play

Teatteriarvio: Kaupunginteatteri tarjoaa selviämistarinan väistötiloissa

Anna Ojanne esittää monologin, jonka jälkeen olo on huojentunut.

Anna Ojanne esittää monologin, jonka jälkeen olo on huojentunut. Kuva: Vilma Ala-Haavisto

Aapo Lehtinen

Kaikki hienot jutut, monologi

Joensuun kaupunginteatteri

Joensuun pääkirjaston Muikku-sali 3.4.2024 klo17.30

Anna Ojanne, Iiristiina Varilo (ohjaus)

Teatteri on läsnäolon taidetta. Kaupungin kaduilla liehuvat suruliput.

Ongelmia on joskus vaikea pukea sanoiksi. Tämän arvostelun ongelma on ihan omaa luokkaansa, viimeaikaisista tapahtumista johtuen.

Kaupunginteatterin väistötiloihin tehty näytelmä käsittelee terapeuttisesti mielenterveyttä ja mitä kaikkea käsittämätöntä sen järkkymisestä saattaa seurata. Näytelmä on monologi – ainakin aluksi: näyttelijäkunta laajenee yleisön mittaiseksi (etupenkkiläisille osallistumisvaroitus) – ja rakentuu erikoisen listan varaan. Päähenkilö kerää matkallaan toiveikkaita ajatuksia, kaikkea kivaa jäätelöstä vanhojen kirjojen tuoksuun.

Siinä missä muutama vuosi sitten kaupunginteatterin suurella näyttämöllä onneen riitti yhdeksän hyvää syytä, saadaan hienoja juttuja tällä kertaa kasaan seitsennumeroinen summa. Tehokasta noin tunnin mittaiselle näytelmälle.

Toinen muistuma suurelta näyttämöltä noin viidentoista vuoden takaa: Anna Ojanteen suuri rooli Jotunin Huojuvan talon Leana. Tuon esityksen intensiteetti kumpusi tajunnan perukoilta muistuttamaan Ojanteen pitkästä kokemuksesta kivuliaiden kokemusten tulkitsijana.

Ongelmani on siis keksiä mitään objektiivisia arvostelukriteerejä näytelmälle, joka ui subjektiivisuuden syvissä vesissä. Teksti ei paasaa siitä, mistä mielenterveysongelmat johtuvat, onneksi. Lapsi lavalla kysyy kyllä "miksi, miksi" mutta jäljelle jäävät kuitenkin vain jaetut tunteet, ruumin aistimat, järki laahaa auttamattomasti perässä.

Kirjojen ja musiikin maailma luo lavalle turvallista tarttumapintaa, eikä "terapiaistuntoa" tarvitse suinkaan pelätä. Alun perin brittiläinen käsikirjoitus (Duncan Macmillan, Jonny Donahoe) antaa huumorin purkautua, ja sovitus rikkoo teatteriesityksen illuusiota siten, että yleissävy on ennemminkin kepeä, tarinoiva.

Tarina tulee päätökseen listan paisuessa. Lopetus on luokkaa: elämä jatkuu. Tunteentäyteisen katsomiskokemuksen jälkeen olo on huojentunut.

En ole ehkä viisaampi sen suhteen, mitä masennus, läheisten itsetuhoisuus, tai mielialan vaihtelut todella ovat. Vaan voiko joskus sanoinkuvaamattomista kauheuksista selvitä? Riippuu keinoista.

Kun kaduilla liehuvat suruliput, teatteri on läsnäolon taidetta.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta