Julkaistu    |  Päivitetty 
Työtön

Työttömän arkiko helppoa?

Karjalan Heilissä (1.8.) oli hyvä mielipidekirjoitus työttömien velvollisuuksista ja tehtävistä (Kateus on kamala tauti).

Piti kyllä paikkansa täysin.

Me työttömät pidämme aktiivisuutta yllä niin monella tapaa. Joudumme tekemään ja näyttämään TE-toimistolle ja Kelalle, että olemme aktiivisia.

Ei riitä pelkästään se, että ilmoitamme olevamme työttömiä.

Teemme itse työllistymissuunnitelmat ja TE-keskus hyväksyy ne, jos ne täyttävät kriteerit.

Sitten sen joudumme myös toteuttamaan, ja meitä valvotaan ja meiltä vaaditaan yhtä sun toista. Teemme varmaankin enemmän velvotteita kuukaudessa päivärahamme eteen kuin normaali duunari.

On vaan niin huvittavaa lukea, kuinka moni sanoo, että ”ne” saavat päivärahat ja kaikki tuet noin vaan.

Kyllä ne kaikki täytyy hakea, ja ei sekään ihan suju kuten voisi kuvitella.

Kela on iso laitos ja tarttuu pieneenkin virheeseen.

Töissä ollessa tulee palkka varmasti joka kuukausi, mutta työttömyyskorvaushan ei ole mikään varma tulo: se voi olla tulemattakin.

Ennemmin tekisin vaikka mitä töitä kuin olisin työtön. Saisi tulon eikä kaikkea tarvitsisi aina hakea.

Nyt kun saadaan tämä aktiivimalli kakkonen päällensä, niin meitä kuritetaan vielä enemmän.

Kela on nopsa joka kuukausi pimittämään päivän korvauksista sanoen, että et ole ollut aktiivinen, ja sitähän ei etukäteen ilmoitella kenellekään.

Eli tähän nojaten kokeilkaapa työssä olevat ihmiset pärjätä samalla kuin me työttömät vaikkapa pari kuukautta. Huomaatte, että etuudet eivät tipahda taivaasta.

Kokeilkaapa ennen kuin parjaatte työttömiä laiskoiksi.

UGH. Olen puhunut.

Kommentoi

Hae Heilistä