Mietteitä maailman menosta ja ihmiselosta

Kirjoittaja on yhden kirjan julki saanut kaupunkilehden toimittaja, joka yrittää ymmärtää, mitä ihmettä tässä maailmassa ja oman pään sisällä oikein tapahtuu.

Aimo Salonen has not set their biography yet

Mitä tarjouksia Kaitsu ottanee vastaan

Hyvä tästä tulee. Tänään tulee täyteen viikko siitä, kun Roukalahden kesäteatterin tämän vuoden työryhmä kokoontui ensimmäisen kerran ja sai käsiinsä Tiina Markkasen Meidän luokka -käsikirjoituksen. Siihen, että edelliskesän menestysnäytelmän jatkoksi tehdään täydennysosa, liittyy aina riskinsä, mutta viikon sulattelun jälkeen minulla on luottavainen olo. On tämäkin suuri tarina - tai oikeastaan palanen, joka viimeistelee kahtena kesänä kerrotun tosi suuren tarinan.

On yksitoista ihmistä, luokkakaverukset 1950-luvun lopun kansakoulusta, ja heidän elämäntarinansa vuosikymmenten ajalta. On erilaisia persoonia ja monenlaisia elämäntarinoita Suomessa ja maailmassa, joka kokee suuria muutoksia runsaassa 60 vuodessa. Keskiössä on kolmiodraama: kaksi miestä ja nainen, johon molemmat miehet ovat rakastuneita. Suuren tarinan yksi suurimmista kysymyksistä on, voiko väärä valinta johtaa tuplatöppäykseen: pahimmassa tapauksessa ihminen menettää sekä rakastettunsa että parhaan kaverinsa.

Lue lisää...

Paras hetki on nyt

Niin se vain on, että unelmien tavoittelu on hienompaa kuin se, että ne saavuttaa. (Suunnistuksen maailmanmestari Minna Kauppi kesällä 2010 kolumnissaan Veikkaajassa).

Paras hetki on Ilokallion portaiden alapäässä. Silloin kaikki on vielä mahdollista. (Elise, luokan paras huijattava Tiina Markkasen kirjoittamassa, kesällä 2019 kantaesityksensä saaneessa näytelmässä Luokkakuva).

Lue lisää...

Oikein hyvä vuosi

When I was fifty nine it was a very good year (Mukaelma Frank Sinatran laulamasta laulusta).

 

Lue lisää...

Hyvä päivä julkistaa kulttuurin voima

Maakuntalehti Karjalaisen kulttuuritoimitus on luonut viime vuosina uutta upeaa itsenäisyyspäivän perinnettä. Tänäkin aamuna saimme katsoa, mitkä kaikki 12 eri alojen saavutusta toimittajat Kimmo Nevalainen ja Suonna Kononen olivat valinneet ehdolle vuoden 2019 pohjoiskarjalaiseksi kulttuuriteoksi, jonka toimitus sekä raadin tämän vuoden vaihtuvat jäsenet Sanna Kärkkäinen, Esa A. Luukkainen ja Johanna Turunen valitsivat tammikuussa .

Onpa hurja lista: on ammattilaisia ja harrastajia, musiikkia, kuvataidetta, teatteria, kirjallisuutta. Joensuun oopperayhdistyksen puurtaja Eila Yrjölä mainitaan Figaron häiden kautta monitoimihöylänä, joka mahdollistaa monia asioita. Elinvoimainen kulttuuri tarvitsee tasokkaita ammattilaisia, mutta Yrjölän kaltaiset asialleen omistautuneet ja asiansa puolesta intohimoisesti toimivat vapaaehtoistoimijat ovat todellisia kultakimpaleita, joita ilman ammattilaisilla olisi vähemmän toimintamahdollisuuksia.

Lue lisää...

Sivupersoonani Ossi

Onpa jännä kesäteatterisyksy: hahmoni Ossi ei suostu poistumaan elämästäni. Miksi poistuisikaan, tarinahan jatkuu.

Aloitin näyttelijänurani kesällä 2018, jolloin kuvio oli selvä. Esitimme Roukalahden kesäteatterissa "vanhan" näytelmän, Veera Niemisen romaaniin perustuvan Avioliittosimulaattorin, jota on esitetty muuallakin Suomessa. Kun kesä oli ohi, oli aika paketoida esitys ja hyvästellä hahmot. Syyskuussa mielen täyttivät jo uudet asiat.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 34: Mutta mitä tapahtui Eliselle?

Kiitos, ystävät. Luokkakuvan viimeinen esitys oli elen, ja kesästä jäi lämpimät muistot. Teimme yhdessä jotain, joka jää niin meidän itsemme kuin yli 5000 katsojankin mieliin.

Tiina Markkasen kirjoittamat hahmot jäävät pyörimään pitemmäksikin aikaa ajatuksiin: mitä kaikkea heille on tapahtunut semmoista, mitä käsikirjoitus ei paljasta? Mitä Martille tapahtui ulkomailla? Naimisiin hän ei ehkä mennyt, mutta suhteita hänellä varmasti oli. Oliko lapsia? Paulalla ei ollut, mutta millaisia suhdeyritelmiä hänen vuosikymmeniinsä mahtui? Elämäänsä ylipäätään hän ei hirveän tyytyväinen ollut, ja se oli yksi Luokkakuvan hienoista teemoista: seitsemänkymppisenä voi vielä tehdä asioita.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 33: Mikä kesä!

