Julkaistu    |  Päivitetty 
Joonas Björn

Kauan eläköön Pyhäselän lukio!

Yläaste oli viimeinkin päättymässä, ja tuli aika valita paikka, jossa jatkaa opiskelua. Aluksi olin ihan ymmälläni siitä, mihin haluaisin. Lopulta päädyin Pyhäselän lukioon, jota aluksi luulin huonoksi valinnaksi, koska kuvittelin sen olevan pelkkä yläasteen jatke. Oli siis alkamassa painajainen, mutta tuota pikaa huomasin olevani väärässä.

Minulle Pyhäselän lukio merkitsee todellakin kaikkea kaikessa. Se ei ole minulle vain paikka, jonne tulen opiskelemaan. Koulu on minulle kuin toinen koti. Sinne on aina tervetullut, eikä ketään haluta häätää pois. Kouluun on aina mukava tulla, ja välillä sieltä ei haluaisi lähteä pois. Koulussa olen aina osa porukkaa.

Jos minulta kysytään, on Pyhäselän lukiossa opiskeleminen oiva mahdollisuus yleissivistykseen. Lisäksi on mainittava, että lukion pienuus on etu oppilaille, sillä kaikki tuntevat toisensa, ja opettajilla on aina aikaa, olipa kyse oppitunnista tai tauosta.

Yksin ei tarvitse siis tässä rakennuksessa jäädä eikä tarvitse pelätä, ettei jotain oppisi. Lukio tarjoaa oppilaille yleissivistävän opetuksen, joka auttaa heitä tulevaisuudessa. Pyhäselän lukio pystyy siihen opetukseen, mihin muutkin lukiot pystyvät. Samoin tavoin täällä lakitetaan porukkaa kuin Joensuun kantakaupungin lukioissakin.

Lukiossamme on myös mitä mahtavin ilmapiiri. Porukka pysyy tiiviisti kasassa ja tulee erinomaisesti toimeen keskenään. Vaikka opiskelija tulisi meille kesken lukuvuoden, otetaan hänet avosylin vastaan. Kaikki ovat siis tervetulleita; ei kun vaan mukaan! Me Pyhäselän lukiossa olemme perhe, joka pitää yhtä. Meillä tekevät yhteistyötä sekä opiskelijat että opettajat.

Pyhikseen ovat siis tervetulleita kaikki! Pyhäselän lukiossa ei tunneta viisasta, tyhmää, nuorta tai vanhaa, sillä me kaikki olemme samanarvoisia pyhisläisiä. Pyhäselän lukio on siis vaihtoehto sinulle, joka lakkia havittelet. Täällä pärjää kuka vain, kunhan ottaa oikean asenteen opiskeluun.

En todellakaan ymmärrä, miksi näin mahtavan oppilaitoksen pitäisi lopettaa toimintansa.

Muodostamme yhteisön, jossa on avoin, lämmin ja periksiantamaton yhteishenki. Me emme ole vain yksilöitä. Me olemme Pyhis, ja niin me tulemme olemaan, mikäli minulta ja lukiomme muilta opiskelijoilta kysytään. Pyhäselän lukio on opiskelijoilleen enemmän kuin oppilaitos. Tämä on paikka, jossa kannustetaan opiskelemaan ahkerasti, mutta tunnelma on silti kuin kotona olisi.

Kommentoi

Hae Heilistä