Taivastelua

Läsnäolosta

Nimetn Tiina Belov, yliopistopastori

Ohjaan, opetan, päivystän, kuuntelen - nämä ovat niitä asioita, joita oppilaitoksissa toimivana evankelisluterilaisen kirkon pappina teen. Vuodelle 2018 päivystystunteja kerääntyi kuutisen sataa ja sen lisäksi erilaisia ennalta sovittuja tapaamisia melkein viisisataa. Tuntuu siltä, että kiireettömän ja kuuntelevan läsnäolon tarve vain kasvaa yhteiskunnassamme.

Päivystäminen on luku sinänsä. Muutama vuosi sitten työnkuvaani kuului Tiedepuiston kahviloissa päivystäminen. On melko vaikeaa mennä ensimmäisiä kertoja vieraaseen paikkaan ja kertoa, että, no, mun homma on tässä kuunnella ja tukea sua sun elämän asioissa, jos niin haluat. Niin ja mun työnantaja on kirkko. Toki läsnäolo yhteiskunnan tiloissa edellyttää aina sitä, että siitä on sovittu etukäteen tiloja hallinnoivien kanssa ja että yhteistyön muodosta ja laadusta on kirjallinen sopimus olemassa.

Lue lisää...

Älkää olettako olematonta!

Jenna-FB Jenna Johansson, nuorisotyönohjaaja

 

Syyllistyin siihen. Taas.

Lue lisää...

Jäädytetyt varsitiet

Markku-FB Markku Koistinen, kappalainen

Olen ihaillut kaimani Markku Pölösen tyyli- ja kauneustajua tämän ohjaustöissä. ”Onnen maa" tai "Karjalan kunnailla” ovat kesäkuvauksia, mutta Veikko Huovisen romaaniin pohjautuvassa elokuvassaan ”Koirankynnen leikkaaja” hän keskittää tarinansa talveen.

Tarina on kaunis kuvaus sodassa päähän haavoittuneesta miehestä ja ennen kaikkea yhteisöllisyydestä, joka auttaa päähenkilöä selviytymään. Hän on suuntaamassa Kainuun korpiin tavoitteenaan leikata tuttavansa koiran takakäpälien liian pitkät kynnet. Pölönen muisteli herkistyneensä romaanista kyyneliin monta kertaa. Voin uskoa tämän, koska elokuvasta löytyy sama herkkyys ja myös visuaalinen kauneus.

Lue lisää...

ELÄMÄ ON sitä itseäänkö?

Kaija20FB Kaija Santti, vanhustyön pastori

Tapahtuipa eräässä hoivakodissa vuosia sitten. Vanha rouva, ihan elokuvien suloisen mummon oloinen kulki ohitseni rollaattorilla, edestakaisin, edestakaisin. Aina minut ohittaessani hän tokaisi: "Elämä on p____a. ( käännettynä apulantaa) . Ensin hätkähdin! Eihän hyvinkasvatettu vanhus voi noin sanoa. Sitten koetin asettua hänen asemaansa. Kotoa, ilmeisesti vasten tahtoaan hoivakotiin päässyt/joutunut, sisäinen maailma yhä enemmän muistisairauden myötä halkeileva  ja sirpaloituva. Eikö kuka tahansa sanoisi saman tuossa tilanteessa, kun tuttu ja turvallinen maailma katoaa vähitellen tai jopa yhtäkkiä ympäriltä. 

Ehkä tuo vanhus ei sopinut yleiseen, minunkin aivoihini liimautuneeseen vanhuskuvaan. Olen ollut huomaavinani, että tässä suorituskeskeisessä yhteiskunnassa vanhuuskin kuuluu suorittaa. Eläkkeelle pääsy tarkoittaa julkkiksille ja vähemmänkin julkkiksille aikakauslehdissä ja sosiaalisessa mediassa entistä täydempää kalenteria kielikursseineen, Espanjan matkoineen, osallistumiseen, jumppaan siellä ja hölkkään täällä, oman lähimmäisen hoivaamiseen, jne jne  Jos nyt sattuu kremppoja olemaan, kiikkustuolissa tulisi istua lempeän ja utuisen näköisenä - ja jos kiikkustuoli on vaihtunut hoivakodin sänkyyn, tuon edellä kuvatun ilmeen pitäisi säilyä. Monille puuhakkuus ja täysi kalenteri  on luonteva ja iloinen osa elämää, silloin menemistä kuuluukin olla ja tekeminen ja puuhaaminen tukee sitä paljon puhuttua elämän mielekkyyttä ja positiivisuutta.  Mutta entä hän, joka mieluusti hölläisi ja nauttisi omalla tavallaan olostaan - painaako ulkoinen suorittamispakko vielä vanhanakin?  Entä hän, joka kiroilee, on pahalla päällä vanhuuden rajoitteiden takia, eikä siedä että häntä mummotellaan. Onhan hänellekin tilaa purkaa kurjaa oloaan?  Eihän hänen tarvitse naamioitua suloisen mmm/pappanaamarin taakse? Tärkeintä lienee, että jokaisella olisi lupa elää sellaista ikääntyvän elämää kuin itselle sopii - kokonaisena omana itsenään, tarvittaessa pahaan oloon kuuntelijaa ja joskus  apuakin saavana, jos paha olo painaa liikaa.  Ja kalenteriin vain itselle mieluinen - ei se, mitä luullaan odotettavan, kun on eläkeläinen / ikääntyvä / vanha. Päätän paasaamiseni vanhan rovastin tokaisuun, kun häntä pyydiettiin johonkin tulasuudeen: "Valitettavsti en ehdi, minulla on tällä viikolla parturi". 

Lue lisää...

Kirjaston vaihtohyllyssä on elämää

Paavo-Kerkknen-ex-perheneuvoja-elkelinen Paavo Kerkkänen, ex perheneuvoja, eläkeläinen

 

Kohta on taas se aika kun joulupukin tuomasta paketista paljastuu mieleinen kirja. Ja joskus käy niin että toisesta paketista paljastuu samanlainen. Arjen tullessa riennetään sitten kirjakauppaan kuitin kanssa vaihtamaan kirjaa toiseen. Muitakin vaihtoehtoja löytyy.

Lue lisää...

Millä minä elän?

Saila-FB Saila Musikka, diakoni

 

Diakoniatyöntekijänä kohtaan aivan liian usein perheitä, joilla kokoaikatyöstä huolimatta on hankaluuksia päivittäisten laskujen kanssa. Ihan jokapäiväisessä elämässä, saati sitten, kun elämään ilmaantuu jotakin erityistä hakaluutta; lapsen korvatulehdus lääkärikäynteineen ja antibioottikuureineen, omia lomautusjaksoja tai pidempiä sairauslomia, ennakoimaton remontti tai mitä muuta tahansa.

Lue lisää...

Mitä on olla eurooppalainen

Tiina Belov, yliopistopastori Tiina Belov, yliopistopastori

Olimme työtoverini kanssa puhumassa hyvinvoinnista yliopiston eräällä osastolla. Läsnä oli henkilökuntaa, opiskelijoiden asioita ajavan ainejärjestön vaikuttajia ja muita opiskelijoita. Työtoverini edustaa Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiötä (YTHS), josta opiskelijat saavat sekä ruumiin että psyyken hoitoa. Yhdessä me, YTHS:n ja ev.lut.kirkon edustaja, kävimme vuoropuhelua siitä, mitä hyvinvointi ihmisen elämässä voisi tarkoittaa.

Tavallinen arki on parasta. Joskus sitä pitää vain sietää; toisinaan arjessa kohtaa iloisia yllätyksiä, tai se sujuu ilman suuria heittelyitä suuntaan tai toiseen. Elämän arkirytmi tuo mukanaan hyvinvointia tavallisten asioiden kautta, joita ovat vaikkapa syöminen, nukkuminen, liikkuminen, toiset ihmiset, eläimet ja luonto.

Lue lisää...

