Mietteitä maailman menosta ja ihmiselosta

Kirjoittaja on yhden kirjan julki saanut kaupunkilehden toimittaja, joka yrittää ymmärtää, mitä ihmettä tässä maailmassa ja oman pään sisällä oikein tapahtuu.

Aimo Salonen has not set their biography yet

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 31: Tosiaan, suuret ikäluokat ja uudet mahdollisuudet

Enpä ollut tuotakaan ajatellut, ennen kuin ystäväni Pia sen ääneen sanoi: Luokkakuvan ihmisethän ovat niitä suomalaisia, joille maailma avautui ensimmäistä kertaa. Nämä sotaveteraanien lapset saivat koulutusta, ja hekin, jotka eivät ylioppilaiksi kirjoittaneet ja yliopistoissa opiskelleet, oivalsivat, että voi elämää löytyä Suomen rajojen ulkopuoleltakin. Markkasen Tiina on terävällä kirjoittajan oivalluksellaan laittanut tarinaan enemmän yhteiskunnallista havainnointia kuin me työryhmän jäsenet olemme oivaltaneetkaan. Kaksi Punaisen koulun kasvattia tosiaan eli suuren osan elämästään ulkomailla.

Kun siihen lisää sen jo aiemmin toteamani, että jokainen katsomossa istuja, varttuneempi ainakin, löytää hahmoista paljonkin tuttua ja samaistuttavaa, ei ole ihme, että olemme saaneet tämän kesän esityksestämme poikkeuksellisen paljon palautetta. Tänäkin aamuna minut pysäytti töihin kävellessäni ihminen, joka oli käynyt katsomassa esityksen viime viikolla. Kohtalaisen pitkän keskustelun kävimme ortodoksisen kirkon puistossa.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 30: Sehän oli kunnanjohtaja, siskoseni

Olipa jännä keskiviikkoilta. Illan veto oli kaukana täydellisestä, mutta yleisö tykkäsi enemmän kuin vielä kertaakaan Luokkakuvan aikana, ja se on tänä menestyskesänä paljon. Lopputaputukset olivat rytmikkäät ja - mitä ei kovin usein tapahdu kesäteattereissa - osa jopa nousi taputtamaan seisaaltaan. Markkasen Tiina on osunut napakymppiin tarinallaan, joka naurattaa ja liikuttaa kyyneliin saakka.

Ja hitto soikoon, ollaanhan me esiintyjätkin hyviä. Johanna kysyi lopputuuletuksista selvittyään, kuka oikein oli se nainen, joka kävi halaamassa. Kunnanjohtaja, siskoseni, Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen, joka kävi kaappaamassa syleilyynsä kaiken, mikä liikkui. Tänään toimi äänentoistokin, kun pari kajaria siirrettiin paikkoihin, joissa ne eivät nappaa näyttelijöiden ääntä kiertoon saakka.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 29: Nyt pois pilvistä

Olemme leijuneet tämän viikon. Sekä kenraali- että ensi-iltayleisö tykkäsivät, ja sekä Karjalaisen että Karjalan Heilin kriitikot kehuivat. Tämä on petollinen tilanne palata viikon tauon jälkeen yleisön eteen. Hyvä olo on nyt piistettävä poikki ja keskityttävä taas nöyrinä varsinaiseen esitysjaksoon. Huomisesta lähtien vedämme koko heinäkuun läpi kolmen esityksen viikkotahdilla: näyttämölle sunnuntaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin.

Onneksi ihan kaikki ei mennyt ensi-illassa putkeen. Koska näyttelijöitä on 15 plus bändi päälle plus muutama muukin äänentoiston kannalta ongelmallinen juttu, ensi-illassa oli pienoisia äänenkierto- ja muita ongelmia, ja siitäkin puhuimme sekä ensi-illan jälkeen kasvokkain että kuluneen viikon aikana WhatsApp-ryhmässämme. Ongelmat tiedetään ja niille tehdään tarvittavat asiat.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 28: Ihmeellinen rauha

Ohjaaja Kaitsu lausui torstain kenraaliharjoituksen jälkeen vapauttavat sanat: olen ylpeä teistä. Olihan se hyvä veto, juuri sopiva. Pieniä mokia tuli sen verran, että ensi-iltaan lähdetään nöyrinä, mutta niin hyvin se rullasi, että voimme lähteä huomiseen myös luottavaisina. Työmme olemme tehneet, ja kyllä me osaamme.