Jäljellä on vielä kaksi elokuista yönäytöstä, mutta jo tänään iski haikeus, kun vedimme viimeisen päivänäytöksen. Heinäkuu meni tahdilla esitykset keskiviikkoisin, torstaisin ja sunnuntaisin, ja tänä aikana teimme, uskallan väittää, jotain historiallista. Roukalahden kesäteatterin Luokkakuva puhutteli, ja puhuttelee vielä niissä kahdessa jäljellä olevassa yönäytöksessä, tavalla, joka jää ihmisten mieliin. Tänään kesän ennätysyleisö, 500 ihmistä, antoi loppuapdolinsa seisaaltaan. Kuinka moni kesäteatterilainen saa kokea sen? Juuri nyt oloni on tavattoman kiitollinen, että saan olla osa tätä.

Suurin kiitos kuuluu Tiina Markkaselle, joka kirjoitti Suuren Tarinan. Iso kiitos menee Tiinan elämänkumppanille, ohjaaja Kai Paavilaiselle, joka sai ryhmän toimimaan. Moni teatterin ammattilainen on heinäkuun aikana jakanut kiitosta siitä, kuinka haastavan tekstin Tiina teki harrastajateatterilaisille, ja kuinka Kaitsukaan ei päästänyt meitä helpolla ajattelemalla, että amatöörejähän ne vain ovat. Harrastajiahan me olemme, mutta voi meiltä silti vaatia. Minna Fali teki uskomattoman työn Paulana, ja toinen esityksen kivijalka oli Timo Kettunen Marttina, jonka loppulaulu herkisti yleisön. Esityksen jälkeen menimme tänään äänimies Kristian Syyslehdon kanssa Sointulaan voitonmaljoille, Krisun ilmaus, ja Krisu kertoi, kuinka jokaisessa esityksessä oli se porukka, joka halusi lähteä pois kesken loppuaplodien, koska ei halunnut näyttää omaa itkuaan naapurille.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 32: Peikonperkele

Tänään se iski. totaalinen musta hetki. Koko kesän olen vetänyt niin hyvin, ja kun kavereille on tullut unohduksia, olen kertaalleen ollut itse se, joka auttaa ja vapauttaa lukkiutuneen tilanteen ja saa esityksen jatkumaan. Tänään jumi iski itseeni.

En tiedä, mitä väliajalla tapahtui, mutta äkkiä tajusin toista puoliaikaa odottaessamme, että en muista, miten se yksi kohtaus etenee. Tarkistin plarista, mutta pelko jäi. Aloin jännittää sitä tiettyä kohtausta, joka kaiken lisäksi on oma kohokohtani Luokkakuvassa. Ossini on siinä totaalinen elämäänsä pettynyt kusipää, joka pilaa juhlat, ja olen tähän saakka nauttinut showstani. Tänään pelkäsin kohtaukseen mennessäni, ja kävi kuten pelkäsin: seisoin kesän ennätysyleisön edessä, enkä kerta kaikkiaan muistanut, mitä minun pitää sanoa. Mustia hetkiä tuli useita, mutta rakas pikkusiskoni - henkinen, ei biologinen - Johanna ja joku muu kaveri auttoivat ja esitys eteni, enkä usko, että kovinkaan moni katsojista tajusi, että nyt tapahtui jotain outoa. Tai no - se yksi hiljaisuus venyi kyllä piinallisen pitkäksi.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 31: Tosiaan, suuret ikäluokat ja uudet mahdollisuudet

Enpä ollut tuotakaan ajatellut, ennen kuin ystäväni Pia sen ääneen sanoi: Luokkakuvan ihmisethän ovat niitä suomalaisia, joille maailma avautui ensimmäistä kertaa. Nämä sotaveteraanien lapset saivat koulutusta, ja hekin, jotka eivät ylioppilaiksi kirjoittaneet ja yliopistoissa opiskelleet, oivalsivat, että voi elämää löytyä Suomen rajojen ulkopuoleltakin. Markkasen Tiina on terävällä kirjoittajan oivalluksellaan laittanut tarinaan enemmän yhteiskunnallista havainnointia kuin me työryhmän jäsenet olemme oivaltaneetkaan. Kaksi Punaisen koulun kasvattia tosiaan eli suuren osan elämästään ulkomailla.

Kun siihen lisää sen jo aiemmin toteamani, että jokainen katsomossa istuja, varttuneempi ainakin, löytää hahmoista paljonkin tuttua ja samaistuttavaa, ei ole ihme, että olemme saaneet tämän kesän esityksestämme poikkeuksellisen paljon palautetta. Tänäkin aamuna minut pysäytti töihin kävellessäni ihminen, joka oli käynyt katsomassa esityksen viime viikolla. Kohtalaisen pitkän keskustelun kävimme ortodoksisen kirkon puistossa.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 30: Sehän oli kunnanjohtaja, siskoseni

Olipa jännä keskiviikkoilta. Illan veto oli kaukana täydellisestä, mutta yleisö tykkäsi enemmän kuin vielä kertaakaan Luokkakuvan aikana, ja se on tänä menestyskesänä paljon. Lopputaputukset olivat rytmikkäät ja - mitä ei kovin usein tapahdu kesäteattereissa - osa jopa nousi taputtamaan seisaaltaan. Markkasen Tiina on osunut napakymppiin tarinallaan, joka naurattaa ja liikuttaa kyyneliin saakka.

Ja hitto soikoon, ollaanhan me esiintyjätkin hyviä. Johanna kysyi lopputuuletuksista selvittyään, kuka oikein oli se nainen, joka kävi halaamassa. Kunnanjohtaja, siskoseni, Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen, joka kävi kaappaamassa syleilyynsä kaiken, mikä liikkui. Tänään toimi äänentoistokin, kun pari kajaria siirrettiin paikkoihin, joissa ne eivät nappaa näyttelijöiden ääntä kiertoon saakka.

Lue lisää...

Bloggarit

Toimitus
1 artikkeli
Taivastelua
157 artikkelia
Tutkailua
16 artikkelia
Aimo Salonen
137 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä