Mietteitä maailman menosta ja ihmiselosta

Kirjoittaja on yhden kirjan julki saanut kaupunkilehden toimittaja, joka yrittää ymmärtää, mitä ihmettä tässä maailmassa ja oman pään sisällä oikein tapahtuu.

Aimo Salonen has not set their biography yet

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 23: Mopo

Tänään... tai tjaa, eilen, kello onkin jo tätä kirjoittaessa yli puolenyön... minä sen sain: mopon. Pappatunturin. Erilainen se tosin on kuin se Pappatunturi, jolla ajelin Iisalmessa Porosuon kylällä 1970-luvun puolivälissä. Ja sepä meinasikin aiheuttaa hankaluuksia heti ensimmäisessä harjoituksessa.

Viime kesänä siis ajoin näyttelijäkollegani Johannan auton päin puuta. Halukkaat voivat käydä lukemassa siitä viime kesän blogikirjoitussarjastani. Tänä kesänä minun pitää ajaa 15-vuotiaan Ossin hahmossa mopolla, joka on hiukan erilainen kuin se, jolla ajoin omina teinivuosinani. Tämä polkaistaan käyntiin polkimesta, joka pitää muistaa nostaa ylös käynnistyksen jälkeen, muuten se on jarrupolkimen päällä. Tänään muistin, mutta muistanko sitten esityksessä, kun 400-500 katsojaa tuo jännitystä mopoilijan sieluun?

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 22: Onni ennen tyhjää katsetta

Tänään on taas sen tyhjän katseen aika, josta kerroin tämän kirjoitussarjan 12. osassa 15.4.2019. Tuolloin kuvailin, kuinka ohjaaja Kaitsu karsi vähän kerrallaan ilmaisuani, kun minun piti tuoda esiin Ossini järkytystä, kun elämä jysäyttääkin turpaan oikein kunnolla hetkellä, jolloin mies kuvittelee elävänsä elämänsä onnellisinta hetkeä. Ei viinanjuontia, sanoi Kaitsu, eikä itkuakaan. Pelkkä tyhjä katse vain.

Ennen tyhjää katsetta on siis se onni. Ei muuten ole helppoa senkään näytteleminen. Minullahan ei ole ainuttakaan repliikkiä kohtauksessa, jossa pitää pystyä ilmaisemaan suuria tunteita skaalan laidasta laitaan. Viimeksi harjoittelimme kohtausta sunnuntaina, jolloin Kaitsu huomautti, että älä Ossi vielä murjota, kun vielä tässä vaiheessa sinä olet onnellinen. Murjota... perhana, minähän yritin ilmaista miehen iloa hiljaisella hymyllä! Ajattelin nimittäin, että aika hölmöltä näyttää, jos annan hampaideni näkyä yli minuutin ajan irveessä, jonka on tarkoitus olla leveä hymy.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 21: Tuleekohan vaatteiden vaihdon kanssa kiire?

Aimolla on lomaviikko, ja tänään pitäisi siivota koti. Aloitin tiskaamalla ja laitoin taustamusiikiksi Spotifyn Luokkakuva-listan. Ossin nahkoihinhan tuossa tuli sukellettua ja Aimon tiskaaminen keskeytyi toistuvasti, kun Ossin piti välillä tanssia tangoa, välillä helisyttää tamburiinia ja välillä tuijottaa järkyttyneenä tyhjyyteen. Samalla Aimo oivalsi, että niiden tähän saakka siviilivaatteissamme harjoiteltujen kohtausten väliinhän tulee vaatteiden vaihtoja, joita toisen näytöksen aikana on useita.

Semmoinen ajatus pätkähti pääähän, että kuinkahan kiire siinä tulee. Tässä tiskaamisen ja kierrätysastioille menon välissä uppouduin tutkimaan plaria sillä silmällä.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 20: Juhlavuoden satsaus

Harmillista: Foreca sää näkyy näyttävän keskiviikoksi Roukalahdelle pilveä ja kahta sadepisaraa. Uhkana on harjoitusten siirtyminen sisälle, ja se taas olisi takaisku paitsi harjoittelulle myös radiohaastattelun sävyille.

Hannu Virolaisen aikoinaan perustama Roukalahden kesäteatteri siis täyttää tänä kesänä 20 vuotta, ja juhlavuoden kunniaksi kyläseura Roukalahden Kivekkäät teki kulttuuriteon uskaltautumalla tuottamaan kantaesityksen, Tiina Markkasen käsikirjoittaman Luokkakuvan. Se kiinnostaa myös mediaa. Tähän mennessä omat haastattelunsa ovat käyneet tekemässä paikallislehti Kotiseutu-uutiset omaa kesälehteään varten ja samoin maakuntalehti Karjalainen omaa Kägi-kesälehteään varten. Myös kaupunkilehti Karjalan Heili suunnittelee omaa juttuaan.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 19: Marssilaulu

Eilen otti  päähän: että olenkin päästänyt itseni löpsähtämään näin läskiksi ja huonokuntoiseksi. Äsken sitten lomanaloittajaisoluella Sointulan baaritiskillä heräsi pohdinta, onko siinä ilman loppumisessa sittenkään kysymys ylipainon ja liikunnan rasituksen yhteisvaikutuksesta.