Kenraalissa oli varsin mukavasti yleisöä. Hiljentävä oli tieto, että alzheimeria sairastava nainen oli nauranut enemmän kuin vuosiin. Naurua kuului muutenkin, ja se tuntui hyvältä. Luokkakuvan huumori kun nousee tilanteista, ei niistä vitseistä, joita kesäteattereilta on totuttu odottamaan. Hiukan mietitytti, aukeaako tämä yleisölle, mutta kyllä se aukeaa. Se tuo mukavan kutinan. Olemme tekemässä tänä kesänä jotakin poikkeuksellista, ja olen kiitollinen, että saan olla tässä mukana.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 27: Martin puujalkavitsi

Nyt alkaa olla jo hyvä olo. Tai eihän olo hyvä saa olla, muuten mennään metsään. Muotoillaan uudestaan: nyt ei ole päällä samanlainen paniikki kuin edellisen kirjoituksen aikaan. Mikrofonin lähettimen pitopaikkaan löytyi toimiva ratkaisu, ja vöitäkin tuli ostettua sen verran, että housut pysyvät päällä. Keskiviikkoillan koeyleisön, jonka muodosti Maarianvaaran kesäteatterin tuottaja Henri Räsänen, edessä vedetty harjoitus meni suhteellisen hyvin, koska nyt pystyi keskittymään itse tekemiseen. Parannettavaa jäi juuri sopivasti.

Räsäs-Henry antoi hyvän palautteen: olipa erikoisin esitys, minkä hän on kesäteatterissa nähnyt. Lausunto oli kehu. Roukalahdessa tehdään nyt hyvällä tavalla jotain semmoista, mikä ei ole tavanomaista kesäteatterikamaa. Oma riskinsähän tässä on. Jos yleisö odottaa alastomuutta tai alapään huumoria, se pettyy. Komiikka nousee tilanteista ja kyse on enemmän syvälle tunteisiin menevästä esityksestä kuin hekohekosta. Henry sanoi odottavansa uteliaana yleisön reaktioita.  Ne voivat olla ristiriitaiset: meistä saatetaan pitää todella paljon, mutta vaarana myös on, että kaikki eivät ymmärrä, että tässä liikutaan sekä Paulan muistoissa että nykyajassa.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 26: Liitokset natisevat

Eihän se, kuten ohjaaja Kaitsu eilen illan päätteeksi sanoi, kovin hyvin mennyt. Itse asiassa se oli aivan karmea läpimeno. Mutta, kuten Kaitsu painotti, ei sen valmis pidä vielä ollakaan. Onhan meillä tämän illan läpimenon verran aikaa korjata asioita. Huomenna saattaa olla jo yleisöä, ja torstainahan on sitten kenraaliharjoitus, joissa katsomossa on sukulaisia ja kavereita. Sitten on juhannustauko ja siten koittaa sunnuntai, ensi-ilta.

Liitokset natisevat, totesi Kaitsu, ja tarkoitti löysyyttä, mitä on kohtausten ja repliikkien välissä. Riittävän nopeasti emme eilen iskeneet omia repliikkejämme kaverin repliikin perään, ja suoranaista sekoiluakin oli siellä täällä. Itse esimerkiksi olin jo heti mopoajeluni jälkeen menossa suoraan tanssilavalle soittamaan rokkia muistamatta, että baarissa pitää ensin piipahtaa. Olin jo ehtinyt aloittaa vaatteiden vaihdonkin, ja kovin puolivillaisen näköisenä ryntäsin sitten muiden perässä baariin sanomaan Paulalle, että älä usko, Mustajalka huijaa aina naisia.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 25: Tanssijapojan ohjeet

Oulussa opiskeleva poika, tuleva tanssin ammattilainen, on isänsä luona muutaman yön pysähdyksellä matkallaan Lappeenrannan Kalenoista Kuopio Tanssii ja Soihin. Uskouduin äsken murheestani, josta olen tännekin kirjoittanut: yli minuutin kestävästä onnestani, joka minun on pystyttävä Luokkakuvassa ilmaisemaan ilman ainuttakaan ääneen lausuttua sanaa. Siinähän on se ongelma, että onnellinen hymy meinaa hyytyä lähes itkuksi, kun hymyillä pitää, vaikka 400-500 ihmistä tuijottaa suoraan kohti ihan lähellä. Kotona olen harjoitellut peilinkin edessä, mutta niin vain muuttuu hymy irvistykseksi.

