Teatteri: Mitä erinomaisuus tarkoittaa?

Joensuun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä ensi-iltansa saanut monologi Anjan lähes erinomainen elämä pohjautuu Esko-Pekka Tiitisen vuonna 2011 ilmestyneeseen samannimiseen romaaniin.

Romaani on aiemmin dramatisoitu muun muassa Kemin kaupunginteatterissa sekä Kouvolan ja Savonlinnan teattereissa. Nyt Tiitinen on ohjannut teoksensa pohjalta esityksen itse, ja pääosan esittäjä Minna Maaria Virtanen on ollut mukana sitä käsikirjoittamassa ja dramatisoimassa. Esitys onkin tehty Virtasen 25-vuotisen taiteilijauran juhlistamiseksi.

Kaupunginteatterin auringonkukkakuvastoisen mainonnan perusteella asemoiduin henkisesti odottamaan niin sanottua hyvän mielen esitystä. On kokonaisuus sitäkin, mutta siinä on paikoin myös traagisia ja sääliä herättäviä sävyjä. Yhdessä näistä aineksista muodostuu kiehtova kokonaisuus, joka pääsee myös yllättämään katsojan.

Monologin kehyskertomuksena toimii se, että Anja nauhoittaa siskonsa pyynnöstä muistojaan C-kaseteille. Toisaalta Anja puhuu yleisölle, jonka olemassaolon hän tiedostaa jo ennen kuin nauhuri saapuu – tai ainakin ennen kuin siitä yleisölle kerrotaan.

Esityksessä näytetään myös Anja niin vanhana, ettei ehkä sama nauhuri enää toimisi.

Joka tapauksessa Anja jakaa elämäntarinansa yleisölle lapsuudesta vanhuuteen saakka. Hänellä on taipumusta liioitella, ja siten hän välillä muistelee esimerkiksi jo päätyneensä työurallaan Brysseliin, vaikka Anjan maailman rajat eivät yhtä ulkomaanmatkaa lukuun ottamatta yleensä ulotu Tohmajärveä pidemmälle.

Pienimuotoinen lavastus ja näyttämökuvasto on kekseliästä. Valoilla ja tarpeistolla saadaan esiin Anjan elämän kannalta tärkeiden muiden ihmisten läsnäolo silloin, kun sitä hetkellisesti tarvitaan. Erityisen oivaltava on kohtaus, jossa Anjan hääpuvun laahuksena toimii matto, joka tuo mukanaan kaikenlaista myöhemmin avautuvaa avioliiton kuormaa.

Kokonaisuudesta huomaa, että se on tehty nimenomaan Virtasta varten. Virtanen nimittäin pääsee näyttämään taitonsa kuvatessaan Anjan eri puolia ja tämän tunneskaalaa luontevalla tavalla. Erityisen mehevästi hän kuvaa avioliiton aiheuttamia patoutuneita tunteita ja niiden purkauksia.

Anjan elämäntarina avautuu selkeästi, mutta katsojalle jätetään myös oivallettavaa.

Välillä kerrontaan mahtuu mukaan muun muassa surrealistisia elementtejä. Lisäksi Anjan yleisölle kertoman ja hänen tekojensa välillä on herkullisia ristiriitoja, joita poimimalla Anjan elämän erinomaisuus paljastuu ainakin osittain itsepetokseksi.

Toisaalta monologissa käsitellään hyvin myös sitä, miten monesti elämän erinomaisuuden mittarit asetetaan ihmiselle ulkoapäin. Suorituskeskeisessä maailmassa vaatimattomiksi leimatut haaveet ovatkin ehkä kaikista merkityksellisimpiä.