Kirje vanhemmilleni

Petri-Rask-FB Petri Rask, kirkkoherra

Kuten edellisessä blogissani kirjoitin, niin löysin vanhempieni jäämistöstä muutaman kirjeen, jotka olin lähettänyt vasta valmistuneena pappina Suomussalmelta Kirkkonummelle marraskuun alussa vuonna 1981. Lauantaina on elämäni ensimmäiset vihkimiset. Siitä kirjeessä on pieni anekdootti:”Topi-suntio pappilassa kahvilla. Oikein mukava mies. Vapaapäivänään toi hiekkaa autotallin edessä oleviin kuoppiin ja asensi pesukoneen vesijohtoverkkoon. Heitti pihalla olleen halkopinon halot vajaan ja vielä viimeiseksi neuvoi, kuinka vihkiminen on täällä hoidettu. Ulkona -4 astetta pakkasta.”Tänä päivänä ainakin Joensuussa opiskelijat suorittavat… pääsevät seuraamaan ja osallistumaan kirkollisiin toimituksiin aivan eritavalla kuin itse aikoinani. Kokemukseni kirkollisten toimitusten seuraamisesta ennen omaa pappisvihkimystäni oli aivan olematon. Kirje vanhemmilleni kertoo tuosta ensimmäisen toimituksen tuomasta jännityksestä: ”Ensimmäiset vihkimiset onnellisesti takanapäin. Tosin aivan ensimmäisestä toimituksesta unohtui alusta trinitaarinen invokaatio (Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen), vihkiraamattu jäi sakastiin ja sulhanen nousi polviltaan ennen aikojaan. Kaikesta huolimatta  he saivat toisensa!”Ensimmäinen sunnuntai Suomussalmella: ”Liturgia klo 10 Suomussalmen kirkossa ja perään ehtoollisjumalanpalvelus klo 12 Ämmänsaaren kirkossa.” Ensimmäisestä palveluksesta oli kirjeessä merkintä, että vuoroylistys  meni suurin piirtein niin kuin pitikin, mutta jälkimmäisessä palveluksessa vuorotervehdys meni jo omalla sävelellä. Kirje samalta päivältä jatkuu: ”Noin klo 14.10 ehtoollisjumalanpalvelus Näljängän kirkossa, 50 km:n päässä Ämmänsaaresta. Näljängän jumalanpalveluksen jälkeen, 30-vuotisen perinteen mukaan, söimme Jaakkola-nimisessä talossa. Ruokana oli jänispaistia. Sitten kiireellä takaisin Ämmänsaareen, jossa kaste klo 17 ja perään toinen klo 18.30.”Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään, sanotaan. En ymmärrä mitä tuolla sananlaskulla oikein tarkoitetaan. Mitä pahaa muistelemisessa on? Jos ei olisi tallella noita vanhemmiltani löytyneitä kirjeitä, niin ei tuota ensimmäistä työviikonloppua ja työuran alkua muistaisi millään. Muuttaessamme Suomussalmelle olin 24 v. Nyt hymyilyttää lukea tuota vasta valmistuneen nuoren miehen rehellistä sepustusta, mutta päivääkään en vaihtaisi. Koen, että näistä monista erilaisista kokemuksista on hyötyä myös tänään, nykyisessä virassani Joensuun kirkkoherrana. Eläköön kirje!

 

Petri Rask, kirkkoherra

Mestarin ohjauksessa

Mestarin ohjauksessa Markku Koistinen, Enon kappalainen

Edesmennyt ohjaaja ja professori Jouko Turkka herätti ristiriitaisia tuntemuksia. Hän yhdisteli ilmiöitä ja ajatuksia hurjalla voimalla. Tämä voimakas sisäinen palo oli aivan toisenlainen kuin monella ns. tavallisella ihmisellä. Siksi toiset näkivät hänessä suuren taiteilijaneron ja toiset mieleltään epätasapainossa olleen ihmisen.

 

Lue lisää...

Rollaattoriraivoa ja -rakkautta

Aina Nobelin palkintojen ja erilaisten kunniamerkkien  jakoaikaan tuumiskelen niitä monia keksintöjä ja keksijöitä, jotka jäävät vaille ansaitsemaansa tunnustusta. ( Pois se minusta, ettenkö arvostaisi palkintojen ja merkkien saajia, jokainen on omansa ansainnut) . Arvoisa lukijani arvaa varmaankin, että mielessäni ajattelen rollaattorin keksijää ( keksijöitä?, en jaksa nyt googlata) .  

Rollaattori - tuo raivoa ja rakkautta herättävä esine. esine, jossa on haastetta, mutta myös onnistumisen ja kenties epäonnistumisen syviä kokemuksia. Kaikkia näitä muodissa olevia termejä, jokainen voi lisätä niitä listaan mielensä mukaan. 

Lue lisää...

Bloggarit

Taivastelua
102 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Aimo Salonen
100 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia
Jussi Viljala
1 artikkeli

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä