Tutkailua

Paavo Kerkkänen

Näinä taloudellisen kasvun hiipumisen aikoina ei ole tuiki tavatonta, että joutuu yllättäen tilanteeseen, jossa joutuu harkitsemaan ” tarjousta, josta ei voi kieltäytyä”. En tarkoita tilannetta, jossa elämänkumppani ilmoittaa ottavansa eron ja lähtevänsä ohikulkevan kauppamatkustajan matkaan. Kyse on nyt siitä, että työnantaja uhkaa irtisanoa työntekijän, ellei tämän itse suostu heti paikalla allekirjoittamaan työnantajan laatimaa sopimusta työsuhteen päättämisestä. Joskus työelämässä tilanne voi mennä sellaiseksi, että jostakusta työntekijästä on yksinkertaisesti vain päästävä eroon maksoi mitä maksoi. Useimmiten kyse on siitä, ettei irtisanomiselle ole laissa määriteltyjä perusteita, mutta työntekijää painostetaan allekirjoittamaan irtisanoutumissopimus, jotta hän välttäisi mahdollisen irtisanomisen riitauttamisesta johtuvan oikeusprosessin. Työnantajakaan ei halua itselleen pitkää oikeusprosessia ja sen päässä häämöttävää korvauksen maksamista aiheettomasta irtisanomisesta, ja lupaa siksi maksaa irtisanoutujalle erorahaa.

Paavo Kerkkänen, eläkeläinen

Hylätyksi ja jätetyksi tulemisen tunne on jäytänyt ihmisiä kautta aikojen. Näin erityisesti parisuhteitten rikkoutuessa ja toisen osapuolen lähdettyä. Kuten tiedetään, noin puolet parisuhteista päättyy ennemmin tai myöhemmin eroon. Tämän kertovat havainnollisesti Tilastokeskuksen taulukot avioerojen määristä. Useimmiten ainakin toinen osapuoli kokee tulleensa jätetyksi tai hylätyksi. Tätä tunnetta kuvaavia lauluja, runoja, elokuvia ja romaaneja on lukemattomia. Yksi kuuluisimmista on lauluntekija Arthur Crudupin teksti nimeltään ” My baby left me” Ja tässä sana baby ei tosiaankaan tarkoita vauvaa vaan rakasta kumppania. Elvis Presley teki kyseisen kappaleen maailmankuuluksi esittämällä siitä oman cover -version. Sittemmin miltei kaikki blues -laulajat ovat sitä esittäneet. Laulun tekstissä sanotaan mm. ”My baby left me, My baby even left me, Never said a word, Now I stand at my window, Wring my hands and cry, I hate to lose that woman, Hate to say goodbye. You know she left me, ” eli kultani oli jättänyt minut sanaa sanomatta ja nyt itken ikkunan ääressä käsiäni väännellen, kun olen vihainen enkä olisi halunut menettää häntä. Sellaista se on.

Paavo Kerkkänen

Kirjoitan nyt pitkän harkinnaan jälkeen joitain ajatuksiani kuolemasta. Jos lukijan läheinen on juuri kuollut tai jos lukija itse on kuolemassa niin en usko että tämä kirjoitus on kovinkaan kiinnostava. Lukemisen voi lopettaa tähän. Mietteeni eivät ole syvällisiä, hartaita eivätkä lohduttavia, vaan enempi pinnallisia ja joidenkin mielestä varmaankin kuoleman vakavuutta vähätteleviä.

Paavo Kerkkänen

Luulin kuulleeni vitsin kun ystäväni kertoi tavanneensa eräässä kaupallisessa yrityksessä vastaanottotyöntekijän jonka nimilapussa luki ” Manager of first impression ” eli ensivaikutelman johtaja. Ensivaikutelma on tärkeä.

Paavo Kerkkänen, eläkeläinen

Lapsenlapsemme sanoi mummolleen noin 4 vuoden ikäisenä, että sinä kyllä olet maailman ihanin mummo. No sehän oli mukavaa kuultavaa. Pian lapsen naamalle tuli ovela virne ja hän sanoi: ” Huijasin, menit lankaan ” ! Niinpä. Lapset opettelevat huumorin eri lajeja jo varsin pienenä. Joidenkin mielestä tuo ei ollut huumoria vaan ilkeilyä, mutta olipa niin tai näin niin kyllä tämä juttu ilmeisesti hymyilytti myös lukijaa. Oliko kyse sarkasmin opettelusta vai oliko kyse ironiasta ?

Paavo Kerkkänen

Nuorena ylioppilaana olin kavareitteni kanssa pyrkimässä lääkikseen Helsingissä. Kokeet olivat monipäiväiset ja yövyimme tuttavaperheen luona Roihuvuoressa. Eräänä iltana Roihuvuoren kirkon rappusilla kohtasin sattumalta paikallisia nuoria ja heistä yksi kysyi minulta : ” Stikkaaks kundi stidei et saadaan rööki roihuun ? ”. En ymmärtänyt mitään. En todella. Luulin että kyse on jostain Roihuvuoreen liittyvästä asiasta ja mutisin jotain epäselvää. Hävetti hieman maalaisuuteni. En ollut kuullut seudun slangia ja sanojen ymmärtäminen jäi epäselväksi. Öpötti.

