Julkaistu    |  Päivitetty 
Jarkko Piiparinen, Joensuu

Uskonnonopetusta tarvitaan

Haluaisin vastata nimimerkille Sananlaskut 1:26-28 (Karjalan Heili 5.9: ”Miksi lapsille pitäisi valehdella?”). Vaikuttaa siltä, että olet omaksunut naturalistisen maailmankuvan, jossa totta on vain se, joka voidaan aistein havaita ja/tai tieteellisesti todistaa. Et pidä mahdollisena, että voisi olla olemassa Jumalaa, koska hän ei vilkuttele sinulle pilven reunalta. Moni todellakin etsii tieteellistä todistetta Jumalan olemassaolosta. Kysymyksenasettelun voi hyvin kääntää myös päälaelleen: Onko ainoatakaan pitävää todistetta, joka kumoaisi Jumalan olemassaolon?

Jos Jumalaa ei ole, miksi olisi mitään muutakaan? Maailmankaikkeus näyttää matemaattisen ajattelijan mielessä liikkuvalta ajatukselta. Voimme toki opettaa lapsillemme, että kellolla ei ole kelloseppää ja että Jumalan kuvan sijasta he ovat molekyylien sattumanvaraisen liikkeen synnyttämää biomassaa, mutta historia on osoittanut, että näin toimimalla emme välttämättä rakenna parempaa maailmaa. Saatamme jopa syyllistyä valheellisten satujen sepittämiseen.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että uskonnonhistorian tai elämänkatsomustiedon tunneilla puhutaan inkvisitiosta ja ristiretkistä, kunhan tasapuolisuuden nimissä muistetaan kertoa myös ateistisen maailmankatsomuksen seurauksista Neuvostoliitossa ja siitä, mitä darwinistisen ideologian johdonmukainen soveltaminen sai aikaan Natsi-Saksassa. Nykyinen opetussuunnitelma pitää tärkeänä kriittisen ajattelun kehittämistä ja tämän pedagogisen tavoitteen saavuttamiseksi oppilaille on annettava riittävän kattavat ja totuudenmukaiset pohjatiedot erilaisten maailmankatsomusten perusteiden ja seurausten puntaroimiseen.

Uskontojen syyttäminen ihmiskunnan ongelmista on hätiköityä. Kristinuskon mukaan ihmisessä on jokin vika. Maailmanhistoria ja arkikokemus osoittavat, että tässä epämuodikkaassa opissa saattaa piillä totuuden siemen. Kaikkialla missä on ihmisiä, esiintyy myös ongelmia. On välttämätöntä erottaa ideologia ja sen tarkoitushakuinen opportunistinen soveltaminen toisistaan. Jos ideologioiden kiistatonta vaikutusta todellisen elämän tapahtumiin haluaa mitata, ei tule tutkia sitä, minkä (uskonnollisen tai sekulaarin) aatteen kannattajat suorittavat eniten esimerkiksi väkivallantekoja, vaan teot on luonnollisesti suhteutettava aatteiden kannattajamääriin ja sen jälkeenkin on vielä analysoitava tekojen todellisia motiiveja ja suhdetta itse ideologiaan.

Näkemyksesi uskonnoista konflikteja synnyttävinä menneisyyden jäänteinä ja kehityksen jarruina on ajan hengen mukainen, mutta auttamattoman kapeakatseinen. Väkivaltaa versovaksi valtapoliittiseksi liikkeeksi esimerkiksi kristinuskon nimissä harjoitetaan hämmentävän paljon lähimmäisenrakkauteen perustuvaa laupeudentyötä. Saattaahan olla, että vapaa-ajattelijatkin auttavat aids-orpoja Afrikassa, mutta siitä minulla ei ole tarkempaa tietoa.

Toisin kuin ateistit unelmoivat, uskontojen merkitys kasvaa maailmassa jatkuvasti ja ne joutuvat yhä useammin kosketuksiin keskenään. Maallistuminen on erittäin marginaalinen paikallinen ilmiö. Globalisoituvassa maailmassa tarvitaan yhä enemmän uskontojen lukutaitoa ja eväitä uskontodialogin käymiseen. Uskonnonopetuksen lakkauttaminen tai polemisointi nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa olisi hölmöläisen hommaa.

Meidän uskovaisessa perheessämme uskonnon opettaminen ei ole tasapuolista eikä tule koskaan olemaankaan. Vapaasti ajatteleminen on suurta, mutta vielä suurempaa on ajatella oikein.

Kommentoi

Hae Heilistä