Kummitusjuttu

Viirun ja Pesosen joulu sai ensi-iltansa. Pieni näyttämö oli viimeistä paikkaa myöten täynnä ja tunnelma katossa, mikä aiheuttikin niin matalassa tilassa likipitäen hengenahdistusta. Onneksi esityksessä oli väliaika. Pääsivät lapsetkin hönkimään raitista ilmaa siinä ilonpidon keskellä, ja lopun herkkuhetki se vasta olikin mieluinen.

Täytyy sanoa, että olen enemmän kuin iloinen koko teatteriväen ja ennen muuta teatteriyleisön puolesta, kun ihmiset ovat taas löytäneet tiensä tänne Saarisen Eliaksen saarekkeeseen. Iloista lasten naurua ja tyytyväisiä katsojakokemuksia olen kuullut useampaan otteeseen yleisön poistuessa katsomoista. Varausjärjestämäkin on saanut välillä pyöriä ihan punaisena, kun kysyntä jopa ylittää tarjonnan – ei ole ollut ihan jokapäiväistä herkkua näillä nurkilla viime vuosina. 

Niin se kesä meni kolisten ja nyt syksy saa…puu ja kohta on joulu ovella. Onneksi lohtuna on teatteritaide! Kesän hiljaiset päivät, joihin myös valoisat yöt luetaan, saivatkin jo kaipaamaan syyskauden alkua ja sitä väliin älyttömäksikin äityvää härdeliä, joka teatterin toimintaan kuuluu yhtä kiinteästi kuin pääministerin punakkuus budjettineuvotteluissa. 

Uimosen Lassi hurmaa tänä syksynä Havukka-ahon ajattelijana. Lassin myhäilevä olemus on kuin luotu Konsta Pylkkäsen rooliin, siis luonnerooli. Kiven Ainolta, joka ohjaa Havukka-ahon, ilmestyy muuten tänä syksynä esikoisteos Maailman kaunein tyttö. Monipuolisia ja lahjakkaita ihmisiä ylipäätään pyörii täällä teatterin ympärillä koko ajan. On kiva huomata, mitä kaikkea vuosien varrella talossa työskennelleistä ihmisistä on tullut ja missä yhteyksissä heihin törmää. Niitä ihmisiä on paljon.

Tämä talo meinaan, kun saatiin näyttelijät ja tekniikan väki kesälomille. Noista toimiston työmyyristä nyt en niin tiedä. Hyvä kun hoitavat hommansa ja ymmärtävät pysyä poissa tärkeämpien tieltä. Eivät ne keski-ikäiset naiset minua muutenkaan ole pahemmin häirinneet. Ja juhannukselta toimistokin hiljenee eli luvassa on toista kuukautta laatuaikaa.

Kyllä sielu lepää, kun kesä saa ja talo hiljenee. Enää ei tarvitse joka askeltaan miettiä. Voin vaikka pistää tanssiksi takanäyttämöllä eikä heti ole kaiken maailman naamakirjat pulloon päivittelyjä siitä, että taas se Hilppa on liikkeellä – varmoja havaintoja sieltä sun täältä. Ja kehtaavat vielä väittää että minä pelottelisin ihmisiä. Ei ikinä! Arvonsa tunteva kummitus korkeintaan vähän kutittelee tai ojentaa niskuroivia sieluja kaidalle tielle. Opetan ja ohjaan, jos tarve vaatii, en muuta.

Olen seurannut teatterin taloudenhoitoa kylmä hautakivi sydämellä. Kovin on kassakirstun tumma pohja häämötellyt ja huoli omasta työpaikasta väijynyt kaikkien teatterilaisten kasvoilla. Koko porukka on kyllä jaksanut kaikesta huolimatta painaa töitä aamusta iltaan – (ja) joskus yöhönkin asti. Monesti olen myös istunut talouspäällikön ikkunalaudalla hänen selkänsä takana ja seurannut, kun talouspäällikkö laskee laskukoneella mahdottoman pitkiä nauhoja täyteen numeroita. Sitten hän katselee nauhakasaa tuskissaan ja huokailee sydäntä särkevästi. Sitten on näköjään ottanut kovemmat aseet käyttöön – jos jonkinlaisia excel-taulukoita olen nähnyt hänen väsäävän ja ne ilmeisesti ovat antaneet piristystä alakuloisuuteen.

Olen nimittäin huomannut, että tiukka vanne talouspäällikön otsan ympärillä on löystynyt - jopa hiljaisia jippii-huutoja ja itsekseen naureskelua olen kuullut neloskerroksen nurkkahuoneesta. Näyttää ilmeisesti siltä, että pahin on ohi ja suunta kääntynyt parempaan. Taitaa uuden teatterinjohtajan saapuminenkin helpottaa talouspäällikön työtä ja vastuun taakkaa. Ei siis ihme, että kyynelehtiminen ja huokailu ovat vähentyneet.

Ammattisisaret Kyöpelivuorelta ottivat yhteyttä. Pyysivät muistuttamaan ja välittämään sanomaa siitä, että paasto on alkanut ja ihmisten pitäis muistaa vähän kilvoittella itsensä kanssa. Kyöpelivuoren verstaalla laitetaan pian luudat heilumaan. Varpuja ravistellaan hämähäkinseiteistä ja luudanvarsia kiillotetaan kuin konsaan Tylypahkassa. Noitakomppaniat ovat valmiina reissaamaan samaan mallin kuin tonttujoukko pari kuukautta sitten.

Ikä- ja sukupuolirakenne on Kyöpelivuorella tietoisen yksipuolinen ja varmasti vastoin kaikkia tasa-arvovaltuutetun ohjeita. Rekrytoinnissa suositaan yksiselitteisesti feminiinejä, kypsiä menopaussin ylittäneitä henkilöitä. Minä komppaan tässä kohdin valintaraatia! On oikein hyvä, että joskus nämä maan hiljaiset puurtajatkin pääsevät etusijalle. Maailma on miesten, mutta henkimaailma naisten.  Kokemukseni mukaan naiset ovat monin tavoin sensitiivisempiä ja herkempiä aistimaan non-verbaalisia veistejä ja ns. yliluonnollisia asioita. Olen vakuuttunut siitä, että tässä rahan ja maallisen mammonan palvontaan keskittyvässä maailmassa tarvitaan yhä enemmän ihmisiä, jotka keskittyvät ihan muuhun kuin tuloksentekoon tai tavarapaljouden, omistamisen ja ulkoisen menestyksen merkkien haalimiseen.

No saatiinhan ne porukat viimein pihalle tästä tönöstä. Männä vuosien meno kostautuu ja koko teatterin henkilökunta huilaa kuka minkinlaisen avustuksen varassa kuukauden päivät tämän vuoden aikana. Kun siihen lisätään työlainsäädännön mukaiset lomat ja kertyneet ylityöt, niin hiljaista tulee olemaan teatterin tienoilla ainakin jossain vaiheessa.

Ja minä suorapuheisena henkenä sanon, että kiitos tästä on rämäilyn. Yks’ jos toinen teatterilainen ihmetteli, että mistä sitä rahaa aikanaan riitti jos jonkinlaisiin käypäläisiin, vierailuihin ja yhteistuotantoihin, joita kävi seuraamassa vain kourallinen hippejä. Näissä henkistyneissä piireissä ei ole tapana keskittyä niin maallisiin asioihin kuin rahaan, mutta jotain minäkin ymmärrän Elon laskuopin perusteella. Se Elohan se muuten Vikin tänne palkkasi ja lähti pois teatterin hallituksesta ennen kun työn hedelmät alkoivat näkyä. Nyt kun on peet housussa, on vastuunkantajat vähissä! Maksajiksi joutuvat teatterin työntekijät, joiden toivomuksia ja hätähuutoja ei ajoissa kuultu.

Teatterin kummituksena ei usein tapaa kuin toisia teatterialan astraali-ilmestyksiä. Siksi olenkin viime ajat ollut niin innoissani, etten tahdo ektoplasmassani pysyä. Vieraakseni Joensuun kaupunginteatteriin on näet saapunut itsensä tasavallan presidentti Urho Kekkosen aave!

Laitoin itseni parhaaseen lakanakuosiin jonka puvustamosta löysin. Hermostuksissani ajelin hissillä Tornikabinetin ja ala-aulan väliä yrittäen keksiä sanottavaa. Huhuilin kesken kaupunginhallituksen kokouksen. Lopulta päätin vastaanottaa tasavallan presidentin kuolemattoman tietoisuuden aineettoman ilmentymän suuren näyttämön katonrajassa. Annoin lakanani liepeiden liehua kuin Marilyn Monroella, niiasin ja kuiskasin elegantisti: ”Tervetuloa Joensuuhun, herra presidentti. Minä olen Hilppa.” Kekkosen haamuhuulet suutelivat kämmenselkääni.

21.10. Runokeikkalla Rantakylän Helmessä

Sukkasillaan 9.10.2015 Kiteellä

Livahdan pakun takapenkille samalla, kun runotiimi pakkautuu autoon. Olen seurannut kauan vain teatterin sisällä olevia projekteja, joten tuntuu pitkästä aikaa virkistävältä nähdä mitä tapahtuu, kun teatterin väki lähtee ihan muualle tekemään jotain ihan muuta. Ajelemme tunnin verran etelän suuntaan.

Tulipa sukkela olo. Heti kun minä ryhdyin pitämään blogia, alkoi teatterilla kummitella. Olen aina ollut sitä mieltä, että työ tekijäänsä kiittää, mutta nyt kävi päinvastoin.

Heilin arvoisa päätoiminen toimittelija pyysi minua syksyllä tähän virkaan ja heti, kun ennustin huonoja uutisia, niin eikös ne toteutuneet. Nyt sitä odotellaan YT-neuvotteluja ja ihmetellään mitä tuleman pitää. Onhan tuota väkeä onneksi teatterisaleissa taas liikkunut, mutta ei se riitä. Budjetti jää reippaasti alle suunnitellun ja kassan pohja pilkottaa. Vanhat synnit eli yli varojen eläminen meitä seuraa aina seitsemänteen ensi-iltaan saakka L Eihän tässä muu auta, täytynee pistää porukkaa lepovuoroon ja yrittää selvitä mahdollisimman vähin vaurioin.