä saattaa sattua, vaan hiljennymme miettimään ja keskustelemaan asiasta pitemmäksikin aikaa. Nauru tälle erehdykselle saattaa olla paikallaan vasta vuosien päästä.

Paavo Kerkkänen

Elämämme on enimmäkseen jatkuvaa toistoa. Heräämme, syömme, puuhailemme, syömme, juomme, leikimme ja nukumme ja heti huomenna suurin piirtein samat rutiinit toistuvat. Kaikille meille kuitenkin sattuu elämämme aikana joitain asioita, jotka tapahtuvat vain kerran, ja siksi ne jäävätkin mieleemme arjen rutiineja paremmin. Näistä tapahtumista tulee tarinoita, joita sitten kerromme toisille ja monet niistä siirtyvät seuraaville sukupolville. Usein näihin juttuihin liitetään lisäkommentti tai selitys erityisen hyvästä tai huonosta onnesta tai tuurista. Tilastotieteilijät ja tieteelliseen ajatteluun taipuvaiset henkilöt puhuvat kuitenkin mieluummin puhtaasta sattumasta.

Paavo Kerkkänen

Eero ja Jussi Raittinen lauloivat vuonna 1965 euroviisukilpailua varten laulun ”Tahdon Saaren”. He eivät päässeet euroviisuihin, mutta laulusta tuli silti suosittu. Pienellä digihypähdyksellä laulu löytyy netistä, mutta laitanpa kuitenkin omaksi ja lukijoiden viihdykkeeksi laulun sanat tähän:

Paavo Kerkkänen

Viime viikot ovat vetäneet monia ihmisiä hiljaiseksi. Parhaimmillaan niin puheliaassa Italiassakin lopullisesti hiljaiseksi on mennyt satoja ihmisiä päivässä. Lopullisen hiljaisuuden pelossa on koko maailma hiljentynyt aivan uskomattomalla voimalla. Salokylässäkin on aivan taivaallinen rauha kun taivaalta ei enää kuulu ollenkaan Japanista Amsterdamiin tai Lontooseen menevien lentokoneiden jyminää. Toisaalta melu ja tohina mediassa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa on kohonnut ennen näkemättomiin mittasuhteisiin. Onneksi jokainen voi iästään riippumatta itse rajoittaa tätä haluamallaan tavalla ja määrällä.

Paavo Kerkkänen

Muistan kun 80-luvun loppupuolella ennen 90-luvun lamaa alettiin työelämässä puhua asiakaspalvelun kehittämisestä ja markkinahenkisyydestä. Sen ajan koulutustilaisuuksista ja keskusteluista jäi elävästi mieleeni erään lääkäriystäväni toteamus: ” Kyllä noita asiakkaita on riittänyt, ei ole vielä tarvinnut ystävälliseksi ruveta ”. Nythän tämä on jo vanhentunut vitsi eikä taida naurattaa ketään. Ystävällisyydestä on tullut viime aikoina kuumaa kamaa, kun julkisuudessa on käyty keskusteluja somekiusaamisesta ja urheiluvalmennuksessa käytettävistä menetelmistä.

Paavo Kerkkänen

Eläkkeellä ollessani olen huomannut, että useilta eri tahoilta eläkeläisiä aletaan muistutella tulevasta kuolemasta. Ihan vaan ystävällisesti mutta kuitenkin. Jokainen eläkeläinen saa kuulla, että olisi hyvä tehdä ajoissa kirjallisesti testamentti, jossa mahdollinen omaisuus siirrettäisiin liikoja veroja vältellen lastenlapsille tai jollekin hyväntekeväisyysjärjestölle. Samoin jokaiselle muistutetaan aika ajoin, että tärkeää olisi tehdä kirjallisesti edunvalvontavaltakirjat siltä varalta että itse tai puoliso kuolisi ennen toista ja ilman tätä valtakirjaa olisi sitten vaikeaa vaikkapa myydä omakotitaloa. Eikä tässä vielä kaikki. Vähän väliä jossain muistutetaan että olisi kirjallisesti tehtävä hoitotahto, jossa ilmaistaisiin se, ettei asianomaista tarvitsisi pitää väkisin hengissä. Tämä kirjallinen hoitotahto olisi liitettävä OmaKanta asiakirjoihin nettiin. Jännä nähdä mitä muuta vielä tulee eteen. Itse olen kaipaillut mallia vielä yhdelle asiakirjalle. Se asiakirja olisi Nekrologi.

Paavo Kerkkänen

Voiko jollakulla olla laiskamato? Wikisanakirjan mukaan laiskamato on kuvitteellinen laiskuutta aiheuttava olento tai sairaus. Maailman medioita on viimeiset pari vuotta kiertänyt verkkojulkaisu Mediumiin kirjoitettu essee, jossa chicagolaisen Loyola-yliopiston sosiaalipsykologian apulaisprofessori Devon Price keroo, että laiskuutta ei ole olemassa. Hän ei kerro mitään laiskamadosta, koska sitäkään ei hänen mielestään varmaankaan ole olemassa. Sen sijaan hän kertoo, että laiskuudeksi voidaan tulkita käytös, joka johtuu esimerkiksi pelosta, ettei onnistu riittävän hyvin, tai käytös johtuu hämmennyksestä, joka aiheutuu siitä, ettei ihminen tiedä, miten jokin tehtävä pitäisi aloitaa. Näiden esimerkkien lisäksi löytyy meidän jokaisen arkikokemuksesta tapauksia, joissa jonkun arveltu laiskuus on osoittautunut joksikin muuksi. Jos henkilö on esimerkiksi hyvin väsynyt, stressaantuut tai masentunut, hän voi vaikuttaa todella laiskamadon vaivaamalta loivaliikkeiseltä laiskurilta. Ja voihan olla myös niin, että henkilö vain huilailee ja pitää luovaa taukoa, tai sitten häntä ei vain tehtävä tai asia yksinkertaisesti kiinnosta siinä määrin, että se edellyttäisi joihinkin toimiin ryhtymistä.