Paavo Kerkkänen

Ranskalainen keksijä Franky Zapata onnistui äskettäin lentämään keksimällään lentolaudalla Kanaalin yli. Homma näytti hurjalta ja sitä se varmaan myös on. Mies esiintyi ensimmäisen kerran suurelle yleisölle Pariisin sotilasparaatissa muutama viikko sitten. Silloin monelle katsojalle tuli väistämättä mieleen Paluu Tulevaisuuteen -elokuva, jossa moinen lauta oli käytössä. Monia vuosia sitten myös James Bond lensi samankaltaisella suihkumoottorikäyttöisellä laittella konnia karkuun. Tuo laite oli tosin paljon kömpelömpi kuin nyt tämä Zapatan lauta. On aivan selvää, että on paljon ihmisiä jotka mielellään haluaisivat kokea miltä tuntuisi lentää lentolaudalla. Miltei kaikki ihmiset haluavat kokeilla joskus jotain jännittävää ja pelottavaa. Näin kesäaikaan Suomen huvipuistoissa tarjoutuu mahdollisuuksia kokea jännitystä ja pelkoa turvallisessa ympäristössä mitä moninaisimmissa vauhtia ja vaaran tuntemuksia tarjoavissa laitteissa. Itse tyydyn perinteiseen Linnanmäen vuoristorataan. Saatan myös suostua sopivassa seurassa peloteltavaksi kummitusjunaan.

Paavo Kerkkänen

Olet varmaan kuullut seuraavan jutun, mutta kerronpa sen kuitenkin. Aikoinaan eräällä metsäkämpällä oli porukan keskuudessa mies, joka jokaisen työpäivän jälkeen, illalla sanoi, huokaisten syvästi; Kunpa olisi viulu. Sitä jatkui pitkään ja tuli aika kun tili tuli ja miehet menivät porukalla kaupunkiin, jossa oli myös markkinat. Eräs markkinoilla ollut myyjä kauppasi viulua - ja miehet ostivat sen porukalla - olisihan se lystiä kun illalla savotan jälkeen tullaan kämpille ja voidaan kuunnella elävää musiikkia. Olihan heillä "pelimanni" tuvassa. Tuli arki ja miehet kotiutuivat savotalta kämpille. Ja sitten tuli taas se hetki kun tuo mies sanoi - "kunpa olisi viulu". Porukan nestori kaivoi esiin markkinatuliaiset ja antoivat ostamansa viulun miehelle - valmistautuen pelimanni musiikkiin ja vaikka tansseihin. Jokainen silmäpari katsoi miestä odottaen lystin alkua. Mies otti viulun - käänteli sitä ja katseli ja sanoi, "voi että, kumpa osaisi soittaa". Tarina ei jatku tästä eteenpäin, mutta kaikki tietävät että soittamaankin voi oppia jos tarpeeksi harjoittelee. Musikaalisuus taas on suurimmaksi osaksi myötäsyntyinen ominaisuus. Minulla ei ole soittotaitoa ja musikaalisuudenkin kanssa on niin ja näin. Kaikilla meillä on kuitenkin monenlaisia taitoja, joista on hyötyä ja iloa itsellemme ja muille. Mutta onkohan meillä sellaisia taitoja joista emme tiedä mitään ?

Nuorena miehenä olin kiinnostunut sellaisista ihmisen taidoista, joiden olemassaolosta ei vieläkään olla aivan yksimielisiä. Minua kiinnostivat kaikki parapsykologian alueelle kuuluvat taidot kuten telepatia eli ajatuksen siirto ja prekognitio eli ennaltatietäminen. Opiskeluaikoina laadin jopa tutkielman ennaltatietämisestä. Jokainen meistä on varmasti kuullut juttuja ihmisistä, jotka ovat tienneet tulevia tapahtumia ennakkoon. Ennaltatietäminen on toistaiseksi kuitenkin melko epäselvä ilmiö. Monien mielestä tätä ilmiötä ei ole edes olemassa. Sama juttuhan on myös kaivon katsominen varvun avulla. Toiset väittävät siihen pystyvänsä mutta tutkituissa olosuhteissa kyse on puhtaasta sattumasta ja kaivo löytyy ilman varpua yhtä hyvin. Silti monet käyttävät varpuhenkilöä kaivon katsomiseen. Mutta mitekähän mahtaa olla suunnistaminen ilman kompassia. Keneltä tämä onnistuu? Toiset tuntuvat tietävän heti, että mihin suuntaan pitää lähteä ja osaavat perille vaikka missä ja toiset eksyvät vaikka heillä olisi sekä kartta että kompassi.

Paavo Kerkkänen

Varhaisnuorena 60-luvun puolivälissä kuuntelin innoissani radiosta Chuck Berryn rock biisiä No particular place to go. En ymmärtänyt silloin sanoista mitään, mutta tunnetasolla ymmärsin, että tässä on sitä jotakin. Sodan käynyt isäukkoni kommentoi kyseistä kappaletta sanomalla : ” Ihan ku tahkoo pyöritettäs ja välillä märkee sukkoo siihen läpsytettäs ”.  Niinpä. Ymmärrämme kukin kuulemamme omalla tavallamme. Vuosien varrella englantia opittuani ymmärsin kyseisestä kappaleesta enemmän.