"Käy sisäistä monologiasi", kehotti poika. Että mitenkä? Isä katsoi poikaansa yhtä uunona kuin keväällä bändiharjoituksissa Riikkaa, joka sanoi, että iske sillä tamburiinilla etupotkun sijasta takapotkua.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 24: Onko se vielä liian levällään?

Ensi-iltaan on tänään tasan kaksi viikkoa. Vilkaisu harjoituskalenteriin paljastaa, että jäljellä on kenraali mukaan lukien enää kahdeksan harjoituskertaa, joista kahdessa on yleisöä paikalla. Niin sanottuja tavallisia harjoituksia on vain kaksi, kaikki muut ovat joko I tai II tai koko näytelmän läpimenoja. Pitäisi siis alkaa olla aika valmista.

Ei ole, lähelläkään. Välillä on havaittavissa pientä hermostumistakin: onko homma liiankin levällään? Luokkakuva on silläkin tavalla haastava näytelmä, että bändin mukana olo ja toisen näytöksen runsaat pukujen vaihdot ovat tuoneet pakollisia paneutumisia asioihin, jotka ovat vieneet aikaa varsinaiselta harjoittelulta. Torstaina esimerkiksi piti harjoitella ensimmäistä kertaa musiikkikohtauksia koko bändin ja esityksessä oikeasti käytettävien soittimien voimin, mutta emme harjoitelleet. Äänimies Krisu varoitteli jo harkkojen alussa, että tekniikan vaatimat säädöt vievät aikaa, kun yksittäisiä soittimia on paljon, ja kun säädettävänä on myös monen eri laulajan vaatimat äänet.

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 23: Mopo

Tänään... tai tjaa, eilen, kello onkin jo tätä kirjoittaessa yli puolenyön... minä sen sain: mopon. Pappatunturin. Erilainen se tosin on kuin se Pappatunturi, jolla ajelin Iisalmessa Porosuon kylällä 1970-luvun puolivälissä. Ja sepä meinasikin aiheuttaa hankaluuksia heti ensimmäisessä harjoituksessa.

Viime kesänä siis ajoin näyttelijäkollegani Johannan auton päin puuta. Halukkaat voivat käydä lukemassa siitä viime kesän blogikirjoitussarjastani. Tänä kesänä minun pitää ajaa 15-vuotiaan Ossin hahmossa mopolla, joka on hiukan erilainen kuin se, jolla ajoin omina teinivuosinani. Tämä polkaistaan käyntiin polkimesta, joka pitää muistaa nostaa ylös käynnistyksen jälkeen, muuten se on jarrupolkimen päällä. Tänään muistin, mutta muistanko sitten esityksessä, kun 400-500 katsojaa tuo jännitystä mopoilijan sieluun?

Lue lisää...

Kesäteatterilaisen kehitys II, osa 22: Onni ennen tyhjää katsetta

Tänään on taas sen tyhjän katseen aika, josta kerroin tämän kirjoitussarjan 12. osassa 15.4.2019. Tuolloin kuvailin, kuinka ohjaaja Kaitsu karsi vähän kerrallaan ilmaisuani, kun minun piti tuoda esiin Ossini järkytystä, kun elämä jysäyttääkin turpaan oikein kunnolla hetkellä, jolloin mies kuvittelee elävänsä elämänsä onnellisinta hetkeä. Ei viinanjuontia, sanoi Kaitsu, eikä itkuakaan. Pelkkä tyhjä katse vain.

Ennen tyhjää katsetta on siis se onni. Ei muuten ole helppoa senkään näytteleminen. Minullahan ei ole ainuttakaan repliikkiä kohtauksessa, jossa pitää pystyä ilmaisemaan suuria tunteita skaalan laidasta laitaan. Viimeksi harjoittelimme kohtausta sunnuntaina, jolloin Kaitsu huomautti, että älä Ossi vielä murjota, kun vielä tässä vaiheessa sinä olet onnellinen. Murjota... perhana, minähän yritin ilmaista miehen iloa hiljaisella hymyllä! Ajattelin nimittäin, että aika hölmöltä näyttää, jos annan hampaideni näkyä yli minuutin ajan irveessä, jonka on tarkoitus olla leveä hymy.

Lue lisää...

Bloggarit

Taivastelua
128 artikkelia
Aimo Salonen
129 artikkelia
Toimitus
1 artikkeli
Tutkailua
3 artikkelia
Hilppa
11 artikkelia
Anna Tenhu
22 artikkelia
Tiltu Taimela
3 artikkelia

Uusimmat Blogit

Hae Heilistä

Hae Heilistä