Torstai-iltana harjoittelimme yhtä Luokkakuvan upeinta tuokiota, vuoden 1957 kakkosluokkalaisten reipasta tuloa kohtaukseen. Arton haitarin säestyksellä marssimme palavasilmäisinä katsomon eteen laulaen Urheilijapoikain marssia. Että minä rakastan sitä rallia ja kohtausta! Kun saamme sen toimimaan, yleisö ihastuu siihen. Ennen ensi-iltaa vain minun pitää saada oma ääneni kestämään.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 18: Lähes yhtä hyvä kuin Annan isä

Koska Minna oli matkoilla ja eräopasopiskelija Johanna Ruunaan kuohuissa, mennyt viikko meni ilman oikeita teatteriharjoituksia. Tiistaina sentään vedimme lauluharjoitukset ja lauluihin liittyviä kohtauksia sen verran, että liukumista muusta tekemisestä lauluihin yritettiin saada luontevammaksi.

Viikon suurin ylpeydenaiheeni on sujuvasti mennyt alkulämmittely tangoa tanssien. Roolihahmoni Ossihan on hyvä tanssija, ja siksi minäkin yritän tulla hyväksi ja ostin tanssiseura Motoralta talvella yhden yksityistunnin, jolla opettelin perusaskeleet. Sen jälkeen on riittänyt tekemistä, että saan siirrettyä kömpelösti oppimani askeleet sujuvaksi tanssimiseksi. Tanssilavakohtauksessahan Ossini daami on Elise, jota näyttelee Anna, oikeasti hyvä tanssija.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 17: Oivallus ja sekaannus

Riikka hämmensi minut edellisissä bändiharkoissa kertomalla, että tamburiinini iskee etupotkuna, kun sen pitäisi iskeä takapotkuna. Tänään Riikka sai minut iloiseksi hymyilemällä, että hei, nyt sinä löysit tuossa lopussa sen takapotkun. Pienen keskustelun jälkeen tajusin, että minunhan pitää seurata Harrin rumpuvalikoimasta sitä pientä - sitä, mitä ne sanovat virveliksi. Olisitte heti sanoneet! Juuri tuollaista konkreettista ohjetta minä kaipasin: hakkaa samaan tahtiin kuin Harri lyö tuota tiettyä rumpua.

Hoksauksestani riemastuneena olin mielestäni tosi hyvin muun bändin mukana seuraavassa vedossa. Seuraavassa sitten sekosinkin täysin ja sekoitin samalla myös Harrin. Juutuin nimittäin katsomaan, milloin se Harrin palikka siihen virveliin iskee, ja kyttäämään kun rupesin, sekosin täysin ja lopetin tamburoinnin. Harri näki putoamiseni ja putosi hänkin niin, että hetken aikaa Inton olohuoneesta kuului vain Arton piano, Riikan urut, Inton kitara, Askon basso sekä Timon kitara ja laulu. Harri toipui ensimmäisenä ja sitten minäkin pääsin taas tamburiinini kanssa epävarmasti mukaan.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 16: Takatalvi

Nyt se ohjaaja Kaitsun virallinen ilmoitus tuli: Luokkakuvan tämän illan harjoitukset on peruttu. Lumi palasi Pohjois-Karjalaankin, eikä kenelläkään ole halua lähteä liukastelemaan kesärenkailla liperiläisille teille.

Takatalven pystyi aistimaan jo eilen, jolloin kylmyys palautti harjoitukset ulkoa Kivekkäiden talon juhlasaliin. Harmitti. Takapakki kun merkitsi takapakkia myös tekemisessä: sisätiloissa kohtaukset jäävät pakostakin tehottomammiksi kuin oikeilla esityspaikoilla, koska sisällä joutuu soveltamaan. Opettajaa näyttelevä Into esimerkiksi ihmetteli eilen, miksi hänen pitää kääntää takapuoli yleisölle ja ohjaaja Kaitsu sai selittää, että et sinä esityksessä ahteriasi yleisölle näytä, koska tuolla ulkona seisot kateederilla siinä viimekesäisen Avioliittosimulaattorin navetan luona niin, että sekä vuoden 1957 kakkosluokkalaiset että kesän 2019 kesäteatteriyleisö näkevät kasvosi.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 15: Takapotku

Riikka sen eilen bändiharjoituksissa sanoi: kun tuo tamburiini lyö nyt etupotkuna, niin olisiko se parempi takapotkuna? Musiikkimaestro Tarkkonen myönsi, että olisi. Nuori tamburiinitaiteilija Salonen oli kuin Hiltus-Harrin rumpuklapilla päähän lyöty.

– No nyt kun sinä lyöt ykköselle ja kolmoselle, niin kuulostaisi paremmalta, jos löisit kakkoselle ja neloselle, selitti Riikka.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 14: Kaikilla meillä on oma erkkitoivasemme

Kaitsun sanat jäivät mieleen eilisillalta: Johanna, tuo on sinun erkkitoivasesi. Ohjaaja tarkoitti maneeria, jollaisia meillä jokaisella on omanlaisiamme. Kaitsu nimesi ne erkkitoivasiksi ohjatessaan Minnaa, jonka Paula on lavalla lähes koko Luokkakuvan ajan.

Tarinahan tapahtuu sekä reaaliajassa vuonna 2019 että Paulan muistojen kautta menneisyydessä niin, että reaaliaika ja menneisyys vuorottelevat. Minna joutuu puhumaan varsin paljon suoraan yleisölle kertoessaan, mitä hän aikoinaan teki ja mitä mietti tehdessään, ja siinä hänellä tulee usein päälle nuotti, jota ohjaaja Kaitsu alkoi pistää poikki imitoimalla Yleisradion legendaarista ulkomaantoimittajaa: Täällä Erkki Toivanen, Lontoo.

Lue lisää...

Bloggarit

Tutkailua
32 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Aimo Salonen
141 artikkelia
Taivastelua
183 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä